9. Katumus (29), osa 2

Koraanin luvun 9 jakeessa 29 Allah valtuuttaa muslimit taistelemaan juutalaisia ja kristittyjä vastaan "kunnes he auliisti maksavat veronsa [jizya] ja tunnustavat alistuvansa".

Asad, Daryabadi ja muut länsisuuntautuneet kommentaattorit ovat sitä mieltä, että jizya oli lähinnä korvaus asepalveluksesta vapauttamisesta. Asad selittää: "jokaisen hyväkuntoisen muslimin täytyy osallistua aseelliseen jihadiin (s.o. oikeutettuun sotaan Allahin puolesta) aina, kun hänen uskonnonvapautensa tai hänen yhteisönsä poliittiinen turvallisuus on uhattuna. Koska tämä on ensisijassa uskonnollinen velvollisuus, toisuskoisten, jotka eivät tunnusta islamin ideologiaa, ei voi kohtuudella olettaa osallistuvan tähän taakkaan." Mutta he ovat hiljaa jakeen 29 jälkimmäisestä osasta, joka velvoittaa toisuskoisten nöyryyttämiseen.

Selittäessään kuinka juutalaisten ja kristittyjen tulee "tunnustaa alistuvansa" Ibn Kathir siteeraa Muhammedia: "Älkää tervehtikö juutalaisia ja kristittyjä rauhan tervehdyksellä [Salam] ja jos te kohtaatte heidät tiellä, pakottakaa heidät kapeimmalle kujalle." Sitten hän jatkaa kuvailemalla pahamaineista Umarin Sopimusta (joka on lähes varmasti vain myytti), joka solmittiin islamin tradition mukaan muslimeja 634-644 hallinneen kalifi Umarin ja kristityn yhteisön välillä.

Vaikka sillä ei ole juuri historiallista arvoa, tämä sopimus ansaitsee lähemmän tarkastelun, koska siitä tuli islamin laissa perusta dhimmien kohtelulle. Aina kun islamin historiassa islamin lakia on noudatettu tarkasti, on tämä sopimus hyvin samanlaisena määrittänyt miten dhimmejä tulee kohdella. Seuraavat kohdat ovat Ibn Kathirin mukaan ne ehdot, jotka kristityt hyväksyvät saadakseen vastineeksi "turvan itselleni, lapsilleni, omaisuudelleni ja uskontoni seuraajille" - ehdot, jotka Ibn Kathirin mukaan "varmistivat heidän pysyvän nöyryytyksensä, alennustilansa ja häpäisynsä."

Kristittyjen ei tule:

1. Rakentaa "luostaria, kirkkoa tai munkin pyhäkköä"
2. "Korjata korjauksen tarpeessa olevaa pyhäkköä"
3. Käyttää tällaisia paikkoja "vihollisuuksiin muslimeja kohtaan"
4. "Päästää muslimien vakoilijaa kirkkoihin tai koteihin tai salata petosta muslimeja kohtaan."
5. Jäljitellä muslimien "vaatetusta, päähineitä, turbaaneja, sandaaleita, hiustyyliä, puhetta, liikanimiä tai arvonimiä"
6. "Ratsastaa satulassa, pitää miekkaa olkapäällä, omistaa mitään aseita tai kantaa niitä."
7. "Käyttää leimoissa arabiaa"
8. "Myydä alkoholia" - viime vuosina Irakin kristityillä on ollut riitaa tästä muslimien kanssa, jotka yrittävät pakottaa tätä sääntöä
9. "Opettaa lapsillemme Koraania"
10. "Harjoittaa julkisesti shirkiä" - se tarkoittaa toisten asettamista Allahin rinnalle, kuten Jeesuksen kutsumista Jumalan Pojaksi. Toisin sanoen, kristittyjen ja muiden toisuskoisten tulee harjoittaa uskontoaan yksityisesti ellei suorastaan salassa.
11. Pystyttää "ristejä kirkkojen ulkopuolelle tai näyttämällä niitä tai kirjojamme julkisesti muslimien kulkuväylillä tai kauppapaikoilla" - jälleen kristittyjen uskonnonharjoituksen ei tule olla julkista, jolloin muslimit voisivat nähdä sitä ja ärsyyntyä siitä.
12. "Soittaa kirkonkelloja, paitsi hillitysti, tai nostaa ääntämme, kun luemme pyhiä kirjojamme kirkossa, jos muslimeja on paikalla, eikä nostaa ääntämme [rukouksessa] hautajaisissamme tai sytyttää soihtuja hautajaiskulkueissamme muslimien kulkureiteillä tai kauppapaikoilla."
13. "Haudata vainajiamme muslien vainajien viereen"
14. "Ostaa muslimien vangitsemia palvelijoita"
15. "Kutsua ketään shirkiin" - tämä tarkoittaa lähetystyötä, tosin kristityt eivät myöskään saa:
16. "Estää ketään joukostamme kääntymästä islamiin, jos he niin haluavat." Niinpä kristityt voivat olla lähetystyön kohteena, mutta he eivät itse saa sitä tehdä.
17. "Lyödä muslimia"

Toisaalta kristittyjen tulee:

1. Sallia muslimien levätä "kirkoissamme, tulivat he sitten päivällä tai yöllä"
2. "Avata [kirkkojemme] ovet matkalaisille ja ohikulkijoille".
3. Tarjota majoitus ja ruoka "muslimeille, jotka tulevat vieraiksemme" kolmen päivän ajan.
4. "Kunnioittaa muslimeja ja siirtyä paikaltamme, jos he haluavat istua siinä." - tämä muistuttaa "Jim Crow"-lakeja
5. "Leikkaamme otsatukkamme, pukeudumme perinteisiin asuihimme ja käytämme vyötä" - nämä sen vuoksi, että muslimit tunnistavat toisuskoiset eivätkä erehdyksessä tervehdi heitä sanomalla as-salaamu aleikum, "rauha kanssasi", joka on muslimin tervehdys toiselle muslimille.
6. "Olla oppaina muslimeille ja pidättyä häiritsemästä heidän kotirauhaansa."

Kristityt vannoivat: "Jos me rikomme yhtäkään näistä lupauksista, jotka olemme antaneet teille itseämme vastaan, meidän dhimmamme (lupaus suojelusta) on rikottu ja te saatte tehdä meille niin kuin teidän on sallittua tehdä tottelemattomille ja kapinallisille."

Koraani 9:29 antaa käskyn alistaa toisuskoiset ja Umarin Sopimus on sen jatkoa ja osa islamin lakia yhä tänäkin päivänä. 1800-luvulla länsivallat alkoivat painostaa viimeistä islamilaista imperiumia, Osmanien valtakuntaa, lopettamaan dhimman. 1800-luvun alussa Bagdadissa Sheikh Syed Mahmud Allusi (1802-1853), Koraanin kommentaarin Ruhul Ma'anin kirjoittaja, valittaa että muslimeista on tullut niin heikkoja, että dhimmit maksavat jizyan edustajan välityksellä sen sijaan, että toisivat sen itse jalkaisin. 1900-luvun intialainen mufti Muhammad Aashiq Ilahi Bulandshahri harmittelee teoksessaan Tafsir Anwar al-Bayan, että "nykyaikana kaikki muslimit eivät harjoita Sovitusjärjestelmää (jizya). On todellakin valitettavaa, että muslimivaltiot pelkäävät periä Sovitusta (jizya) vääräuskoisilta (kuffar), jotka asuvat heidän maassaan, ja antavat heille enemmän oikeuksia kuin muslimeille ja kunnioittavat heitä enemmän. He eivät ymmärrä, että on Allahin tahto, etteivät muslimit osoita kunnioitusta yhdellekään vääräuskoiselle (kafir) ja ettei heille anneta mitään erioikeuksia."

Vaikutusvaltainen 1900-luvun jihad-teoreetikko ja aktivisti Syed Abul A'la Maududi (1903-1979) esittää, että "on yksinkertainen tosiasia, että islamin mukaan toisuskoisille on annettu vapaus pysyä islamin ulkopuolella ja pitäytyä väärissä, ihmisen keksimissä tavoissaan niin halutessaan." Tämä torjuu kaikki mahdolliset ristiriidat jakeiden 29 ja 2:256 ("Uskonnossa ei ole mitään pakkoa") välillä. Maududi jatkaa julistamalla, että uskottomilla "ei kuitenkaan ole mitään oikeutta ottaa valtaa missään osassa Jumalan maata eikä ohjata ihmisiä noudattamaan omia virheellisä oppejaan. Sillä jos heille sellainen mahdollisuus annetaan, on siitä seurauksena rappio ja pahanteko. Sellaisessa tilanteessa uskovilla on velvollisuus tehdä kaikkensa syrjäyttääkseen heidät poliittisesta vallasta ja alistaa heidät islamin elämäntavalle." (Towards Understanding the Qur'an, vol. III, s. 202)

Tänään islamin apologistit länsimaissa yleensä vakuuttavat, että 9:29 käskee sodankäyntiin ainoastaan niitä juutalaisia ja kristittyjä vastaan, jotka taistelivat Muhammedia vastaan, ei muita. Toivon että kaikki muslimit uskoisivat näin, mutta valitettavasti se ei ole koskaan ollut tämän jakeen valtavirran islamilainen tulkinta. Silloinhan edellä kuvailtua Umarin sopimusta, jos sitä nyt on koskaan edes ollut, ei olisi tehty - sillä se tehtiin vasta Muhammedin kuoleman jälkeen kristittyjen kanssa, joita vastaan hän ei ollut koskaan taistellutkaan. Tämä ja kaikkien islamin koulukuntien opetukset riittävät osoittamaan, että tällä jakeella on aina tulkittu olevan yleispätevä merkitys.

Tämä on syy siihen, että Islamilainen Valtio yritti kerätä jizyaa Mosulin kristityiltä, kun he valloittivat kaupungin vuonna 2014.

Alkuperäinen kirjoitus: Blogging the Qur’an: Sura 9, “Repentance,” verse 29, Part 2

Katumuksen suura: http://www.islamopas.com/koraani/009.htm

9. Katumus (29)

Luvun 9 jakeessa 29 Allah nimenomaisesti käskee muslimeja käymään sotaan juutalaisia ja kristittyjä vastaan ja alistamaan heidät. He ovat "Kirjan Kansoja", jotka alistuttuaan ovat dhimman, muslimien suojelun, alaisia: suojeltuja (tai syyllisiä) kansoja. Se miten muslimien oppineet tulkitsevat tämän jakeen, on äärimmäisen tärkeää juutalaisille, kristityille ja muille toisuskoisille - eikä vähiten sen vuoksi, että islamilaisessa maailmassa henkilön uskonnon katsotaan määrittävän hänen etnisyytensä vain pelkän uskonnollisen vakaumuksen sijaan, mistä seuraa, että myös Richard Dawkins ja Sam Harris ovat muslimien silmissä kristittyjä.

As-Sawin, Ibn Juzayyn ja monien muiden mukaan "tämä ayat ilmoitettiin silloin, kun Allahin Lähettilästä käskettiin taistelemaan Bysanttia vastaan. Ilmestyksen tultua Allahin Lähettiläs valmistautui Tabukin sotaretkeen." Ibn Kathir on samaa mieltä: "Allah käski Lähettilästään taistelemaan Kirjoitusten Kansoja, juutalaisia ja kristittyjä, vastaan Hijran yhdeksäntenä vuotena, ja hän valmisti armeijansa taistelemaan roomalaisia vastaan kutsuen ihmisiä jihadiin ilmoittaen heille aikeensa ja päämääränsä." Tämän sotaretken tarkoituksena oli hyökätä Bysantin (Itä-Rooman) varuskuntaa vastaan Tabukissa, pohjoisessa Arabiassa vuonna 631, mutta Bysantin joukot olivat lähteneet ennen kuin Muhammed ehti paikalle eikä taistelua käyty. Tämä oli kuitenkin ensimmäinen yritys käydä kristittyä suurvaltaa vastaan, jonka he myöhemmin valloittasivat pala palalta ja lopulta tuhoaisivat.

Ibn Juzayy sanoo tämän jakeen olevan "käsky taistella Kirjan Kansoja vastaan" ja viitaten jakeeseen 30 lisää: "koska he kieltäytyvät uskomasta Allahiin juutalaisten sanoessa: 'Esra on Jumalan poika' ja kristittyjen sanoessa 'Messias on Jumalan poika'". Muslimien on myös taisteltava heitä vastaan, koska "he pitävät luvallisena raatoja, verta, sianlihaa, jne." ja koska "he eivät käänny islamiin".  Hän sanoo, että "oppineet ovat samanmielisiä siitä jizyan [uskonnollinen vero] perimisestä juutalaisilta ja kristityiltä", ja lisää, että "Profeetta on käskenyt lisätä heihin maagit/zarathustralaiset sanomalla 'kohdelkaa heitä kuten Kirjan Kansoja'", vaikka "on erimielisyyttä siitä voidaanko sitä hyväksyä kuvainpalvojilta ja saabialaisilta". Hän tarkentaa, että "sitä ei tule periä naisilta, lapsilta tai mielenvikaisilta" ja että se merkitsee "alistumista ja tottelevaisuutta".

Vaikka islamilainen laki kieltää jizyan perimisen naisilta ja lapsilta, on todellisuus monesti ollut erilainen. Dhimmiyden historiantutkimuksen pioneerin, Bat Ye'orin mukaan:

"Henkiraha kiristettiin kidutuksella. Veronkerääjät vaativat lahjoja itselleen; lesket ja orvot ryöstettiin putipuhtaiksi. Teoriassa naiset, köyhät, sairaat ja vanhukset tuli vapauttaa verosta; kuitenkin armenialaiset, syyrialaiset ja juutalaiset lähteet antavat runsaasti todisteita siitä, että jizyaa perittiin lapsilta, leskiltä, orvoilta ja jopa kuolleilta. Huomattava määrä vuosisatoja säilyneitä asiakirjoja todistavat näiden käytäntöjen pysyvyydestä. Ranskalainen konsuli Chevalier Laurent d'Arvieux kirjoitti muistiin Aleppossa vuonna 1683, että 10-vuotiaat kristityt lapset maksoivat jizyaa. Tässä nähdään jälleen, miten teoria ja käytäntö eroavat toisistaan. ("The Decline of Eastern Christianity Under Islam, ss. 78-79")

Tafsir al-Jalalaynin mukaan jakeen käsky muslimeille taistella niitä vastaan, jotka eivät "tunnusta totista uskontoa", tarkoittaa niitä, jotka eivät seuraa islamia, "joka on luja ja kumoaa muut uskonnot". Ibn Kathir antaa vihjeen siitä miksi näin on, kun hän selittää, että Kirjan Kansat torjuivat Muhammedin vastoin parempaa tietoaan ja että he eivät ole tosiuskovia edes omissa uskonnoissaan:

"Niinpä kun Kirjan Kansat eivät uskoneet Muhammediin, he eivät uskoneet kehenkään heillä lähettetyihin Lähettiläisiin tai heidän tuomaansa sanomaan. He vain seurasivat uskontojaan omien mieliensä mukaan, omia himojaan ja esi-isiensä tapoja, eivätkä suinkaan Allahin lain ja uskonnon vuoksi. Jos he olisivat olleet omien uskontojensa tosiuskovaisia, se olisi ohjannut heitä uskomaan Muhammediin, koska kaikki profeetat ilmoittivat ilosanoman Muhammedista ja kehottivat tottelemaan ja seuraamaan häntä. Kuitenkin kun hänet lähetettiin, he eivät uskoneet häntä, vaikka hän oli mahtavin kaikista lähettiläistä. Sen tähden he eivät seuraa aikaisempien profeettojen uskontoa, koska ne uskonnot tulivat Allahilta, vaan omia halujaan ja himojaan. Sen tähden heidän uskonsa aikaisempiin profeettoihin ei auta heitä, koska he eivät uskoneet mestariin, suurimpaan, viimeiseen ja täydellisimpään kaikista profeetoista."

As-Sawi tarkentaa, että jizyan maksaminen osoittaa, että toisuskoiset ovat "nöyriä ja tottelevaisia islamin tuomiolle." As-Suyuti huomauttaa, että jizyaa ei tule "kantaa puutteenalaisilta", vaikka tätä sääntöä ei aina noudatettu. Esimerkkinä aikalaiskertomus Egyptin Nikioun kaupungin muslimivalloituksesta vuonna 640 kertoo, että "on mahdotonta kuvailla tämän kaupungin asukkaiden valitettavaa asemaa, kun he joutuvat jopa tarjoamaan lapsiaan vastikkeeksi valtavista summista, joita he joutuvat kuukausittain maksamaan."

Tämä ilmentää tässä jakeessa sanamuotoa "tunnustavat alistuvansa", ja sen lausui ääneen myös beduiinikomentaja al-Mughira bin Sa'd, kun hän kohtasi Persian Rustamin. Al-Mughira sanoi: "Kehotan sinua kääntymään islamiin tai muuten sinun on maksettava jizyaa, kunnes tunnustat alistuvasi".

Rustam vastasi: "Tiedän mitä jizya tarkoittaa, mutta mitä tarkoittaa, että 'tunnustan alistuvani'?"

Al-Mughira selitti: "Sinä maksat sitä seisten ja minä istun ja ruoska roikkuu sinun pääsi päällä."

Ibn Kathir sanoo samalla tavalla, että dhimmien tulee olla "häväistyjä, nöyryytettyjä ja väheksyttyjä. Siksi muslimien ei tule kunnioittaa dhimmejä eikä korottaa heitä muslimien yläpuolelle, koska he ovat viheliäisiä, häväistyjä ja nöyryytettyjä." 600-luvun oikeusoppinut Sa'id ibn al-Musayyab lausui: "Dhimmien on parempi väsyä maksamaan jizyaa, koska Hän sanoo: "kunnes he auliisti maksavat veronsa ja tunnustavat alistuvansa." As-Suyuti lisää, että tätä jaetta "käytetään todisteena niiden toimesta, jotka sanovat, että maksu suoritetaan nöyryyttävällä tavalla niin, että veronkantaja istuu ja dhimmi seisoo pää painettuna ja selkä kumarassa. Jizya asetetaan vaa'alle ja veronkantaja tarttuu hänen partaansa ja leukaansa." Hän lisää kuitenkin, että "An-Navin mukaan tämä "käytäntö on väärin." Zamakhshari kuitenkin on sitä mieltä, että jizya pitää kerätä "väheksyen ja nöyryyttävästi."

Alkuperäinen teksti: Blogging the Qur’an Sura 9, “Repentance,” verse 29

Katumuksen suura: http://www.islamopas.com/koraani/009.htm

9. Katumus (14-28)

Bostonin Maratonin jihadistimurhaaja Tamerlan Tsarnaevilla oli tietokoneellaan lainauksia Koraanista, mukaanlukien jakeet 9:14-15: "Taistelkaa heitä vastaan, Jumala rankaisee heitä teidän kädellänne ja saattaa heidät häpeään; Hän auttaa teitä vastustaessanne heitä ja parantaa oikeauskoisten rinnat."

Syyskuussa 2014 Islamilainen Valtio antoi pitkähkön julistuksen väkivallasta Länttä vastaan sisältäen viestin Islamilaisen Valtion sotilaille: "Allahin nimeen, Hän on parantanut uskovaisten rinnat tappamalla nusayriyyah:ja (alaviittejä) ja rafidah:ja (shiioja) teidän käsillänne.." Tämäkin on viittaus jakeisiin 9:14-15. Sitten helmikuussa 2015 Islamilainen Valtio julkaisi videon, jossa poltettiin jordanialainen lentäjä Muaz al-Kassasbeh elävältä "jotta uskovaisten rinnat paranisivat".

Maaliskuussa 2006 kaksikymmentäkaksivuotias iranilainen opiskelija Mohammad Reza Taheri-azar ajoi kaatumaasturin North Carolinan yliopiston kampuksella väkijoukkoon yrittäen tappaa ihmisiä ja onnistui aiheuttamaan vammoja yhdeksälle. Tapauksen jälkeen hän näytti hyvin tyytyväiseltä itseensä, hän hymyili ja heilutti kättään väkijoukolle oikeuden istunnon jälkeen. Oikeudessa hän oli selittänyt, että hän oli "kiitollinen mahdollisuudesta julistaa Allahin tahtoa." Myöhemmin hän kirjoitti kuusi kirjettä yliopiston opiskelijalehdelle Daily Tar Heelille ja selitti tekojensa vaikuttimia. Yhdessä kirjeessä hän listasi "Koraanin kohdat, jotka ovat olennaisia 3/3/06 hyökkäyksessä."

Niihin kuului "ohjeet taisteluun ja tappamiseen Allahin puolesta". Otsikon "Syyt taistella Allahin puolesta" hän siteeraa 9. suuran jakeita 14 ja 15 selittäen, että taistelua käydään, jotta "Allahin seuraajien viha ja raivo asettuisivat".

Noissa jakeissa Allah todellakin lupaa, että hän rankaisee vääräuskoisia uskovaisten käsissä ja aiheuttaa heille häpeää ja hän "parantaa oikeauskoisten rinnat ja ... poistaa vihan heidän sydämistään". Ibn Juzayy ja Tafsir al-Jalalayn kuitenkin keskittyvät jakeen osaan, jossa sanotaan "Jumala säälii ketä tahtoo". Ibn Juzayy selittää: "Allah käännyttää jotkut noista uskottomista niin, että heistä tulee muslimeja." Tämä päätös on ainoastaan Allahin käsissä, kuten olemme nähneet. Allah ei hylkää niitä, jotka "joukostanne taistelivat" (jae 16). Taistelu on tässä "jahadu", joka on yksi sanan "jihad" muodoista.

Allah julistaa, että monijumalaiset (mushrikeena, sanasta mushrik, monijumalainen) eivät ole arvollisia pitämään huolta Mekan Pyhästä Moskeijasta (jakeet 17-22) - vaikkakin islamilainen perimätieto kertoo, että tämän suuran ilmestymisen aikoihin moskeija oli edelleen pakanoiden hallussa. He hallitsivat sitä, mutta kuten Ibn Juzayy kommentoi: "heillä ei ole oikeutta eikä velvollisuutta tehdä sitä. Se on heidän hallussaan väkipakolla ja oikeudettomasti." Heillä ei ole oikeutta moskeijaan, koska, Ibn Kathirin ja yleisen islamilaisen tradition mukaan, Abraham itse rakensi sen Jumalan pyhäköksi.

Sitten Allah käskee uskovia pysymään erillään uskottomista ja taistelemaan heitä vastaan (jakeet 23-28). Uskovien tulee katkaista siteensä omiin sukulaisiinsa mikäli he eivät ole muslimeja (jakeet 23-24). Ibn Kathir sanoo: "Allah käskee karttamaan uskottomia, vaikka he olisivat heidän omat vanhempansa tai lapsensa, ja kieltää ottamasta heitä ystävikseen, jos he ovat valinneet epäuskon uskon sijaan." Ibn Juzayy huomauttaa, että jae 24, varoittaessaan, ettei mitään tässä elämässä saa asettaa Allahin edelle, on "uhkaus jokaiselle, joka asettaa perheensä, omaisuutensa tai kotinsa maastamuuton tai jihadin edelle." "Maastamuutto" viittaa tässä Medinaan muuttoon, joka oli siihen aikaan jokaisen tosiuskovan velvollisuus.

Sen jälkeen Allah viittaa Hunainin taisteluun, joka käytiin sen jälkeen, kun Muhammed oli valloittanut Mekan (jakeet 25-26). Nyt kun hän oli Mekan valtias, hänellä oli enää yksi este koko Arabian kuninkuuden tiellä. Malik ibn Awf, joka oli Hawazin heimosta Ta'ifin kaupungista Mekan eteläpuolella, alkoi koota joukkoja taistellakseen muslimeja vastaan. Ta'ifin asukkaat olivat torjuneet Muhammedin ja kohdelleet häntä huonosti kymmenen vuotta sitten, kun hän oli julistanut heille olevansa profeetta. He olivat olleet quraishin vanhoja vihollisia ja halveksuivat quraishin kääntymystä islamiin. Malik kokosi joukkonsa ja marssi kohdatakseen muslimit; Ibn Ishaqin mukaan Muhammed kohtasi hänet 12.000 miehen armeijalla ja sanoi viitaten jakeeseen 25 ("kun ylpeilitte monilukuisuudestanne"): "Tänään meitä ei voiteta joukkojen määrällä."

Joukot kohtasivat Hunainin wadissa - kuivassa joenuomassa - lähellä Mekkaa. Malik ja hänen miehensä olivat saapuneet ensimmäisinä ja olivat ottaneet parhaat asemat, jotka antoivat heille taktisen edun. Muslimit löylytettiin huolimatta heidän lukumääräisestä ylivoimastaan. Kun rivistöt rakoilivat ja miehet lähtivät pakoon, Muhammed huusi: "Miehet, minne te olette menossa? Tulkaa minun kanssani. Minä olen Jumalan lähettiläs. Olen Muhammed Abdullahin poika." Jotkut muslimit rohkaistuivat ja vähitellen tilanne muuttui - vaikkakin molemmat osapuolet kärsivät valtavia tappioita.

Lopulta muslimit olivat voitokkaita pyyhkäisten pois viimeisen merkittävän voiman, joka oli Arabian kuninkuuden ja Islamin Profeetan välissä. Taistelun jälkeen Muhammed sai jälleen ilmestyksen, joka kertoi Muhammedin voittaneen, koska he saivat yliluonnollista apua (jae 26). Kun Malik oli voitettu, muslimit valloittivat myöhemmin Ta'ifin helposti. Matkallaan kaupunkiin Muhammed pysähtyi erään puun alle ja, pitäen näkemästään, lähetti sanan sen omistajalle: "Tulkaa ulos tai me murramme muurinne." Omistaja kuitenkin kieltäytyi tulemasta Muhammedin eteen ja niinpä muslimit hävittivät hänen omaisuutensa. Muhammed oli kuitenkin lempeä Ta'ifin asukkaille, jotta hän saisi heidät islamin puolelle. Jakaessaan sotasaalista hän myös suosi joitakin quraishin uusia käännynnäisiä toivoen vahvistavan heidän uskollisuuttaan islamille. Tämä suosiminen aiheutti kuitenkin purnausta. Eräs muslimi lähestyi häntä uskaliaasti: "Muhammed, olen nähnyt mitä olet tehnyt tänään..mielestäni et ole ollut oikeudenmukainen."

Islamin Profeetta ei ollut samaa mieltä: "Jos et löydä oikeudenmukaisuutta minusta, niin mistä sinä sitten löydät sitä?" Ja todellakin: islamissa Muhammedin sanat ja teot ovat paras esimerkki muodostaen vain yhden kumoamattoman normin: mikä tahansa, mikä on Profeetan esimerkin mukaista, on hyvää.

Ibn Juzayyn mukaan lupaus "Jumala armahtaa kenet tahtoo" (jae 27) tarkoittaa "Hawazin heimoa, joka ensin taisteli muslimeja vastaan, mutta kääntyi sitten islamiin."

Vääräuskoiset ovat epäpuhtaita, siksi he eivät saa astua Pyhään Moskeijaan (jae 28). Erityisesti shiioille tämä tarkoittaa puhdistautumisrituaaleja. Ayatollah Sistani, jota monet pitävät demokratian toivona Irakissa, ei selvästikään haaveile valtiosta, jossa vääräuskoisilla olisi samanlaiset oikeudet kuin uskovilla, sillä hän asettaa toisuskoiset muiden epäpuhtaiden asioiden rinnalle:

"Nämä kymmenen asiaa ovat pohjimmiltaan najis [epäpuhdas, saastainen]:
1. Virtsa
2. Ulosteet
3. Sperma
4. Kuollut ruumis
5. Veri
6. Koira
7. Sika
8. Kafir [vääräuskoinen]
9. Alkoholijuomat
10. Sellaisen eläimen hiki, jonka ruoka on najasat

Tämä ajatus perustuu jakeeseen 28. Tafsir al-Jalalayn sanoo, että monijumalaiset ovat "epäpuhtaita heidän synnynnäisen saastaisuutensa vuoksi", ja As-Suyuti lisää, että jotkut sanovat, että "he ovat niin epäpuhtaita, että heidän on suoritettava ghusl [täysi puhdistautuminen], jos he kääntyvät islamiin ja sinun on tehtävä wudu [osittainen puhdistautuminen] mikäli olet kätellyt heitä." As-Suyuti myös huomauttaa, että tämä jae kieltää uskottomia astumaan Mekan Pyhään Moskeijaan. Hän kuitenkin huomauttaa, että "Abu Hanifa sanoo, että Kirjan Kansoja ei estetä, sillä käsky koskee nimenomaan kuvainpalvojia." Muhammedin kiellettyä toisuskoisten pääsyn Arabiaan on kuitenkin epätodennäköistä, että kukaan Kirjan Kansoista saisi vierailla Mekassa.



Suomennettu blogista Blogging the Qur’an Sura 9, “Repentance,” verses 14-28

Katumuksen suura: http://www.islamopas.com/koraani/009.htm

9. Katumus (6-14)

1900-luvun islamoppineen Muhammad Asadin mukaan suuran 9 jakeet 4 ja 6 kumoavat sen vaikutelman, joka syntyy jakeesta 5: että pakanoille tarjotaan vain kaksi vaihtoehtoa - "käänny tai kuole". Jakeessa 4 kuitenkin vain todetaan, että muslimit tulevat noudattamaan pakanoiden kanssa tehtyjä sopimuksia niiden päättymispäivään saakka. Ja Ibn Kathirin mukaan jae 6 antaa pakanoille "turvallisen kauttakulun, jotta he voivat oppia Allahin uskontoa, niin että Allahin sanomaa levitetään Hänen palvelijoidensa keskuuteen...Toisin sanoen, ne jotka tulevat sodan alueelta islamin alueelle muslimien seurassa viestintuojina, liikematkailijoina, rauhanneuvottelijoina tai maksamaan jizyaa, saavat muslimijohtajilta ja heidän edustajiltaan turvatun kauttakulun muslimien hallitsemalla alueella siihen asti, kun he palavaat omalla maalleen tai turvapaikkaansa." Jizayan maksaminen viittaa Kirjan Kansoilta perittävään veroon islamin hallinnon alla, jae 29; niinpä vaihtoehdot ainakin niille, jotka ovat saaneet kirjoitetun ilmoituksen (lähinnä juutalaiset, kristityt ja zarathustralaiset), ovat - ei kääntyminen tai kuolema - vaan kääntyminen, alistuminen tai kuolema.

Tafsir al-Jalalayn, As-Suyuti ja Ibn Juzayy ovat samaa mieltä jakeesta 6. Ibn Juzayy sanoo sen merkitsevän, että muslimien tulee "taata heidän turvallisuutensa, jotta he voivat kuulla Koraanin sanoman, jolloin nähdään tuleeko heistä muslimeita vai ei. (sen jälkeen heidät saatetaan turvalliselle alueelle.) Jos he eivät käänny islamiin, palauttakaa heidät omalle alueelleen." Hän huomauttaa kuitenkin, että tämä ei ole yhtenäinen näkemys: "Toiset pitävät tätä tiukkana määräyksenä, kun taas toiset ovat sitä mieltä, että tämä on abrogoitu määräyksellä taistella."

Pakanoiden ja muslimien välinen sopimus "pyhän temppelin seutuvilla" (jae 7) viittaa Hudaibiyyan sopimukseen. Islamin perimätiedon mukaan vuonna 628 Muhammed sain näyn, missä hän teki pyhiinvaelluksen Mekkaan - pyhiinvaellus oli pakanallinen tapa, jonka hän kovasti halusi ottaa osaksi islamia, mutta se ei ollut mahdollista, koska quraishit hallitsivat Mekan kaupunkia. Näihin aikoihin hän käski kuitenkin muslimeja valmistautumaan pyhiinvaellukseen Mekkaan ja hän matkasi sinne 1500 miehen kanssa. Quraishit kohtasivat heidät kaupungin ulkopuolella ja osapuolet sopivat 10 vuoden aselevosta (hudna), jota kutsutaan Hudaibiyyan sopimukseksi.

Eräät muslimijohtajat olivat tyytymättömiä aselepoon. Hehän olivat hiljattain murtaneet quraishien Medinan piirityksen ja olivat voimakkaampia kuin koskaan. Miksi he eivät käyttäisi sotillaalista mahtiaan sen sijaan, että neuvottelevat rauhansopimuksen vain tehdäkseen pyhiinvaelluksen? Muhammedin elämäkerturin Ibn Ishaqin mukaan hurjistunut Umar meni Abu Bakrin luo ja sanoi: "Eikö hän ole Jumalan lähettiläs, ja emmekö me ole muslimeja ja he monijumalaisia? Miksi meidän pitäisi suostua siihen, mikä halventaa uskontoamme?" He menivät Muhammedin luo, joka yritti vakuuttaa heidät: "Minä olen Jumalan orja ja Hänen lähettiläänsä. Minä en jätä tottelematta Hänen käskyjään ja Hän ei anna minun kärsiä tappiota."

Mutta sopimus ei todellakaan näyttänyt siltä, että se olisi muslimeille edullinen. Kun sopimuksen kirjoittamisen aika tuli, Muhammed käski Alin kirjoittaa "Allahin, Armollisen Armahtajan nimeen." Silloin quraishin neuvottelija, Suhayl bin Amr, keskeytti hänet ja sanoi: "Tuota minä en allekirjoita; kirjoita sen sijaan 'Sinun nimeesi, oi Allah.'" Muhammed käski Alin kirjoittaa, mitä Suhayl oli käskenyt.

Mutta Suhayl ei ollut vielä lopettanut. Kun Muhammed käski Alin kirjoittaa: "Tämä on se, mitä Muhammed, Jumalan lähettiläs, on sopinut Suhayl bin Amrin kanssa", hän vastusti jälleen. "Jos minä todistaisin, että sinä olet Jumalan lähettiläs", hän sanoi, "en olisi taistellut sinua vastaan. Kirjoita oma nimesi ja isäsi nimi." Jälleen islamin profeetta, seuraajiensa tyrmistykseksi, käski Alin kirjoittaa kuten Suhayl oli toivonut.

Sopimuksen lopullisessa versiossa Muhammed järkytti miehiään sopimalla ehdoista, jotka näyttivät olevan muslimeille epäedullisia: jos joku pakenisi quraisheja ja etsisi turvaa muslimeilta, hänet tulisi palauttaa heidät quraisheille; sen sijaan jos joku pakenisi muslimeja ja etsisi turvaa quraishilta, ei häntä palautettaisi muslimeille.

Pian Muhammed kuitenkin rikkoi sopimusta. Nainen Quraish-heimosta, Umm Kulthum, liittyi Medinan muslimeihin; hänen kaksi veljeään tulivat Muhammedin luo vaatien palauttamaan hänet "hänen ja quraishin Hudaibiyyassa tehdyn sopimuksen mukaan." Muhammed kuitenkin kieltäytyi: Allah kielsi sen. Hän antoi Muhammedilla uuden ilmestyksen: "Te uskovaiset, kun oikeauskoisia naisia tulee luoksenne paettuaan kodeistaan, niin tutkikaa heitä. Jumala tuntee heidän uskonsa parhaiten. Jos sitten havaitsette heidät uskoviksi naisiksi, niin älkää lähettäkö heitä takaisin uskottomien luo..." (Koraani 60:10).

Muhammed rikkoi sopimuksen kieltäytymällä lähettämästä Umm Kulthumia takaisin quraisheille. Vaikka muslimiapologistit ovat kautta historian väittäneet, että Quraish ensimmäisenä rikkoi sopimuksen, tämä tapahtuma oli ennen kaikkia niitä rikkomuksia, joita muslimit osoittavat quraishien tehneen. Yahiya Emerick, nykyinen muslimikirjailija sanoo, että Muhammed perusti ratkaisunsa hiustenhalkomiseen: sopimus edellytti, että muslimit palauttaisivat kenen tahansa miehen quraisheille, naisista ei puhuttu mitään. Vaikka tämä olisi totta, niin - kuten Emerick myöntää - alkoi Muhammed kohta ottaa vastaan myös quraishin miehiä, rikkoen siis selvästi sopimusta.

Tämä sopimuksen rikkominen vahvisti sitä periaatetta, että hyvää on vain se, mikä edistää islamia ja pahaa on vain se, mistä on haittaa islamille. Kun aselepo muodollisesti loppui, islamin lainoppineet muotoilivat periaatteen, että aselepo voidaan sopia vain väliaikaiseksi ja korkeintaan kymmeneksi vuodeksi, ja siihen voidaan ryhtyä ainoastaan tarkoituksena vahvistaa muslimien heikentyneitä joukkoja, jotta taistelua voidaan jälleen jatkaa tehokkaammin.

Joka tapauksessa Ibn Kathir ja muut ovat sitä mieltä, että Quraish rikkoi sopimuksen ensimmäisenä. Ja Allah taatusti antoi vaikutelman, että he sen rikkoivat, syyttäen pakanoita, että he ovat "luopuneet Jumalan tunnusmerkeistä" "mitättömästä hinnasta" (jae 9) ja rikkoen valat, jotka he olivat tehneet muslimien kanssa (jakeet 13-14). Ibn Juzayyin mukaan "Jumala rankaisee heitä teidän kädellänne" (jae 14) tarkoittaa "tappamista ja vangitsemista. Se on muslimeille lupaus voitosta." Tafsir al-Jalalayn on samaa mieltä: "Taistelkaa heitä vastaan ja Jumala on kurittava heitä, Hän aiheuttaa heidän kuolemansa teidän käsissänne sekä halventaa ja nöyryyttää heitä vankeuden ja alistumisen kautta, ja Hän on antava teille voiton heistä."

"Jumala rankaisee heitä teidän kädellänne" on merkittävä lausunto: se tarkoittaa, että muslimit ovat Allahin tuomion toimeenpanijoita maan päällä ja heidät on velvoitettu rankaisemaan uskottomia pyhällä rangaistuksella. Niinpä, kun muslimit rukoilevat Allahia rankaisemaan jotakuta, he käytännössä pyytävät muslimiveljiään suorittamaan rangaistuksen. Heidän näin tehdessään Allah "parantaa oikeauskoisten rinnat ja [...] poistaa vihan heidän sydämistään" (jakeet 14-15): väkivalta vääräuskoisia vastaan saa Allahin rauhoittamaan uskovien sydämet.



Suomennettu blogista Blogging the Qur’an Sura 9, “Repentance,” verses 6-14

Katumuksen suura: http://www.islamopas.com/koraani/009.htm

9. Katumus (1-5)

Miksi jotkut muslimit pitävät velvollisuutenaan Allahin edessä käydä sotaan juutalaisia ja kristittyjä vastaan? Syynä on tämä Koraanin luku.

Suura 9, "Katumus", on ainut Koraanin 114:stä luvusta, joka ei ala lauseella "Bishmillah ar-Rahman ar-Rahim" - "Jumalan, laupiaan Armahtajan, nimeen." Tähän annettu erilaisia selityksiä. Kalifi Uthman (ja muutkin islamin oikeusoppineen Zamakhsharin mukaan) selittää syyksi sen, että jotkut uskoivat suuran 8 ja suuran 9 olevan itse asiassa sama suura, ja että "pyhä profeetta kuoli ilmoittamatta oliko suura Bara'ah [suura 9] suuran Anfal [suura 8] osa vai ei." Ibn Kathir sanoo, että lausetta ei ole yksinkertaisesti siksi, että "Kumppanit eivät kirjoittaneet sitä Koraanin täydelliseen kopioon [Mushaf], jonka he olivat koonneet". Maududi vakuuttaa, että oikean selityksen antaa Imam Razi, joka sanoo, että Bismillah jätettiin pois, koska Muhammed, sen lisäksi, ettei itse lausunut Bismillahia, antoi käskyn olla lausumatta sitä tämän suuran alussa.

Miksi hän niin määräsi? Tafsir al-Jalalayn selittää Muhammedin käskyä siten, että Bismillah "on suojelus, ja [suura 9] lähetettiin sen jälkeen, kun suojelus oli poistettu miekalla." Eräs Muhammedin varhaisimmista seuraajista, Ali ibn Abi Talib, on samaa mieltä sanoen, että Bismillah "ilmaisee suojelua, mutta tämä suura lähetettiin miekan kera. Siksi se ei ala suojeluksella." Tafsir al-Jalalayn lisää, että "Hudhayfa kertoo, että he kutsuivat tätä Katumuksen suuraksi, vaikka se on todellisuudessa Rangaistuksen suura."

Se on: Rangaistus vääräuskoisille.

Joka tapauksessa Bismillahin kielto tämän suuran alussa pysyy. Sellaiset oppineet kuin Jazari ja Shatbi sanovat, että suuran alussa ei tule lausua Bismillahia, mutta Bulandshahri sanoo, että jos suuraa 9 lausutaan aloittaen jostain muusta kohdasta kuin alusta, lukija voi itse päättää lausuuko Bismillahin vai ei.

Bukharin talteen laittaman hadithin mukaan suura 9 oli viimeinen, joka ilmoitettiin kokonaisuudessaan, vaikka erään toisen suuran osia tuli vielä myöhemmin. Toinen hadith sanoo suuran 110 olleen aivan viimeinen, mutta joka tapauksessa suura 9 on hyvin myöhäinen, Muhammedin viimeisten ilmestysten joukossa. Islamin perimätiedon mukaan se ilmoitettiin niihin aikoihin, kun Muhammed järjesti tuloksettoman sotaretken Bysantin Tabukin varuskuntaa vastaan pohjoisessa Arabiassa vuonna 613, ja suuri osa sen sisällöstä käsittelee sitä, miten kristityn suurvallan armeijan kanssa yritettiin yhteenottoa.

Allah aloittaa tämän suuran kuitenkin puhuttelemalla Mekan pakanoita. Hän vapauttaa uskottomat kaikista velvollisuuksista, joista heillä oli sopimus muslimien kanssa ja kaikki voimassa olevat sopimukset rajoitettiin neljään kuukauteen (jakeet 1-3).

Allah varoittaa, että "olette Jumalan ulottuvilla sekä että Jumala saattaa uskottomat häpeään" (jae 2), jonka Tafsir al-Jalalayn selittää tarkoittavan, että Allah "nöyryyttää heitä tässä maailmassa tappamalla heidät, ja Tuonpuoleisessa heittämällä heidät Tuleen." Hajjin aikana annetaan ilmoitus, että "Jumalaa ei sido kosketus pakanain kanssa, samoin kuin se ei sido Hänen lähettilästänsäkään" ja pakanoita käsketään katumaan ja kääntymään islamiin (jae 3). Tämä koskee vain niitä pakanoita, jotka ovat rikkoneet sopimuksen muslimien kanssa; muita sopimuksia noudatetaan niiden päättymiseen asti (jae 4). As-Sawi sanoo, että tämä on poikkeus neljän kuukauden rajoitukseen, koskien Damra-heimoa, jonka "sopimusta oli vielä yhdeksän kuukautta jäljellä."

Seuraavaksi tulee pahamaineinen Miekkajae sisältäen käskyn "vuodattaa pakanain verta missä tahansa heitä tapaattekin" (jae 5). Nykyajan jihadistit luonnollisesti rakastavat jaetta. Vuoden 2003 saarnassaan Osama bin Laden riemuitsi tästä jakeesta: "Ylistys Allahille, joka ilmoitti tämän Miekan jakeen palvelijalleen ja lähettiläälleen [Profeetta Muhammed] osoittaakseen totuuden ja lopettaakseen valheen."

Ibn Juzayy huomauttaa, että jae 5 abrogoi (kumoaa) "jokaisen Koraanin rauhansopimuksen" ja erityisesti Koraanin ohjeen "vapauttaa" vangit tai "antaa heidän lunastaa itsensä vapaiksi" (47:4). As-Suyutin mukaan "tämä on miekan ayat, joka kumoaa anteeksiannon, aselevon ja huomiotta jättämisen" - tarkoittaa ehkäpä pakanoiden rikkomusten huomiotta jättämistä. Tafsir al-Jalalayn sanoo, että muslimien tulee "surmata monijumalaisia mistä hyvänsä te löydätte heitä, olkoot se laillinen aika tai pyhitetty, ja ottaa heidät vangeiksi linnoihin ja linnoituksiin, kunnes heillä ei ole muuta mahdollisuutta kuin tulla surmatuiksi tai kääntyä islamiin".

Ibn Kathir on samaa mieltä ohjeistaen muslimeja, että "he eivät vain odottaisi heitä. Mieluummin etsikää ja piirittäkää heitä heidän maillaan ja linnoituksissaan, hankkikaa heistä tietoa teillä ja kulkuväylillä niin, että mikä on suurta näyttää yhä pienemmältä heille. Tällä tavoin heillä ei ole muuta vaihtoehtoa kuin kuolla tai kääntyä islamiin." Hän ei myöskään tunnu allekirjoittavan länsimaissa nykyään vaikuttavien islamin puhemiesten yleistä näkemystä, että tämä jae pätisi vain Arabian pakanoihin Muhammedin aikana eikä sitä voisi soveltaa muualle. Päinvastoin hän vakuuttaa, että "vuodattakaa pakanain verta missä tahansa heitä tapaattekin" tarkoittaa juuri sitä mitä siinä sanotaan: uskottomat on tapettava "kaikkialla maan päällä, paitsi Pyhällä Maalla" - se on Mekan pyhä moskeija Koraanin 2:191 mukaan.

Jos uskottomat kääntyvät islamiin on muslimien lopetettava heidän tappamisensa. Tafsir al-Jalalayn: "Mutta jos he katuvat epäuskoaan, suorittavat rukoukset ja maksavat almut, antakaa heidän mennä vapaasti älkääkä häiritkö heitä." Ibn Kathir: "Nämä Ayat [jakeet] sallivat taistelun ihmisiä vastaan, kunnes he kääntyvät islamiin ja noudattavat sen ohjeita ja sääntöjä." Qutb sanoo, että sopimusten päättäminen neljän kuukauden jakson jälkeen yhdistettynä komentoon tappaa uskottomat "ei ollut tarkoitettu kostoon tai tuhoamiseen, vaan paremminkin varoitus, joka antoi heille syyn kääntyä islamiin."

Asad kuitenkin sanoo, että jakeesta 5 "ei seuraa 'käänny tai kuole', kuten jotkut islamiin epäsuosiollisesti suhtautuvat kriitikot näyttäisivät olettavan." Hän sanoo, että "sota oli sallittu vain itsepuolustukseksi" Koraanin jakeen 2:190 perusteella, ja että "vihollisen kääntyminen islamiin ... on ainoastaan yksi, eikä suinkaan ainoa, tapa heille 'vastustaa vihollisuuksia'". Hän kehottaa lukemaan jakeet 4 ja 6 lisävalaistuksen saamiseksi.

Lopuksi on hyvä huomata, että As-Suyutin mukaan lainoppinut Ahs-Shafi'i piti tätä jaetta todisteena siitä, että ne jotka eivät rukoile tai maksa zakatia [almuja], tulee tappaa. "Jotkut käyttävät sitä todisteena siitä, että he ovat kafirun [uskottomia]." Samoin Ibn Kathir: "Abu Bakr As-Siddiq käytti tätä ja muita kunnioitettuja jakeita todisteena taistellessaan niitä vastaan, jotka kieltäytyivät maksamasta zakatia." Niinpä jopa ne muslimit, jotka eivät täytä islamin vaatimuksia, kuuluvat niihin, joita vastaan tulee taistella. Tämä on periaate, jota myöhempien aikojen salafistiset liikkeet soveltavat, ja käyttävät sitä leimaamaan vääräuskoisiksi hallituksia, jotka eivät hallitse tiukasti islamilaisen lain mukaan, ja niinpä itseään todellisina muslimeina pitävien tulee taistella niitä vastaan. Islamilainen Valtio soveltaa tätä julistaessaan, että ne muslimit, jotka eivät hyväksy sen auktoriteettia, ovat uskottomia ja heidän tappamisensa on siten oikeutettua.



Suomennettu kirjoituksesta Blogging the Qur’an: Sura 9, “Repentance,” verses 1-5

Katumuksen suura: http://www.islamopas.com/koraani/009.htm

8. Sotasaalis (31-75)

Seuraavaksi Allah puhuu uppiniskaisesta Quraishin pakanaheimosta, jonka muslimit ovat juuri voittaneet Badrin taistelussa (jakeet 31-40). He torjuvat Muhammedin saarnat sanoen "nämä eivät ole muuta kuin vanhan ajan taruja" (jae 31) ja estävät muslimeja käymästä Mekan pyhässä moskeijassa (jae 34). Jakeissa 38-40 Allah käskee Muhammedia kutsumaan heitä islamiin ja taistelemaan "heitä vastaan, kunnes kaikki kiusaukset [fitna] taukoavat ja kunnes Jumalan tuomiota noudatetaan kaikessa. Mutta jos he taas mielensä muuttavat, kyllä Jumala näkee, mitä he tekevät" (jae 39).

Ibn Abbas, Abu Al-Aliah, Mujahid, Al-Hasan, Qatadah, Ar-Rabi bin Anas, As-Suddi, Muqatil bin Hayyan ja Zayd bin Aslam sanovat tämän lauseen, että muslimien tulee taistella kunnes ei enää ole fitnaa, tarkoittaa että heidän tulee taistella kunnes "ei ole enää Shirkiä". Shirk on kumppaneiden asettamista Allahin rinnalle - esimerkiksi kun kutsutaan Jeesusta Jumalan Pojaksi. Niinpä tämä jae, joka ilmoitettiin 600-luvulla muslimien ja pakanoiden välisen taistelun jälkeen, pätee yleisesti: Tafsir al-Jalalayn selittää sen näin: "Ja taistelkaa niin kauan kuin kapinan lietsomista ja kuvainpalvontaa esiintyy ja kunnes ei ole muuta uskontoa kuin Allahin uskonto, ja ainoastaan Häntä palvellaan." Muhammed itse sanoi: "Olen saanut käskyn taistella ihmisiä vastaan kunnes he julistavat, ettei ole muuta jumalaa kuin Allah, ja sille, joka näin sanoo takaan hänen omaisuutensa ja henkensä suojelun paitsi niissä asioissa, jotka kuuluvat Allahille" (Sahih Muslim 30).

Sitten Allah puhuu itse taistelusta (jakeet 41-44). Muslimien voiton jälkeen Allah käskee muslimien antaa Muhammedille viidennes sotasaaliista (jae 41). Islamin perimätieto pitää tätä osoituksena Muhammedin anteliaisuudesta: erään taistelun jälkeen Muhammed rukoili "kohti sotasaaliiksi saatua kamelia" ja pidellen kamelin karvoja sormiensa välissä hän sanoi miehilleen: "Tämäkin on osa sotasaalista, jonka olette ansainneet. Totisesti minulla ei ole muuta osaa siihen kuin oma osuuteni, se viidennes, joka on osoitettu minulle. Jopa se viidennes annetaan teille." Muhammed jatkoi kehottaen muslimeja antamaan koko saaliin hänelle, jotta se voitaisiin jakaa oikeudenmukaisesti: "Siksi antakaa jopa neula ja lanka ja mikä tahansa pienempi tai suurempi (sotasaaliista). Älkää huijatko missään, sillä sotasaaliista varastaminen ennen sen jakamista on Tuli ja häpeä sellaisille ihmisille tässä elämässä ja Tuonpuoleisessa. Käykää jihadiin Allahin puolesta ihmisiä vastaan, olivatpa ne sitten lähellä tai kaukana, älkääkä pelätkö pilkkaajien pilkkaa niin kauan kuin olette Allahin asialla. Noudattakaa Allahin lakia kun olette kotona tai kun matkustatte. Käykää jihadiin Allahin puolesta, sillä jihad on ihmellinen ovi, joka johtaa Paratiisiin. Sen kautta Allah pelastaa teidät surulta ja murheelta."

Sitten Allah muistuttaa Muhammedia monista tapahtumista ennen taistelua ja sen aikana korostaen sitä, kuinka Allah hallitsi tapahtumia ja pelasti muslimit (jakeet 42-44).

Sen jälkeen Allah puhuttelee uskovia (jakeet 45-63) kehottaen heitä olemaan jäljittelemättä niitä, jotka, kuten faraon kansa, "kielsivät Jumalan tunnusmerkit: Jumala kävi heihin käsiksi heidän syntiensä tähden; katso, Jumala on totisesti väkevä ja ankara rangaistessaan" (jae 52). (Tässä "tunnusmerkit" ovat taas "ayat" - sana jota käytetään Koraanin jakeista). Sillä "katso, kurjimmat elolliset olennot ovat Jumalan silmissä epäuskoon kääntyneet, nuo, jotka eivät uskoa tahdo" (jae 55) - jälleen osoitus siitä, että uskottomat eivät ole kunnioituksen tai huomion arvoisia. Jos muslimit "pelkäävät petosta" uskottomien puolelta, heidän tulee yksinkertaisesti rikkoa sopimus (jae 58). Ibn Kathir kertoo tämän merkitsevän, että muslimien tulee sanoa uskottomille "että te olette rikkoneet sopimuksen. Tällöin teillä on sama käsitys asiasta ja sekä te että he tietävät, että teidän välillänne on sotatila ja kahdenkeskinen rauhansopimus on mitätön." Muslimien tulee varustaa "heitä vastaan niin suuri sotavoima ja hyvin ravittuja ratsuja kuin vain voitte, säikyttääksenne siten sekä Jumalan vastustajat että omat vihollisenne ja myöskin muut, joita ette tunne, mutta jotka Jumala tuntee" (jae 60) ja olla myös valmis tekemään rauhansopimus, jos vihollinen sitä haluaa (jae 61). Jotkut eivät kuitenkaan usko, että tämän rauhansopimuksen tulisi olla pysyvä. Qutb selittää:

"Silloin kun tämä suura ilmoitettiin Jumala ohjeisti Lähettilästään olemaan rauhassa niitä vastaan, jotka eivät taistelleet häntä tai muslimeja vastaan, oli heillä sitten muodollinen sopimus muslimien kanssa tai ei. Profeetta hyväksyi rauhanomaiset suhteet vääräuskoisten ja kirjan kansojen kanssa siihen asti kunnes suura 9 ilmoitettiin. Sen jälkeen hän saattoi hyväksyä vain yhden tai kaksi vaihtoehtoa: joko kääntyä islamiin tai maksaa jizyaa [ei-muslimeja koskeva vero Koraanin jakeen 9:29 mukaan], joka oli rauhan merkki. Muutoin ainut vaihtoehto oli sota, silloin kun se oli muslimeille mahdollista, niin että kaikki ihmiset alistuvat ainoastaan Jumalalle."

Seuraavaksi Allah puhuttelee Muhammedia antaen hänelle monia ohjeita (jakeet 62-75). Allah kertoo hänelle, että hän tulee antamaan hurskaille muslimeille lisää voittoja vaikka he kohtaisivat vielä suuremman ylivoiman kuin Badrissa, vaikka lupausta melkein heti hieman lievennetään: ensin sata uskovaa voittaa tuhat uskotonta (jae 65), mutta sitten määrää pienennetään sataan uskovaan kahtasataa uskotonta vastaan (jae 66). Tästä tuli toistuva teema jihad-kirjallisuuteen vuosisatojen ajan aina nykypäivään asti: hurskaus saavuttaa sotilaallisen voiton ja muslimit tekevät valloituksia ylivoimaisesta vihollisesta huolimatta.

Tafsir al-Jalalayn mukaan jae 67 - "Ei profeetalta voi vaatia, että hänellä olisi vankeja, ennenkuin verenvuodatus on tapahtunut maan päällä" - ilmoitettiin, kun muslimit "olivat ottaneet lunnaita Badrin sotavangeista." Muslimit olivat vapauttaneet joitakin Badrissa vangituista, mutta he tekivät niin vain saadakseen maallista etua: raha joka maksettiin lunnaina. Tafsir jatkaa: "Oi uskovat, te haluatte katoavia tämän maailman asioita, hetkellisiä hyötyjä, vaikka Jumala haluaa teidän vuoksenne, Tuonpuoleisen palkinnon tähden, teidän tappavan heidät." Toisin sanoen heidän olisi pitänyt tappaa vangit eikä ottaa heistä lunnaita. Tafsir al-Jalalayn päättelee, että jae 67 on abrogoitu jakeella 47:4, joka sallii lunnaat. Ibn Kathir huomauttaa, että "suurin osa oppineista sanoo, että sotavankien kohtalo on imaamin käsissä. Hän voi päättää tappaa heidät, kuten Bani Quaraizan tapauksessa. Jos hän haluaa, niin hän voi sen sijaan ottaa heistä lunnaat, kuten Badrin sotavankien tapauksessa, tai vaihtaa heidät muslimivankeihin."



Suomennettu kirjoituksesta Blogging the Qur’an Sura 8, “Booty,” verses 31-75

Sotasaaliin suura: http://www.islamopas.com/koraani/008.htm

8. Sotasaalis (1-30)

Kuten kaikki tiedämme, islam on rauhan uskonto. Kaikki Barack Obamasta ja John Kerrystä ja David Cameronista New York Timesiin ja Washington Postiin ja CNN:ään kertovat meille niin ja koko poliittinen ja median eliitti, oikealla ja vasemmalla, pitävät sitä itsestäänselvänä totuutena. Ja nyt tulemme näkemään Koraanin todistuksen tästä tosiasiasta. Kahdeksannessa suurassa, "Sotasaaliin suurassa", Allah puhuu Muhammedin yhteenotosta pakanallisen Quraish-heimon joukkojen kanssa Badrissa, missä muslimien profeetta...kääntää toisen posken! Kehottaa seuraajiaan rakastamaan vihollistaan ja rukoilemaan niiden puolesta, jotka vainoavat heitä! Ja aloittaa Gandhi-tyylisen väkivallattoman vastarinnan!

Suura 8, Al-Anfal - "Sotasaalis" - ajoittuu Medinan kauden toiseen vuoteen, Muhammedin profeetan uran jälkimmäiselle puoliskolle. Islamin perimätieto kertoo, että se ilmoitettiin vähän Badrin taistelun jälkeen, mikä oli muslimien ensimmäinen suuri voitto heidän silloisesta päävastustajastaan pakanallisesta Quraish-heimosta. Tämän suuran otsikko on tunnetuimpia kaikista, sillä Saddam Hussein käytti sen nimeä, "Al-Anfal", vuoden 1988 kansanmurhastaan kurdeja vastaan, jolloin 50.000 - 100.000 ihmistä murhattiin.

Badrissa Quraish tuli lähes tuhannella miehellä Muhammedin kolmeasataa vastaan. Muhammed oli aiheuttanut taistelun lähettämällä miehiään ryöstämään Quraishin karavaanin sanoen heille: "Karavaani kuljettaa Quraishin omaisuutta, joten marssikaa heitä vastaan ja pysäyttäkää se, Allah saattaa antaa sen teille sotasaaliina." Kun taistelu oli alkamaisillaan islamin profeetta ratsasti Ibn Ishaqin, Muhammedin ensimmäisen elämänkerturin mukaan joukkojensa luo ja antoi merkityksellisen lupauksen - lupauksen, joka on valanut urheutta muslimisotureihin kaikkina aikoina: "Kautta Allahin, jonka käsissä Muhammedin sielu on, joka miehelle, joka tänään taistelee rohkeasti eikä vetäydy taistelusta, takaa Allah pääsyn Paratiisiin."

Eräs muslimisoturi, Umayr bin al-Humam, huudahti: "Hienoa, hienoa! Onko mitään minun ja Paratiisiin pääsyni välissä kuin tulla tapatuksi noiden miesten toimesta?" Hän heitti pois taatelit, joita oli ollut syömässä, ryntäsi taistelun tuoksinaan ja taisteli kunnes tuli surmatuksi.

Quraishit murskattiin. Joidenkin muslimien perimätietojen mukaan Muhammed itse osallistui taisteluun; toisten mukaan hän kannusti seuraajiaan sivustoilta. Joka tapauksessa se oli tilaisuus kostaa vuosien turhaumat, mielipaha ja viha ihmisille, jotka olivat torjuneet hänet. Eräs hänen seuraajansa kertoi myöhemmin kirouksesta, jonka Muhammed oli langettanut Quraishin johtajille: "Profeetta sanoi, 'Oi Allah! Hävitä Quraishin johtajat, oi Allah! Hävitä Abu Jahl bin Hisham, Utba bin Rabi'a Shaiba bin Rabi'a, Uqba bin Abi Mu'ait, Umaiha bin Khalaf (tai Ubai bin Kalaf)." Kaikki nämä miehet tapettiin tai vangittiin Badrin taistelussa. Ibn Ishaq kertoo, että eräs Quraishin johtohenkilöistä, Uqba, rukoili henkensä puolesta: "Mutta kuka huolehtii lapsistani, oi Muhammad?" Uqba oli heittänyt kamelinlantaa, verta ja sisälmyksiä Islamin Profeetan päälle Quraishin päälliköiden suureksi riemuksi, kun Muhammed oli ollut rukoilemassa. Muhammed oli langettanut kirouksen heidän päälleen ja nyt se oli käymässä toteen. Kuka huolehtisi Uqban lapsista? "Helvetti", julisti Muhammed ja käski tappaa Uqban.

Voitto Badrissa oli käännekohta muslimeille. Siitä tuli legendojen aihe ja uuden uskonnon peruskivi. Ja Allah palkitsi ne, joille hän oli antanut voiton. Jakeissa 1-4 hän ylistää tosiuskovia, jotka seuraavat islamin käskyjä rukoilla, paastota ja antaa almuja, ja käsittelee ensi kertaa Badrin taistelun sotasaalista. Voittajat saivat suuren sotasaaliin - niin suuren, että siitä tuli riitaa. Muhammedilta kysytään neuvoa sotasaaliin jakamisessa ja Allah sanoo sen kuuluvan kokonaan Muhammedille (jae 1). Tämä johtui Allahin Muhammedille antamasta erioikeudesta. Muhammed selitti: "Minulle on annettu viisi asiaa, joita ei ole annettu aikaisemmille profeetoille." Näihin kuului se, että "Allah teki minut voitokkaaksi pelon avulla (Allahin aiheuttaessa pelkoa vihollisille)" ja "sotasaalis on minulle halal (laillinen) (mutta ei kenellekään muulle)." Voitokkuus "pelon" kautta käännetään muissa haditheissa usein "voitokas kauhun [tai terrorin] kautta".

Sitten Allah viittaa joihinkin tapahtumiin, jotka tapahtuivat ennen taistelua tai sen aikana (jakeet 5-17), painottaen, että hän käskee käymään sotaan ja suojelee uskovia siinä. Tosiuskovaiset ovat halukkaita lähtemään kodeistaan ja käymään jihadiin, vaikka jotkut eivät halunneet niin tehdä ja vastustivat Muhammedia (jakeet 5-6). Tämä näkyy myös jakeessa 2:216: "Teidät on määrätty sotimaan, vaikka se on teille vastenmielistä. Mutta voi sattua, että teillä on vastenmielisyys jotakin asiaa kohtaan, vaikka se on teille hyödyllinen, ja voipa sattua, että teillä on halu johonkin, vaikka se on vahingollista teille. Jumala tietää, mutta te ette tiedä." Allah sanoo, että hän "tahtoi vahvistaa sanojensa totuuden ja hävittää uskottomat viimeiseen mieheen" (jae 7).

Allah ilmoitti että hän lähetti tuhat enkeliä muslimien avuksi lyödäkseen Quraishit (jae 9) ja sanoi että hän  on "kanssanne; tukekaa siis niitä, jotka uskovat. Täytän pian uskottomien sydämet pelolla; silloin hakatkaa poikki heidän kaulansa ja heidän kaikki sormensa" (jae 12). Tafsir Al-Jalalayn selittää: "se on, katkaiskaa heidän kätensä ja jalkansa: niinpä, kun yksi heistä oli katkaisemassa uskottoman päätä se putosi jo ennen kuin hänen miekkansa tavoitti sen." Tästä jakeesta tuli yksi tärkeimmistä perusteista islamilaiselle käytännölle - silloin ja nykyään - katkaista panttivankien ja sotavankien päät. Kun amerikkalainen panttivanki Nicholas Berg teloitettiin toukokuussa 2004, nyt jo edesmennyt irakilainen jihadistijohtaja Abu Musab al-Zarqawi viittasi suureen taisteluun: "Eikö ole nyt teidän [muslimien] aikanne käydä jihadin polulle ja kantaa profeettojen Profeetan miekkaa? ... armollisin Profeetta määräsi [armeijansa] hakata poikki joidenkin vankien päät Badrissa ja tappaa heidät...ja hän asetti meille hyvän esimerkin."

Allah lähetti enkeleitä Quraishia vastaan, koska "he niskoittelevat Jumalaa ja Hänen lähettilästään vastaan, sillä jos joku niskoittelee Jumalaa ja Hänen lähettilästään vastaan, on Jumala totisesti ankara rangaistessaan" (jae 13). Muslimien tulee aina edetä eikä koskaan kääntää selkäänsä viholliselle paitsi jos se on sotajuoni (jakeet 15-16). Allah kertoo muslimeille, että he olivat vain passiivisia välikappaleita Badrin taistelussa. Ibn Ishaqin mukaan Muhammed heitti soraa quraisheja kohti huutaen "Nuo kasvot ovat inhottavia!" Mutta se oli Allah, joka tappoi quraishit ja Allah myös heitti soraa: "Ette te (muslimit) surmanneet heitä, vaan Jumala heidät surmasi; etkä sinä (Muhammed) ampunut, kun joustasi käytit, vaan Jumala ampui, sillä hän halusi koetella oikeauskoisia suosiollaan. Jumala on totisesti kuuleva, tietävä" (jae 17). [suomentajan huomio: suomenkielisessä käännöksessä puhutaan nuolella ampumisesta, mutta käytetyssä englanninkielisessä [pikkukivien?] "heittämisestä"]

Sitten Allah puhuttelee uskottomia (jakeet 18-19) varoittaen quraisheja enää yrittämästä hyökätä ja sanoen, että heidät tullaan lyömään uudestaan vaikka he olisivat kuinka lukumääräisesti ylivoimaisia. Sitten hän puhuttelee jälleen muslimeja (jakeet 20-30) kehottaen heitä pysymään uskossa ja muistuttaen heitä siitä, kuinka Allah antoi heille voiton Badrissa huolimatta ylivoimaisesta vihollisesta (jae 26). Uskottomat voivat juonitella ja tehdä suunnitelmia, mutta "Jumala on paras suunnittelija" (jae 30).




Suomennettu kirjoituksesta Blogging the Qur’an Sura 8, “Booty,” verses 1-30

Sotasaaliin suura: http://www.islamopas.com/koraani/008.htm