60. Tutkinnan alainen

Medinalainen suura 60 saa miettimään hyvin tärkeää, mutta usein kokonaan sivuutettua kysymystä: joskus kuulija tulkitsee asian eri tavalla kuin puhuja on tarkoittanut. Katsotaanpa vaikka presidentti George W. Bushin ja hänen nimittämänsä virkamiehen Karen Hughesin lausuntoja islamilaisesta Eid al-Adha -juhlasta, jossa kunnioitetaan pyhiinvaelluksen (Hajj) päättymistä ja Aabrahamin halukkuutta uhrata oma poikansa.

Joulukuussa 2006 Bush antoi lausunnon, jossa sanottiin:

Eid al-Adha on Amerikan ja muun maailman muslimeille tärkeä tapahtuma, jossa he osoittavat kiitollisuutta saamastaan siunauksesta ja muistelevat Aabrahamin luottamusta rakastavaan Jumalaan. Tämän nelipäiväisen juhlan aikana muslimit kunnioittavat Aabrahamin uhria ja esimerkkiä omistautumisessa Jumalalle juhlimalla ystävien ja perheen parissa, jakaen lahjoja ja tervehdyksiä ja osallistuen jumalanpalvelukseen uhreilla ja hyväntekeväisyydellä.

Ja saman vuoden tammikuussa Hughes sanoi:

Eid on Jumalalle omistautumisen ja kuuliaisuuden ja Jumalan meille kaikille osoittaman armeliaisuuden juhla. Silloin omistaudutaan perheelle ja yhteisölle sekä hyväntekeväisyydelle...Haluan lukea teille viestin presidentti Bushilta: "Tervehdys kaikille maailman muslimeille juhliessanne Eid al-Adhaa. Kun Jumala käski Aabrahamin uhrata poikansa, Aabraham asetti uskonsa Jumalaan kaiken muun edelle. Eid al-Adhan aikana muslimit juhlivat Aabrahamin uskollisuutta ja osoittavat kiitollisuutta Jumalan armoa ja monia siunauksia kohtaan."

Puhuessaan Aabrahamista, vaikkakin Eid al-Adhan kontekstissa, Bush ja Hughes luultavasti ajattelivat Ensimmäisen Mooseksenkirjan jakeita 22:15-18, missä Aabrahamia kiitellään uskollisuudestaan ja hänellä kerrotaan, että hänestä tulee kansakuntien siunaus: "Sinun jälkeläistesi saama siunaus tulee siunaukseksi kaikille maailman kansoille, koska sinä olit minun äänelleni kuuliainen."

Mutta Bushin ja Hughesin muslimiyleisö ei ole lukenut Raamattua. He lukevat Koraania. Aabrahamin myöntyväisyys poikansa (jota ei mainita nimeltä) uhraamiseen kerrotaan Koraanin jakeissa 37:102-109. Ja suurassa 60 Allah sanoo, että Aabraham on "teille oivana esimerkkinä" (uswa hasana, أُسْوَةٌ حَسَنَةٌ, termi jota käytetään myös Muhammedista jakeessa 33:21), sillä Aabraham ilmoittaa pakanalliselle perheelleen ja kansalleen, että "teidän ja meidän välillämme vallitsee viha aina siihen saakka, kunnes uskotte yhteen Jumalaan" (jae 4). Samassa jakeessa annetaan vielä ymmärtää, että Aabraham EI ole esimerkillinen, kun hän sanoo isälleen: "totisesti tahdon pyytää puolestasi anteeksiantoa". Viha on esimerkillistä; anteeksiantoa sen sijaan ei pidetä esimerkillisenä.

Bush ja Hughes siis vahvistivat sitä maailmankäsitystä, jossa oikeutetaan itsestäänselvyytenä muslimien ja toisuskoisten välinen ikuinen vihanpito - ja heidän tarkoituksenaan oli nimenomaan rakentaa siltaa muslimien ja toisuskoisten välille. Tämä on jälleen osoitus siitä, miten elintärkeää heille ja muille virkamiehille, kuten myös meille kaikille, on tuntea se teologinen ja kulttuurinen viitekehys, missä jihadistit ja muslimit elävät. Mutta kun tämä tietämys puuttuu, tällaiset virheet vain lisääntyvät.

Islamin perimätiedon mukaan tämä suura ilmoitettiin kun Muhammed ja muslimit valmistautuivat valloittamaan Mekan ja muslimi nimeltä Hatib bin Abi Baltaah varoitti mekkalaisia tulevasta hyökkäyksestä, koska hänellä oli sukulaisia Mekassa. Hatib bin Abi Baltaah oli Badrin taistelun veteraani ja niinpä Muhammed kieltäytyi Umarin pyynnöstä leikata hänen päänsä irti, sanoen: "Hän osallistui Badrin taisteluun. Mitäpä minä tiedän, ehkäpä Allah katsoi niitä, jotka taistelivat Badrissa ja sanoi, 'Oi Badrin ihmiset, tehkää mitä haluatte, minä annan teille anteeksi." Mutta sitten Muhammedille ilmoitettiin tämä suura, jossa moititaan Hatibia siitä, että hän on ottanut Allahin vihollisia ystävikseen (jae 1) ja hänelle kerrotaan, että hänen sukulaisistaan ei ole apua Tuomion päivänä (jae 3). Hänen, kuten kaikkien muslimien, tulee jäljitellä Aabrahamin vihaa vääräuskoisia sukulaisiaan kohtaan eikä osoittaa heille anteeksiantoa (jae 4).

Allah pitää kuitenkin mahdollisena, että jonain päivänä muslimit ja quraishit voivat päästä sovintoon (jae 7) ja kertoo muslimeille, ettei ole kiellettyä kohdella hyvin ja oikeudenmukaisesti niitä quraisheja, jotka eivät ole taistelleet heitä vastaan (jae 8) - tämä tarkoittaa Ibn Kathirin mukaan: "ne jotka eivät osallistuneet teidän karkottamiseenne", toisin sanoen, muslimien karkottamiseen Mekasta. Mutta heidän ei tule olla ystäviä niiden kanssa, jotka taistelivat heitä vastaan (jae 9). Nykyajan jihadistit vetoavat tähän tekstinkohtaan oikeuttaakseen jihadin, kutsuen sitä puolustukselliseksi jihadiksi, Yhdysvaltoja vastaan, joka heidän näkemyksensä mukaan taistelee muslimeja vastaan.

Seuraavaksi suura käsittelee Hudaibiyyan sopimusta, jonka Muhammed oli solminut vuonna 628 mekkalaisten kanssa, ja joka oli epäsuotuisa muslimeille. Muhammed oli järkyttänyt miehiään antamalla myönnytyksiä, jotka olivat suuresti muslimien etujen vastaisia: ne miehet, jotka pakenivat quraisheja ja etsivät turvapaikkaa muslimien luota, pitää palauttaa quraisheille, mutta quraisheilta turvapaikkaa anovia muslimeja ei quraishien tarvitse palauttaa muslimeille. Kuitenkin Ibn Ishaqin mukaan eräs quraishilainen nainen, Umm Kulthum, liittyi Medinan muslimeihin ja hänen kaksi veljeään tulivat vaatimaan hänen palauttamistaan sopimuksen perusteella, mutta Muhammed kieltäytyi luovuttamasta häntä: Allah oli kieltänyt häntä niin tekemästä uudessa ilmestyksessä sanoen, että muslimipakolaisia ei saa luovuttaa niille, joita he ovat paenneet - ilmestys on kirjattu jakeisiin 10-13.

Kieltäydyttyään luovuttamasta Umm Kulthumia quraisheille Muhammed tuli rikkoneeksi rauhansopimuksen. Vaikka muslimiapologistit ovat kautta aikojen väittäneet, että quraishit rikkoivat sopimuksen ensimmäisenä, tämä tapahtuma tuli ennen kaikkia muita muslimien osoittamia quraishien rikkomuksia. Muhammedin elämäkerturi Yahiya Emerick vahvistaa, että Muhammed perusti päätöksensä lakitekniseen temppuiluun: rauhansopimuksessa sanottiin, että muslimien tulee palauttaa quraisheille ne miehet, jotka tulivat heidän luokseen, mutta naisista ei puhuttu mitään. Vaikka tämä olisikin totta, Muhammed - kuten Emerick toteaa - alkoi pian ottaa vastaan myös miehiä, rikkoen näin rauhansopimuksen. Tällainen sopimuksen rikkominen vahvistaa sitä periaatetta, että hyvää on vain se, mikä edesauttaa islamia, ja pahaa vain se, mikä haittaa islamia. Kun sopimus lopulta muodollisesti purettiin, islamin oikeusoppineet päättivät periaatteesta, että rauhansopimuksen voi laatia vain väliaikaiseksi ja korkeintaan kymmeneksi vuodeksi, ja sopimuksen voi solmia ainoastaan silloin, kun muslimien sotajoukot ovat heikentyneet, jotta saadaan aikaa joukkojen vahvistamiseen uusia taisteluita varten.

Tämä periaate on äärimmäisen merkityksellinen tänä päivänä, kun länsimainen osapuoli on solmimassa rauhansopimusta sellaisen muslimiosapuolen kanssa, joka on sitoutunut perinteisiin islamilaisiin periaatteisiin. Mutta tämäkin tärkeä asia jätetään yleisesti huomioimatta.


Blogging the Qur’an: Sura 60, “She Who Is Tested”
Tutkinnan alaisen suura

Aabrahamin uhraus Raamatussa

Hatib ibn Abi Balta'ah
Hudaibiyyan sopimus

58. Oikeutta etsivä, 59. Maasta karkoitus

Medinalaisen suuran 58 alussa Allah sanoo Muhammedille, että hän on kuullut sen naisen pyynnöt, jonka aviomies pyrki eroamaan hänestä sanoen, että nainen on "takaapäin kuin hänen äitinsä". Tällä tavoin hylätty nainen ei voi mennä uudestaan naimisiin, vaan hänen täytyy asua miehensä talossa käytännössä palvelijattarena. Allah säätää, että sellainen avioero ei ole lopullinen vaan voidaan purkaa, jos aviomies vapauttaa orjan (jae 3), paastoaa kaksi kuukautta tai ruokkii kuusikymmentä köyhää (jae 4).

Islamin perimätiedon mukaan kyseinen nainen oli nimeltään Khawlah bin Tha'labah ja hänen aviomiehensä Aws bin As-Samit, ja Gabriel ilmoitti tämän Koraanin sanan sen jälkeen, kun Khawlah valitti islamin profeetalle ahdingostaan. Jälleen kerran Koraanin lukija kohtaa kaksi vaihtoehtoa: joko Muhammed keksi omasta päästään ilmestyksiä, joita väitti Jumalan määräyksiksi, ratkaistaakseen ongelmia, joita hän kohtasi jokapäiväisessä elämässään ja näin Ikuinen Kirja on täynnä satunnaisia tapahtumia Muhammedin elämästä - tai sitten jokainen hänen elämänsä yksityiskohta heijastelee ikuista jumaluutta ja opettaa ikuisia totuuksia, ja näin ollen hän oli tärkein ihminen, joka on koskaan elänyt. Muita vaihtoehtoja ei ole.

Myöhemmin tulee vielä osoituksia Koraanin kertomusten satunnaisesta luonteesta (tai vaihtoehtoisesti Muhammedin elämän yksityiskohtaisesta jumalallisesta suunnitelmasta). Qatadahin mukaan jae 11 "ilmoitettiin koskien kokoontumisia, joissa Allahia muistellaan. Kun joku tulee kokoontumiseen Lähettilään kanssa, heidän on varattava riittävästi tilaa, että kaikille riittää paikkoja. Ylhäinen Allah käski heitä levittäytymään ja tekemään tilaa toinen toisilleen." Ja sitten Allah käskee uskovaisia antamaan lahjoituksia ennen yksityisiä tapaamisiaan Muhammedin kanssa (jakeet 12-13).

Myös tämä suura sisältää tutuiksi tulleita teemoja ja uhkauksen, että "ne, jotka vastustavat Jumalaa ja Hänen sananjulistajaansa, lyödään maahan" ja heitä "odottaa häpeällinen kuritus" (jae 5). Allah on kaikkinäkevä ja kaikkitietävä, ja hän tietää myös uskottomien salaisista kokouksista ja rankaisee heitä Tuomion päivänä (jakeet 7-10). Ne, jotka ottavat ystävikseen Allahin kiroamat ovat Saatanan omia (jae 19) ja he tulevat kärsimään helvetissä (jae 17). (Ja tietenkin Allahin kiroamiin kuuluvat myös juutalaiset ja kristityt jakeen 9:30 mukaan). Ne, jotka rakastavat Allahin ja Muhammedin vastustajia, eivät pääse Paratiisiin (jae 22).

Suura 59 ilmoitettiin islamin perimätiedon mukaan sen jälkeen, kun Muhammed oli karkoittanut juutalaisen an-Nadir -heimon Medinasta. Allah "nosti pelon heidän sydämiinsä, niin että he hävittivät talonsa omin käsin ja uskovaisten avulla" (jae 2). Ibn Kathir selittää:

Kun Allahin lähettiläs muutti Medinaan, hän teki rauhansopimuksen juutalaisten kanssa asettaen ehdoksi, että hän ei taistelisi heitä vastaan elleivät he taistelisi häntä vastaan. Pian he kuitenkin rikkoivat Allahin lähettilään kanssa tehdyn sopimuksen. Siksi Allah lähetti heille kärsimyksen; sitä ei voi estää ja Hän määräsi heidän kohtalonsa; sitä ei voi vastustaa. Profeetta pakotti heidät lähtemään ja jättämään linnoituksensa, joita muslimit eivät uskoneet koskaan saavansa hallintaansa. Juutalaiset luulivat, että heidän linnoituksensa säästäisivät heidät Allahin kuritukselta, mutta niistä ei ollut pienintäkään apua Allahia vastaan. Sitten se mitä he eivät olleet odottaneet tapahtui Allahin toimesta ja Allahin lähettiläs pakotti heidät lähtemään Medinasta...

Historioitsija Tabarin mukaan sopimus rikottiin siksi, että jotkut Banu Nadirin miehet suunnittelivat Muhammedin salamurhaa. Sen sijaan, että Muhammed olisi kääntynyt Nadirin johtajien puoleen ja pyytänyt heitä luovuttamaan syylliset hänelle, Muhammed lähetti Nadirille sanan: "Lähtekää minun mailtani älkääkä asuko kanssani. Te olette suunnitelleet petosta." Kun Nadirin miehet protestoivat ja vetosivat sopimukseen, Muhammed vastasi: "Olemme muuttaneet mielemme ja islam on pyyhkinyt pois vanhat sopimukset."

Abdullah bin Ubayy ja muutamat muut, joihin Koraani viittaa "teeskentelijöinä", kehottivat Banu Nadiria jäämään paikoilleen, ja lupasivat heille apuaan mikäli heidän kimppuunsa hyökättäisiin (jakeet 11-12, 16). Luottaen tähän Nadir sanoi Muhammedille: "Me emme jätä asuinsijojamme; tee niin kuin haluat." Siirtäen vastuun viholliselle, mistä jihad-soturit on tunnettu kautta aikojen, Muhammed sanoi muslimeille: "Juutalaiset ovat julistaneet sodan." Silloin Allah lupasi Muhammedille, että hän kylvää "pelkoa" juutalaisten sydämiin (jae 13) ja kertoi, että sekä teeskentelijät että juutalaiset joutuvat helvettiin (jae 17).

Islamin profeetta määräsi muslimit marssimaan heimoa vastaan ja piirittämään heitä. Piirityksen aikana hän antoi polttaa Banu Nadirin taatelipalmuja. Nadirin juutalaiset hämmästelivät tätä ja kysyivät Muhammedilta: "Muhammed, sinä olet kieltänyt mielivaltaiset tuhotyöt ja moittinut sellaiseen syyllistyneitä. Miksi sinä nyt kaadat ja poltat palmujamme?" Allah oikeutti Muhammedin teon selittämällä, että hän kaatoi puut "Jumalan tahdosta" (jae 5). Islamin apologistit viittaavat usein Muhammedin kieltoon tehdä mielivaltaisia tuhotöitä - mutta he eivät mainitse, että Muhammed itse rikkoi määräystään vastaan ja että Allah hyväksyi teot.

Siitä, mitä juutalaiset eivät pystyneet viemään mukanaan, tuli Muhammedin yksityistä omaisuutta, jonka hän jakoi tarvitseville (jakeet  6-9). Osan hän piti itsellään kuten Umar myöhemmin kertoi: "Banu Nadirilta jääneen omaisuuden Allah antoi Apostolilleen... Tämä omaisuus oli tarkoitettu erityisesti Pyhälle Profeetalle... hän käytti sen perheensä elinkustannuksiin ja osti lopuilla hevosia ja aseita valmistautuessaan jihadiin."

Suura päättyy kehoituksella pelätä Allahia, sillä "Tulen asukkaat" ja "Paratiisin asukkaat" eivät ole samanarvoisia (jae 20), ja Koraanin ylistykseen, sillä jos se olisi ilmoitettu vuorella "olisit varmasti nähnyt sen sortuvan ja pirstoutuvan Jumalan pelosta" (jae 21), sekä Allahin ylistykseen: "Hän on Jumala, ja paitsi Häntä ei ole muuta jumaluutta, kuningas, pyhä, rauhantuoja, turvanantaja, kaiken suojelija, kaikkivoipa, korkein, kaiken suuruuden alkulähde" (jae 23), "luoja, alkuunpanija, muodostaja", jolle "kuuluvat kaikki erinomaiset nimet" (jae 24). Nämä ovat osa legendaarisista islamin tradition 99:stä Allahin nimestä.


Blogging the Qur’an: Suras 58, “The Pleading Woman,” and 59, “Exile”

Oikeutta etsivän suura
Maasta karkoituksen suura

Allahin 99 nimeä
Banu Nadir
Abd-Allah ibn Ubayy

54. Kuu, 55. Laupias Armahtaja, 56. Suuri Tapahtuma, 57. Rauta

Ibn Kathir kertoo, että Muhammed lausui suuria 54 ja 50 "suurissa kokoontumisissa ja tilaisuuksissa, sillä ne sisältävät Allahin lupauksia ja varoituksia sekä tietoa luomisesta, Ylösnousemuksesta, Tawhid [Allahin ykseydestä], profetian vahvistamisen ja muita tärkeitä aiheita." Suura 54 saa nimensä ensimmäisestä jakeesta, jossa viitataan kuun halkaisemiseen, joka on hadithin mukaan ihme, joka tapahtui Muhammedin eläessä. Kun muslimit katsoivat ihmeissään kuun jakautuvan kahteen osaan, Muhammed huudahti: "Todistakaa, todistakaa (tätä ihmettä)!"

Jotkut nykyajan muslimit kuitenkin väittävät, että tämä jae on profetia, joka toteutui Neil Armstrongin laskeuduttua kuuhun 1969 ja jolloin astronautit kaivoivat kuun kamaraa ja toivat sitä mukanaan maahan. Huolimatta mielikuvituksellisista numerologisista rakennelmista on kuitenkin melko kaukaa haettua ajatella, että pieni määrä kuuperää katsottaisiin kuun halkaisemiseksi.

Suuran loppuosa rakentuu toistuvan hokeman ympärille: "Me teimme totisesti Koraanin helposti muistettavaksi, mutta missä on se, joka haluaa noudattaa sitä?", ja se toistuu jakeissa 17, 22, 32, 40. Toinen hokema "mutta minkälainen olikaan Minun lähettämäni kuritus ja varoitus!" toistuu jakeissa 16, 18, 21 ja 30. Väleissä puhutaan tutuista teemoista: uskottomat kääntyvät pois Allahin merkeistä ja pilkkaavat niitä noituutena (jae 2); Muhammedin tulee jättää heidät rauhaan Tuomion päivään asti, jolloin heitä rangaistaan (jakeet 6-8). Nooa ja vedenpaisumus ovat varoitus Muhammedin ajan uskottomille (9-16), samoin kuin Aadin kansan hävitys (jakeet 18-22) sekä Tamuudin kansan (23-31), Lootin kansan (33-39) ja vielä Faaraon ja hänen kansansa hävitys (41-42). Ovatko Muhammedin hyljänneet epäuskoiset parempia kuin nämä (jae 43)? He luulevat, että voivat puolustaa itseään auttamalla toisiaan (jae 44), mutta eivät he pääse pakoon Tuomiopäivää (jae 46).

Mekkalainen suura 55 on rakennettu runollisen kertosäkeen ympärille ja sitä toistetaan vielä useammin kuin suuran 54 hokemia: "Minkä Herranne armotyön siis väitätte valheeksi?" (jakeet 13, 16, 18, 21, 23, 25, 28, 30, 32, 34, 36, 38, 40, 42, 45, 53, 55, 59, 61, 65, 67, 69, 77) - muistuttaen hieman psalmia 136, jossa toistetaan "Iäti kestää hänen armonsa!", vaikkakin Koraani keskittyy paisuttelemaan, moittimaan ja jopa pilkkaamaan uskottomien jääräpäistä islamin torjumista. Maududi sanoo: "Tämä on ainoa suura, jossa ihmisten rinnalle otetaan jinnit, jotka ovat toinen maan luoduista, joilla on tahdon ja tekojen vapaus." Jinneihin viitataan ihmisten rinnalla jakeessa 31.

Ensimmäisessä osassa (jakeet 1-30) Allah painottaa jälleen luomisvoimaansa ja valtaansa maallisiin tapahtumiin; toisessa osassa (jakeet 31-78) hän varoittaa Tuomion päivästä ja kuvailee helvettiä ja Paratiisia. Tämä kaikki on jo sanottu muualla Koraanissa. Idän ja lännen kaksi Herraa jakeessa 17 viittavat Ibn Kathirin mukaan "kesän ja talven auringon nousuun sekä kesän ja talven auringon laskuun" - hyvin maakeskeinen tulkinta.

Mekkalaisessa suurassa 56 Allah varoittaa jälleen Tuomion päivästä (jakeet 1-7) ja kuvailee niitä, jotka ovat "oikealla puolella", toisin sanoen niitä, jotka pääsevät Paratiisiin (jakeet 10-40; 88-91). Näihin kuuluvat tietenkin myös legendaariset neitsyet (jae 36), jotka Allah on luonut "omin käsin" (jae 35). Heidän eräs erikoisominaisuutensa on islamin perimätiedon mukaan, että heidän neitsyytensä palautetaan aina uudelleen, jolloin he ovat uskovaisille joka kerta kuin eka kerta. Sitten tulee vielä uusi kuvaus Helvetin kauhuista (jakeet 41-56;92-94). Suura päättyy Allahin ylistäessä Koraania jumalallisena ilmestyksenä, jota saavat koskettaa vain rituaalisesti puhdistetut (jakeet 77-80) - tästä syystä Guantanamon amerikkalaiset vartijat, kumartaen islamilaisille normeille, koskevat Koraaniin vain käsineet käsissä.

Allah pilkkaa uskottomia, jotka eivät usko Koraaniin, kysyen heiltä mikseivät he voi estää kuolemaa (jae 87), jos he kerran ovat riippumattomia hänen vallastaan (jae 83).

Medinalainen suura 57 ilmoitettiin sen jälkeen, kun muslimit olivat valloittaneet Mekan eikä heillä enää ollut merkittäviä esteitä tullakseen koko Arabian hallitsijoiksi. Se alkaa Allahin voiman ylistyksellä ja kysymyksellä uskottomille: "Miksi epäilisitte?" (jae 8). Valloituksen kustannukset ovat ehkä kuluttaneet muslimien varat, sillä Allah kehottaa muslimeja osallistumaan islamilaiseen varainkeruuseen, vaikka hän sanookin, että ne jotka osallistuivat jo ennen Mekan valloitusta saavat suuremman palkinnon kuin ne, jotka liittyivät mukaan vasta kun muslimit olivat voittaneet vihollisensa (jakeet 10-11). Maududi selittää: "Ne jotka uhrasivat elämänsä ja käyttivät omaisuuttaan islamin edistämiseen sen jälkeen, kun se jo oli vahva, eivät voi päästä niiden tasolle, jotka panivat alttiiksi elämänsä ja omaisuutensa edistääkseen ja pitääkseen yllä islamin asiaa silloin, kun se oli heikko."

Uskolliset palkitaan Paratiisin puutarhoissa (jakeet 12, 21), mutta tekopyhiä rangaistaan (jae 13) helvetillä (jae 15). Muslimien ei tule olla kuten juutalaiset ja kristityt, jotka kyllä saivat jumalallisen ilmestyksen, mutta paaduttivat sydämensä (jae 16). Sen sijaan heidän tulee olla anteliaita (jae 18), sillä tämä maailma on vain leikkiä ja ajanvietettä ja maallinen elämä vain pettävää nautintoa (jae 20). Allah hallitsee kaikkia maallisia tapahtumia (jae 22) - kuten Tafsit al-Jalalayn selittää: "Mikään kärsimys maan päällä, kuten kuivuus, tai teissä itsessänne, kuten sairaus, lapsen menetys, ei tapahdu ellei se ole Kirjassa, Ikuisessa Kirjoitustaulussa (al-lawh al-mahfuz), ellemme Me anna sen tapahtua, ellemme Me luo sitä." Allah mainitsee menneet profeetat ja raudan lahjan osoittaakseen huolenpitonsa ihmiskunnasta (jae 25). Yksi näistä menneistä profeetoista oli Jeesus, mutta hänen seuraajansa keksivät luostarilaitoksen, mitä Allah ei ollut määrännyt. Heidän olisi sen sijaan pitänyt etsiä ainoastaan Jumalan suosiota; useimmat kristityt ovat "lainrikkojia" (jae 27). Juutalaiset ja kristityt eivät pane rajoja Allahin armolle (jae 29) - kuten Tafsir al-Jalalayn sanoo: "vaikka he väittävät, että Jumala rakastaa heitä ja he ansaitsevat Hänen autuutensa." Ibn Kathir selittää tämän jakeen tarkoittavan, että "he eivät voi estää sitä, minkä Allah antaa, eivätkä antaa sitä minkä Allah estää."


Blogging the Qur’an: Suras 54, “The Moon,” 55, “The Merciful,” 56, “The Inevitable,” and 57, “Iron”

Kuun suura
Laupiaan Armahtajan suura
Suuren Tapahtuman suura
Raudan suura
Psalmi 136

53. Tähti

Useimmat yhdistänevät "saatanalliset säkeet" Salman Rushdien pahamaineiseen romaaniin. Vuonna 1989 Iranin ajatolla Khomeini julisti fatwan, joka käskee tappamaan Rushdien tämän kirjan kirjoittamisen vuoksi, ja kuolemantuomion ovat vahvistaneet toiset Iranin johtajat - tosin salamurhaa ei ole vielä toteutettu.

Mutta Rushdie ei keksinyt "saatanallisia säkeitä". Termillä viitataan tapahtumaan, joka on kirjattu islamin perimätietoon ja johon viitataan suurassa 53 ja jossa Saatana puhuu Muhammedin suulla Allahin sijaan. Jakeet, jotka paholainen antoi islamin profeetalle on siitä lähtien tunnettu "saatanallisina säkeinä".

Muhammedin elämäkerturin Ibn Ishaqin ja hänen kertomuksensa muistiinmerkitsijän Tabarin mukaan "lähettiläs oli huolissaan kansansa hyvinvoinnista" - pakanallisesta Quraish-heimosta - ja "pyrki miellyttämään heitä". Lopulta kuitenkn Quraishin johtajat tulivat itse tekemään hänelle tarjouksen. He antaisivat hänelle vaimoja ja rahaa ja tekisivät hänestä jopa kuninkaan, jos hän vain hyväksyisi heidän ehtonsa. "Tämän me annamme sinulle, Muhammed, joten lopeta jumaliemme herjaaminen äläkä puhu niistä pahaa. Mikäli suostut, me teemme tarjouksen, joka on sekä sinulle että meille edullinen."

"Minkälainen tarjous se on?", kysyi Muhammed.

"Sinä palvelet meidän jumaliamme, al-Latia ja al-Uzzaa, vuoden päivät ja me palvelemme vuoden sinun jumalaasi."

Torjuttuaan ensin tarjouksen Muhammed sai ilmestyksen, jossa sanottiin, että muslimeille on luvallista rukoilla al-Latia, al-Uzzaa ja Manatia, kolmea quraishien palvomaa pakanjumalatarta, välittäjinä Allahin edessä. Quraishit ilahtuivat ja rukoilivat Allahia Muhammedin ja muslimien rinnalla, kun Muhammed oli lausunut uuden ilmestyksensä. Ibn Ishaq kertoo:

Sitten ihmiset hajaantuivat ja quraishit menivät pois iloisina siitä, mitä oli sanottu heidän jumalistaan, sanoen: "Muhammed on puhunut jumalistamme hienolla tavalla. Hän vakuutti puheessaan heidän olevan ylhäisiä Gharaniq, jotka on hyväksytty välittäjiksi."

Gharaniq olivat korkealla lentäviä kurkia. Muhammed tarkoitti, että ne olivat lähellä Allahin valtaistuinta ja muslimien oli luvallista rukoilla al-Latia, al-Uzzaa ja Manatia välittämään viestinsä Allahille.

Muslimien keskuudessa sana levisi nopeasti: "quraishit ovat kääntyneet islamiin." Koska rauha näytti olevan käsillä, jotkut muslimit, jotka olivat aiemmin paenneet Abessiniaan, lähtivät paluumatkalle. Mutta näytelmän päänäyttelijä ei ollut lainkaan tyytyväinen: enkeli Gabriel, jonka ilmestyminen Muhammedille oli synnyttänyt islamin. Hän tuli Muhammedin luokse ja sanoi: "Mitä sinä olet mennyt tekemään Muhammed? Olet lukenut näille ihmisille sellaista, mitä en ole tuonut sinulle Jumalalta, ja sanonut sellaista, mitä Hän ei ole sanonut sinulle."

Muhammedille alkoi selvitä kuinka pahasti hän oli poikennut yksijumalaisuuden sanomastaan: "Olen sepittänyt asioita Jumalaa vastaan ja väittänyt hänen sanoneen sellaista, mitä hän ei ole sanonut." Hän "oli murheellinen ja pelkäsi suuresti" Allahia annettuaan Saatanan väärentää ilmoituksensa. Mutta Allah vakuutti hänelle: "Ennen sinua, oi Muhammed, emme ole lähettänyt ainoatakaan lähettilästä tai profeettaa, joiden tarkoitusperiä ei saatana olisi sotkenut. Mutta Jumala tekee tyhjäksi saatanan sekaantumiset. Jumala vahvistaa tunnusmerkkinsä, sillä Jumala on tietävä, viisas." (Koraani 22:52). Ibn Ishaq jatkaa, että Allah "helpotti profeettansa surua ja hälvensi hänen pelkonsa". Hän myös lähetti uuden ilmestyksen korvaamaan Saatanan säkeet al-Latista, al-Uzzasta ja Manatista suurassa 53 toistaen muuallakin Koraanissa toistetun ivan siitä, että Allahilla muka olisi tyttäriä ja ihmisillä poikia (jakeet 19-23).

Muhammedin takinkäännöstä seurasi tietysti taas välien kiristyminen quraishien kanssa. Ibn Ishaq kertoo, että monijumalaiset alkoivat käyttää tätä tapahtumaa häntä vastaan:

Kun oli mitätöity se, mitä Saatana oli laittanut Muhammedin suuhun muka Jumalan sanana, quraishit sanoivat: "Muhammed on muuttanut mielensä siitä, mitä hän sanoi meidän jumaliemme asemasta Allahin edessä ja sanoo nyt aivan jotain muuta." Nyt nuo sanat, jotka Saatana oli asettanut lähettilään suuhun, olivat jokaisen monijumalaisen kielellä ja  heistä tuli entistä vihamielisempiä muslimeita ja lähettilään seuraajia kohtaan.

Saatanallisten säkeiden sattumus on tietysti nolostuttanut muslimeja kautta vuosisatojen. Sehän itse asiassa heittää varjon Muhammedin profetian päälle. Jos Saatana yhden kerran onnistui panemaan sanoja Muhammedin suuhun niin että hän piti niitä Allahin ilmestyksinä, eikö ole mahdollista, että Saatana olisi käyttänyt Muhammedia puhemiehenään muulloinkin? Niinpä uskonoppineet, apologistit ja historioitsijat ovat hyökänneet saatanallisia säkeitä vastaan poikkeuksellisen raivoisasti. Muhammad Husayn Haykal väittää kirjassaan Life of Muhammad, että koko episodia ei tapahtunutkaan, eikä edes voinut tapahtua, sillä onhan Muhammed kuitenkin profeetta:

Tämä tarina on saanut länsimaisten orientalistien huomion ja he pitävät sitä totena ja toistavat sitä ad nauseam...Se on kertomus, jonka epäjohdonmukaisuus on selviää pienessäkin tarkastelussa. Se on ristiriidassa sen kanssa, että kaikki profeetat ovat erehtymättömiä Herran sanan välittämisessä.

Hän ihmettelee miten jopa jotkut uskonoppineet voivat pitää sitä totena. Tarinan juuret ovat kuitenkin syvällä islamin perimätiedossa. On vaikea nähdä miten ja miksi tällainen tarina olisi sepitetty ja miten sellaiset hurskaat muslimit kuten Ibn Ishaq, Ibn Sa'd ja Tabari, samoin kuin myöhempi Koraanin kommentaattori Zamakhshari (1074-1143), joka tuskin olisi kertonut siitä, jos ei olisi luottanut lähteisiin, olisivat hyväksyneet sen, ellei se olisi autenttinen. Tässä, kuten niin usein, varhaisten islamilaisten todistajien määrä on vastaansanomaton. Ne, jotka haluaisivat saatanallisten säkeiden vain katoavan, eivät voi kieltää sitä tosiasiaa, että nämä tarinat eivät ole vihollisen keksintöä, vaan niitä ovat kertoneet miehet, jotka vakaasti uskoivat Muhammedin olleen Allahin profeetta.

Paitsi epäsuoran viittauksen saatanallisten säkeiden tapahtumaan, mekkalainen suura 53 sisältää kaksi näkyä enkeli Gabrielista ja haasteen uskottomille todistaa, etteivät näyt ole todellisia (jakeet 1-18). Kolmen jumalattaren kieltämisen jälkeen (jakeet 19-23) Allah selittää, että uskottomat kutsuvat enkeleitä naisten nimillä (jae 27) ja että Muhammedin tulee välttää heitä (jakeet 29-30).

Sitten Allah puhuu uskon ja epäuskon seurauksista. Allah antaa anteeksi niille, jotka välttävät suuria syntejä (jae 32), mutta ne jotka luopuvat islamista (jakeet 33-34) hylkäävät sen, mitä ilmoitettiin Moosekselle (jae 36) ja Aabrahamille (jae 37) - heidän taakkaansa ei kukaan kanna Tuomion päivänä (jae 38) ja jokainen saa osansa (jae 39). Allah on kaiken hallitsija (jakeet 43-49) ja hän hävitti aikaisemmat uskottomien kansat (jakeet 50-54). Ihmisten olisi parempi kuunnella Muhammedin varoitusta, sillä Tuomio on kohta käsillä (jakeet 55-62).


Blogging the Qur’an: Sura 53, “The Star”
Tähden suura

49. Sisähuoneet, 50. Qaaf, 51. Tuhlaajat, 52. Vuori

Myöhäisen medinalaisen suuran 49 alussa Allah kertoo uskovaisille, miten heidän tulee käyttäytyä Muhammedin seurassa (jakeet 1-5). Voidaan ehkä ihmetellä, miksi täydellinen ja ikuinen kirja, joka käsittelee uskonnollisia ja eettisiä aiheita ja joka on voimassa kaikkina aikoina, sisältää kappaleen, mikä koskee ainoastaan islamin ensimmäisen sukupolven ihmisiä, mutta vastauksen voi päätellä ensimmäisen jakeen ohjeesta, ettei muslimien pidä estää Muhammedin läsnäoloa. Ibn Kathirin mukaan tämä merkitsee, että heidän ei tule "kiirehtiä tekemään päätöksiä ennen häntä, vaan mieluummin seurata häntä kaikissa asioissa". Muhammedin kuoleman jälkeen muslimit voivat toimia näin noudattamalla Muhammedin ohjeita, jotka on merkitty muistiin autenttisiin haditheihin - ja tätä vanhoilliset muslimit käyttävät niitä nykyaikaisia muslimeja vastaan, jotka julistavat haluavansa seurata ainoastaan Koraania.

Allah jatkaa antamalla yleisiä ohjeita uskovaisille (jakeet 6-18). Heidän ei tule uskoa jumalattomia ihmisiä (jae 6). Muhammed on heidän keskuudessaan, ja jos hän tottelisi uskovaisten jokaista pyyntöä - Allahin käskyjen sijaan - siitä seuraisi ongelmia (jae 7). Uskovaisten ei pidä taistella toisiaan vastaan, vaan heidän on yhdistettävä voimansa kapinallisia vastaan, kunnes he palaavat Allahin totuuteen (jae 9): tämä on pääasiallinen oikeutus taistella islamin sisällä toisia lahkoja vastaan. Oikeat uskovaiset sen sijaan muodostavat veljeskunnan (jakeet 10, 13) - se ylittää kaikki muut siteet mukaanlukien kansalliset ja jopa sukulaisuussuhteet. Maududui selittää, että "tässä tuomitaan nationalistiset ja rodulliset erottelut, jotka aiheuttavat yleistä korruptiota."

Seuraavaksi Allah ojentaa niitä beduiineja, joiden usko on epätäydellinen: heitä kehotetaan tottelemaan Allahia ja Muhammedia (jae 14).

Muhammed tapasi lausua mekkalaista suuraa 50 jokaisessa perjantaisaarnassaan ja eidien aikana - eid on juhla, jota vietetään Ramadanin päättyessä sekä Mekan pyhiinvaelluksen lopussa. Suura alkaa valalla "Ylevän Koraanin" nimeen (jae 1), mutta on epäselvää miksi tällainen vala vannotaan. Ali ehdottaa [Koraanin käännöksensä] sivuhuomautuksessa, että siinä vannotaan Muhammedin olevan profeetta: "Ylevän Koraanin nimeen (sinä olet Allahin lähettiläs)". Tafsir al-Jalalayn sen sijaan sanoo valan koskevan uskottomia: "Ylevän ja Jalon Koraanin nimeen, Mekan epäuskoiset eivät totisesti uskoneet Muhammediin."

Mutta kuka vannoo? Allah on islamin doktriinin mukaan Koraanin ainut kertoja, mutta on omituista, että kaikkivaltias Jumala todistaisi itsestään jonkin itseään vähäisemmän kautta. Silti näitä valoja on Koraanin loppupuolella runsaasti.

Allah toistaa jälleen luonnon ihmeiden olevan todiste voimastaan ja kritisoi uskottomia siitä, että he epäilevät ylösnousemusta (jakeet 2-14). Allah luettelee joitakin aikaisempia kansoja, jotka hän on hävittänyt - kansoja, jotka myös hylkäsivät ylösnousemuksen ja hänen sanomansa (jakeet 12-14). Sitten Allah varoittaa vielä kerran Tuomiopäivästä ja helvetin tulesta (jakeet 15-30). Jokaisella ihmisellä on seuranaan kaksi enkeliä, joista toinen merkitsee muistiin hyvät teot ja toinen pahat teot (jae 17). Ne jotka hylkäävät Allahin ja palvovat muita jumalia, joutuvat helvettiin (jakeet 24, 26). Oikeamieliset sen sijaan pääsevät Paratiisin puutarhoihin (jakeet 31-35). Muhammedin tulee olla kärsivällinen (jae 39), sillä Tuomion päivä on tulossa (jae 42); Koraani on varoitus (jae 45).

Mekkalainen suura 51 on runollista pohdintaa tuomiosta, helvetistä ja Paratiisista. Allah vannoo tuulen nimeen (jae 1), että Muhammedille annettu lupaus on totta (jae 5) [Koraanin suomennoksessa ei puhuta tuulesta - tässä lienee epäselvyyttä todellisesta merkityksestä, koska myös Pimenoffin ja Hämeen-Anttilan suomennokset eroavat selvästi toisistaan, suom.huom.]. Epäuskoiset ovat harhassa (jae 9) ja valehtelijat ovat kirottuja (jae 10) - toisin sanoen ne, jotka pilkkaavat ja kyselevät milloin Tuomion päivä  tulee (jae 12). He saavat maistaa rangaistusta (jae 14), mutta oikeamieliset saavat nautiskella Paratiisissa (jae 15), koska he nousevat aamulla varhain rukoilemaan (jae 18) ja antavat tarvitseville almuja (jae 19).

Allah tarinoi Aabrahamin "kunnioitetuista vieraista" - kertomus, joka muistuttaa Jumalan ja "kolmen miehen" vierailua Aabrahamin luona Mooseksen ensimmäisen kirjan luvussa 18  (jakeet 24-37). Kuten Raamatussa tässäkin Aabraham kertoo vaimolleen, että tämä synnyttää pojan (jae 28) ja vaimo nauraa pilkallisesti, koska hän on vanha ja hedelmätön (jae 29). Sitten, samoin kuin Raamatussa, miehet menevät Sodomaan ja Gomorraan, joita ei mainita nimeltä, mutta ne tunnistetaan "syntisistä ihmisistä" (jae 32), jotka hävitetään (jae 33) sen jälkeen kun uskovaiset on evakuoitu (jae 35). Sitten kerrotaan vielä muista uskottomien hävityksistä: Farao (38-40); Aadin kansa (41-42); Thamudin kansa (43-45) ja Nooan kansa (45).

Sitten Allah kertoo jälleen luonnon ihmeistä, jotka ovat hänen tunnusmerkkejään (jakeet 47-49) ja sitten jakeissa 50-53 hän ilmeisesti kertoo Muhammedille, miten tämän tulee puhutella uskottomia. Tässä tekstinkohdassa ei kuitenkaan ole mitään merkkiä siitä - mitä tapahtuu Koraanissa usein - että Allah käskisi Muhammedin sanoa näitä asioita ja silti kertoja puhuu ensimmäisessä persoonassa - mikä on ongelma sen islamin käsityksen kanssa, että Allah on Koraanin ainut kertoja. Jakeissa 54-60 Allah vakuuttaa Muhammedia kääntymään pois uskottomista ja sanoo, ettei ole Muhammedin vika etteivät he usko (jae 54). He saavat rangaistuksensa Tuomiopäivänä (jae 60).

Suura 52 on myös mekkalainen suura ja käsittelee samanlaisia teemoja. Allah aloittaa kertoen helvetistä ja Paratiisista (jakeet 1-28). Uskottomat joutuvat helvettiin vaikka eivät uskoneet siihen (jae 14) ja heiltä kysytään siellä onko tuli todellinen (jae 15). Siunatut nauttivat Paratiisin neidoista, jotka ovat "puhtaita ja tummasilmäisiä" (jae 20) ja heidän perheensä saapuvat heidän seuraansa (jae 21). Ibn Kathir ja Tafsir al-Jalalayn ovat samaa mieltä siitä, että tässä on kysymys Paratiisin eri tasoista: hurskaiden ihmisten uskovaiset lapset pääsevät vanhempiensa tasolle vaikka eivät olisi olleet yhtä hurskaita. Uskovaisten palvelijoina on myös kauniita poikia (jae 24). Tafsir al-Jalalayn selittää: "Ja siellä on joka puolella hienokäytöksisiä nuorukaisia heidän palvelijoinaan, jotka kauneudessaan ja puhtaudessaan ovat kuin kätkettyjä helmiä, kuoriensa suojassa, sillä on parempi, että helmi on kuoressaan kuin poissa sieltä".

Lopuksi Allah vielä tuomitsee uskottomat, jotka väittävät Muhammedin olevan riivattu (jae 29) ja runoilija (jae 30) ja keksineen Koraanin omasta päästään (jae 33). Mutta he eivät pysty tuottamaan mitään sen kaltaista (jae 34). Vai ovatko he luoneet taivaan ja maan (jae 36)? Vaikka he näkisivät osan taivasta romahtavan, he sanoisivat niitä vain pilviksi (jae 44). Niinpä Muhammedin pitää jättää heidät rauhaan (jae 45) ja olla kärsivällinen (jae 48), sillä uskottomat saavat rangaistuksensa Tuomion päivänä (jae 46).



Blogging the Qur’an: Suras 49, “The Chambers,” 50, “Qaf,” 51, “The Winnowing Winds,” and 52, “The Mount”

49. Sisähuoneiden Suura
50. Qaaf:n Suura
51. Tuhlaajien Suura
52. Vuoren Suura

Raamatun kertomus Jumalan vierailusta Aabrahamin luona

47. Muhammad, 48. Voitto

Medinalainen suura 47 tunnetaan myös nimellä Al-Qital, "Taistelu" - ja se todellakin keskittyy sotaan vääräuskoisia vastaan. Siinä vahvistetaan, että Allah tekee vastustajiensa "teot tyhjäksi" (jakeet 1,8-9,28,32). Bulandshahri selittää: "Vaikka monet epäuskoiset voivat tehdä hyviä tekoja ja palveluksia ihmiskunnalle, niitä ei oteta huomioon Tuomiopäivänä heidän epäuskonsa tähden." Toisaalta Allah kyllä parantaa uskovien asemaa (jakeet 2,7,35).

Tämänkaltaiset opetukset johtavat yleiseen islamilaiseen ajatukseen, että islamilainen puhdasoppisuus johtaa maalliseen hyvinvointiin ja epäusko sen sijaan aiheuttaa onnettomuutta tässä maailmassa. Sillä Allah suojelee uskovia, mutta epäuskoisilla ei ole suojelijaa (jae 11). An-Nasain hadith-kokoelmassa, joka on yksi niistä kokoelmista, joita muslimit pitävät luotettavina, Muhammed rukoilee: "Oi Allah, turvaan sinuun epäuskoa ja köyhyyttä vastaan." Joku kysyi häneltä: "Ovatko ne sama asia?" Muhammed vastasi "Kyllä". Todellisuus ei usein vastaa tätä uskomusta, mutta siitä pidetään silti itsepintaisesti kiinni.

Seuraavaksi tulee Allahin ohje uskovaisille katkaista uskottomien kaulat, kun he tapaavat heidät taistelussa (jae 4). Jakeen kirjaimellinen tulkinta on mitä tärkein islamin kommentaattoreille. Ibn Kathir sanoo sen merkitsevän, että kun muslimit taistelevat uskottomia vastaan, heidän tulee "tappaa heidät kaikki miekalla". Tafsir al-Jalalayn jatkaa: "toisin sanoen, surmatkaa heidät - viittaus 'niskojen nujertamiseen' annetaan, koska yleensä surmaaminen tehdään iskemällä niskaan." Zamakhshari ajattelee 'niskojen nujertamisen' tarkoittavan sitä, että muslimien tulee iskeä vääräuskoisia nimenomaan niskaan eikä muualle, sillä siten varmistetaan, että he todella kuolevat eivätkä vain haavoitu.

1900-luvun Koraanin kääntäjä Abdullah Yusuf Ali ottaa samoin tämän ohjeen kirjaimellisesti ja puolustaa sitä sanoen: "Sotaa ei voi käydä silkkihansikkain." Muhammad Khatib, nykyajan sunni-kommentaattori sanoo kuitenkin, että tämä käsky koskee vain Muhammedin aikoja, vaikka shiiat "ajattelevat sen olevan yleinen sääntö." Nykyaikaiset jihadistiorganisaatiot, kuten Zarqawin Al-Tawhid wal-jihad Irakissa, sen sijaan viittasivat muun muassa tähän Koraanin kohtaan oikeuttaakseen tekemänsä kaulojen katkaisut.

Sama jae myös kehottaa ottamaan vankeja ja joko suosiollisesti vapauttamaan heidät tai vaatimaan heistä lunnaita. Tämä on kirjattu myös islamin lakiin: Umdat al-Salik, Kairon Al-Azhar-yliopiston (joka on erityisesti sunnimuslimien kunnioittama) sertifioima islamilaisen lain käsikirja, joka noudattaa "puhdasoppisen sunniyhteisön käytäntöä ja uskoa", luettelee neljä vaihtoehtoa vankien käsittelyyn tämän suuran neljännen jakeen mukaisesti: "Kun aikuinen mies otetaan vangiksi, kalifi harkitsee asiaa...(islamin ja muslimien kannalta) ja päättää vangin surmaamisesta, ottamisesta orjaksi, vapauttamisesta ilman maksua tai lunnaiden maksua vastaan tai vaihtamalla sotavankeja vihollisen kanssa" (o9.14).

Seuraavaksi tulee usein toistettu lause: Eivätkö uskottomat matkustaneet ympäri maailmaa ja nähneet miten Allah hävitti aikaisemmat uskottomien kansat (jakeet 10, 13)? Allah antaa uskovien tulla Paratiisiin, mutta uskottomat syövät kuin eläimet ja juovat kiehuvaa vettä, joka korventaa heidän suolensa (jakeet 12,14-15). Jotkut Muhammedin kuulijoista ovat vilpillisiä (jae 16), ja jotkut jopa vaativat, että heille ilmoitettaisiin Koraanin luku - mutta kun sellainen lähetetään ja se kehottaa taistelemaan, he eivät olekaan kiinnostuneita (jae 20). Ibn Kathir selittää: "Allah mainitsee, että uskovat toivoivat, että jihad tehtäisiin lailliseksi. Mutta kun Allah sitten antoi siitä määräyksen, monet käänsivät selkänsä" - ja selityksen jatko tekee selväksi, että jihad tarkoittaa tässä täyttä sodankäyntiä: he kääntävät selkänsä, sanoo Ibn Kathir, koska "he pelkäävät ja ovat kauhuissaan ja he pelkäävät vihollistensa kohtaamista".

Seuraavaksi tuomitaan uskottomia tutuilla syytteillä: Allah on kironnut epäuskoiset ja tehnyt heidät kuuroiksi ja sokeiksi (jae 23); heidän sydämensä ovat lukitut, eivätkä he voi ymmärtää Koraania (jae 24); he luopuvat islamista, koska Saatana viettelee heidät (jae 25). Tämä elämä on "vain turhaa ilvettä ja leikkiä", mutta Allah ei vaadi heidän omaisuuttaan (jae 36), mutta heidän ei tule epäröidä antaa rahaa Allahin asian edistämiseksi (jae 38).

Suura 48 on myös Medinan kaudelta. Ensimmäisen jakeen Allahin antama "voitto" on joidenkin käsityksen mukaan Muhammedin elämänsä loppupuolella tekemä Mekan valloitus; toisten mielestä se viittaa Hudaibiyyan sopimukseen, jonka Muhammed teki Mekan Quraish-heimon kanssa ennen kuin lopulta valloitti kaupungin, ja joka oli muslimeille epäedullinen. Umar, yksi Muhammedin lähimmistä seuraajista, vaati häneltä selitystä tästä kolme kertaa, mutta ei saanut vastausta, ja poistui sitten paikalta peläten, että hänestä ilmoitettaisiin Koraanin ilmestys. Sen sijaan ilmoitettiin tämä suura, jossa Allah antaa Muhammedille anteeksi hänen menneet ja tulevat syntinsä (jae 2) ja lupaa uskovien pääsevän Paratiisiin (jae 5), kun taas teeskentelijät ja monijumalaiset joutuvat helvettiin (jae 6).

Ne jotka vannovat uskollisuutta Muhammedille, vannovat samalla uskollisuutta Allahille (jae 10). Ne jotka kieltäytyivät lähtemästä taisteluun Quraishia vastaan Muhammedin rinnalla, peläten tulevansa surmatuiksi, keksivät verukkeita, mutta Allah tietää, että he toivoivat, etteivät Muhammed ja muslimit enää palaisi (jakeet 11-12). Allah käskee Muhammedia sanomaan heille, että heidät on kutsuttu taistelemaan urhoollista kansaa vastaan, elleivät nämä käänny islamiin; jos he taistelevat heitä vastaan, heille on luvassa palkinto (jae 16). Islaminoppineet kiistelevät siitä, ketä urhoollisella kansalla tarkoitetaan - jotkut ovat ehdottaneet persialaisia ja bysanttilaisia. Sokeiden, rampojen ja sairaiden ei tarvitse osallistua jihadiin, mutta ne jotka osallistuvat, pääsevät Paratiisiin (jae 17). Allah on tyytyväinen uskoviin, jotka vannoivat Muhammedille uskollisuutta puun alla (jae 18) - Ibn Kathir sanoo näitä muslimeja olleen 1400 puun alla lähellä Hudaibiyyaa. Allah lähetti heille as-sakinan (jae 18), joka tarkoittaa Jumalan läsnäoloa Vanhassa Testamentissa, mutta jonka muslimikommentaattorit ymmärtävät yksinkertaisesti "rauhaksi". Hän lupaa uskoville vielä runsaan sotasaaliin (jae 19), jonka he pian saavatkin sotaretkellä juutalaisten asuttamalle Khaibarin keitaalle.

Uskottomat lähtevät pakoon, jos he taistelevat muslimeja vastaan (jae 22). Allah suojeli uskovia uskottomilta Hudaibiyyassa ja antoi heille "rauhan" (jakeet 24-26) - ja Muhammedin solmima välirauha antoi hänelle ja muslimeille mahdollisuuden vierailla Kaabassa (jae 27). Ne jotka seuraavat Muhammedia ovat "järkähtämättömiä uskottomille, mutta laupiaita toisiaan kohtaan" (jae 29) - jyrkkä kontrasti Jeesuksen Vuorisaarnan ohjeelle "rakastakaa vihamiehiänne ja rukoilkaa vainoojienne puolesta" (Matteus 5:44).



Blogging the Qur’an: Suras 47, “Muhammad,” and 48, “Victory”
Muhammadin suura
Voiton suura

46. Hiekkakunnaat

Mekkalainen suura 46 on viimeinen "haa miim" -sarjan suurista (40-46) ja toistaa samoja teemoja: Allah on ilmoittanut Koraanin (jae 2); Allah loi taivaan ja maan totuudessa, mutta uskottomat hylkäävät uskon (jae 3); ne joita he rukoilevat Allahin rinnalla ovat voimattomia (jakeet 4-5); uskottomat hylkäävät Koraanin "noituutena" (jae 7) tai sepitteenä.

Allah käskee Muhammedin vastata tähän huomauttamalla, että Allah kyllä rankaisisi häntä, jos hän väittäisi Allahin sanoneen sellaista, mitä hän ei ole sanonut (jae 8). Muhammed ei tuo uutta sanomaa - epäsuora vahvistus islamin uskomukselle, että islam oli kaikkien aikaisempien profeettojen, kuten Aabrahamin, Mooseksen ja Jeesuksen, uskonto, mutta heidän pahat seuraajansa väärensivät heidän sanomansa. Argumentin tueksi Koraani tuo todistajan "Israelin lasten joukosta", joka "on todistanut sen oikeaksi" (jae 10).

Muhammedin ensimmäisen elämäkerturin Ibn Ishaqin muistiin merkitsemä perimätieto ja hadith-kokoelman laatija Bukhari tunnistaa hänet mieheksi nimeltä Abdullah bin Salam, rabbiksi, joka oli varhainen muslimikäännynnäinen. Rabbina ollessaan hän kiinnostui Muhammedista ja meni tapaamaan häntä. Päästyään Muhammedin puheille hän kysyi profeetalta kolme kysymystä, joihin vain profeetta osaa vastata. Mikä on ensimmäinen Viimeisen hetken ennusmerkki? Mikä on Paratiisin asukkaiden ensimmäinen ateria? Ja miksi lapsi muistuttaa joko äitiään tai isäänsä?

Sen sijaan, että olisi huomauttanut kysymyksen ristiriitaisuudesta - että Abdullah voisi tietää Muhammedin vastausten oikeellisuuden ainoastaan, jos hän itse olisi profeetta - Muhammed sanoi hänelle: "Juuri nyt Jibril (Gabriel) antoi minulle vastauksen."

Abdullah oli hämmästynyt. "Gabriel?"

"Kyllä", sanoi Muhammed.

"Hän on juutalaisten vihollinen enkelten joukossa", sanoi Abdullah, jolloin Muhammed lausui Koraanin säkeen: "Sano (ihmisille, Muhammed): »Jos joku on Gabrielin vihollinen, niin tietäköön, että juuri Gabriel Jumalan toimesta on tämän Kirjoituksen valaissut sydämellesi vahvistaakseen sillä, mitä oli ilmoitettu ennen sitä, opastukseksi ja ilosanomaksi uskovaisille.»" Jos joku on Jumalan, hänen enkeleittensä, apostoleittensa ja Gabrielin tai Mikaelin vihollinen, niin totisesti Jumala (itse) on uskottomien vihollinen. (2:97-98)

Sitten hän vastasi Abdullahin kolmeen kysymykseen:

"Viimeisen hetken ennusmerkki on tuli, joka kokoaa ihmiset idästä länteen. Paratiisin asukkaiden ensimmäinen ateria on kalan maksan häntälohko. Ja jos mies laukeaa ennen naista, lapsi muistuttaa isäänsä, mutta jos nainen laukeaa ennen miestä, muistuttaa lapsi äitiään."

Kuultuaan nämä vastaukset, Abdullah kääntyi heti islamiin ja tuomitsi oman kansansa sanoen: "Todistan, että La ilaha illallah (vain Allahia tulee palvella) ja sinä olet Allahin lähettiläs, oi Allahin lähettiläs; juutalaiset ovat valehtelijoita ja jos he saavat tietää minun kääntyneen islamiin, he väittävät minua valehtelijaksi."

Abdullah sanoi vielä, että hänestä "on tullut muslimi ja kun palaan kotiini määrään perheeni tekemään samoin". Hän pyysi Muhammedilta apua asettaakseen ansan juutalaisille: "Juutalaiset ovat valehtelijoiden kansa ja toivoisin, että otat minut yhteen taloistasi ja piilotat minut heiltä, sitten kysy heiltä minkälainen asema minulla on heidän keskuudessaan, ennen kuin he tietävät, että olen muslimi. Sillä jos he tietävät sen etukäteen, he keksivät minusta panettelevia valheita." Muhammed suostui ja kutsui juutalaisten johtajat luokseen, ja Abdullah oli paikalla, mutta piiloutuneena, ja hän kysyi heidän mielipidettään Abdullahista. He vastasivat: "Hän on meidän päällikkömme ja päällikkömme poika, rabbimme ja oppineemme."

Muhammed kysyi heiltä: "Mitä sanoisitte, jos Abdullah bin Salam kääntyisi islamiin?"

Juutalaisten johtajat sanoivat: "Suojelkoon Allah häntä sellaiselta!"

Ansa oli lauennut. Abdullah tuli esiin ja huuusi: "Todistan että La ilaha illallah (vain Allahia tulee palvella) ja että Muhammed on Allahin lähettiläs. Oi juutalaiset, peljätkää Jumalaa ja ottakaa vastaan mitä Hän on teille lähettänyt. Sillä Jumalan nimeen tiedän, että hän on Jumalan lähettiläs. Löydätte hänet Toorastanne ja nimeltä mainittuna. Todistan, että hän on Jumalan lähettiläs, uskon häneen, uskon hänen olevan totuudessa, ja tunnustan hänet."

Mutta nyt juutalaiset sanoivat: "Abdullah on pahin meistä ja hänen poikansa ovat meistä pahimpia."

Abdullah huudahti: "Oi Allahin lähettiläs! Tätä minä juuri pelkäsin!" Hän kertoi myöhemmin: "Muistutin lähettilästä, että olin sanonut heidän näin tekevän, sillä he olivat petollisia, valehtelevia ja pahoja ihmisiä."

Tällaiset tarinat ovat teroittaneet muslimeille kautta historian kuinka juutalaisten (samoin kuin kristittyjen) kirjoitukset tosiasiassa todistavat selkeästi Muhammedista. Ibn Sa'd kertoo, että Muhammed meni kerran juutalaisten kokoontumiseen, missä hän haastoi kaikkein oppineimman rabbin: "Tiedätkö sinä, että minä olen Allahin lähettiläs?"

Rabbi vastasi: "Allahin nimeen!" Tiedän, ja kansa tietää, että minä tiedän. Ominaisuutesi ja piirtesi on kuvattu selvästi Toorassa, mutta he ovat sinulle kateellisia." Ainostaan juutalaisten ja kristittyjen syntinen uppiniskaisuus esti heitä tunnustamasta tätä - todellakin, tämä synti oli niin suuri, että se sai heidät lopulta muuttaamaan kirjoituksiaan ja poistamaan kaikki viittaukset Muhammediin. Ajatus juutalaisista ja kristityistä syntisinä islamin totuuden kieltäjinä tuli islamin peruskiveksi suhteessa ei-muslimeihin.

Koraani jatkaa, että uskottomat halventavat uskovaisia sanomalla, että jos islam olisi totta, uskovaisten kaltaiset huonot ihmiset eivät olisi olleet ensimmäisenä omaksumassa sitä (jae 11). Kuitenkin Koraani vahvistaa arabian kielellä Mooseksen kirjan (jae 12). Ne jotka tunnustavat uskonsa Allahiin eivät joudu kärsimään, vaan iloitsevat Paratiisin puutarhoissa (jae 13-14).

Hyvän muslimin tulee kunnioittaa vanhempiaan; jotkut epäuskoiset lapset kuitenkin moittivat vanhempiaan heidän islamin uskonsa vuoksi - he ovat "tuhon omat" (jakeet 15-18). Uskottomat nauttivat tässä elämässä, mutta joutuvat tuonpuoleisessa helvettiin (jae 20). Siellä he tunnustavat islamin totuuden ja saavat rangaistuksensa sen hylkäämisestä (jae 34). Profeetta Huud (kts. suurat 7, 11, 26) ilmestyy painottamaan tätä - hän varoittaa kansaansa (jae 21), mutta he eivät kuuntele, ja sitten heidät hävitetään (jakeet 24-25). Sitten Allah kertoo Muhammedille, että joukko jinnejä kuunteli kun hän lausui Koraania (jae 29) ja ne menivät varoittamaan omaa kansaansa, että ne jotka eivät ota sanomaa vastaan, ovat harhassa ja saavat rangaistuksensa (jae 32). Allah päättää suuran kehottamalla Muhammedia olemaan kärsivällinen ja jatkamaan saarnaamista; uskottomat saavat pian rangaistuksensa.


Blogging the Qur’an: Sura 46, “The Dunes”
Hiekkakunnaiden suura

43. Koreus, 44. Savu, 45. Polvistuminen

Maududin mukaan suura 43 ilmoitettiin samoihin aikoihin kuin suurat 32, 40 ja 42, aikana, jolloin Mekan Quraish-heimo, Muhammedin oma heimo, suunnitteli hänen surmaamistaan - hän lisää vielä, että Allah viittaa näihin salaisiin suunnitelmiin jakeissa 79-80.

Suura alkaa tuttuun tapaan vakuutuksella Koraanin arabialaisesta luonteesta ja viisaudesta (jae 3) ja huomauttaa sen olevan "alkuperäinen Kirjoitus Meidän luonamme" (jae 4). "Alkuperäinen kirjoitus" on islamilaisen perinteen mukaan Säilytetty Kivitaulu, Koraanin kopio, joka on ikuisesti ollut Allahin luona. Koraani, jonka enkeli Gabriel ilmoitti Muhammedille kahdenkymmenenkolmen vuoden aikana, on tämän ikuisen kirjan täydellinen kopio. Seuraavaksi Allah tuomitsee uskottomat ja varoittaa heitä siitä, että myös aikaisempia profeettoja pilkattiin (jae 7) ja pilkkaajat hävitettiin (jae 8).

Sitten Allah jälleen kerran luettelee voimansa merkkejä luonnossa ja ne ovat merkkejä uskottomille (jakeet 9-12). Jakeissa 13-25 hän kritisoi uskottomia siitä, että nämä sokeasti seuraavat isiensä uskontoa (23-24) ja sanovat, että Allahilla on tyttäriä, joita he itse eivät haluaisi (jakeet 16-17). Tämä viittaa Quraishin jumalattariin, jotka Muhammed tunnusti hetken aikaa "Allahin tyttärinä", mutta sitten pyörsi puheensa huomattuaan, että oli poikennut saarnaamastaan monoteismista. Tässä oli kyse pahamaineisesta "saatanallisten säkeiden" tapauksesta, josta on enemmän jälkiä suurassa 53. Ibn Kathir selittää tätä jaetta: "Naisilta puuttuu jotakin, jota he yrittävät saavuttaa koruilla ja kaunistuksilla lapsuudesta lähtien, ja kun tulee kiistaa, he eivät osaa puhua ja puolustaa itseään selkeästi, joten miten tätä voitaisiin pitää Allahin ominaisuutena?"

Aabraham esiintyy lyhyesti jakeissa 26-28 toistaakseen varoituksensa uskottomille, ja sitten Allah jälleen jakeissa 29-42 puhuu uskottomien kiittämättömyydestä ja itsepetoksesta: he luulevat olevansa oikeaan johdettuja vaikka todellisuudessa he ovat Saatanan vaikutuksen alaisia (jakeet 36-37). Allah vakuuttaa Muhammedille, että Koraani on tosi ja että hän on oikealla tiellä (jakeet 43-45). Mooses vierailee jakeissa 46-56 esittäen hyvin läpinäkyvän rinnastuksen Muhammedin tilanteeseen: uskottomat pilkkasivat hänen tunnusmerkkejään (jae 47) ja sanoivat häntä noidaksi (jae 49); ja lopulta Allah rankaisi heitä (jae 55).

Seuraavaksi tulee Jeesus jakeissa 57-65 vakuuttamaan, ettei hän ole jumala (59), ja että hän tulee takaisin Tuomiopäivänä (jae 61). Muhammed sanoo hadithissa, että sinä päivänä Jeesus "rikkoo ristin, tappaa siat ja lakkauttaa jizya-veron", jota kristittyjen tulee maksaa islamilaisen hallinnon alla. Se tarkoittaa, että Jeesus hävittää kristinuskon ja tekee maailmasta islamilaisen. Jeesus myös saarnasi Allahin ykseyttä (jakeet 63-64), mutta hänen seuraajansa jakautuivat eri lahkoihin ja riitelivät keskenään (jae 65). Allah käskee Muhammedin vielä sanoa, että jos Allahilla todella olisi poika, olisi Muhammed ensimmäisenä palvelemassa häntä (jae 81).

Sitten Allah kertoo jälleen Paratiisin riemuista ja Helvetin kärsimyksistä (jakeet 66-88). Uskottomat anovat kärsimyksiensä lopettamista, mutta siihen ei suostuta (jae 77). Islam on totuus, mutta uskottomat vihaavat totuutta (jae 78). Niillä, joita he palvovat Allahin rinnalla, ei ole valtaa (jae 86); Muhammedin tulee kääntyä heistä pois, sillä pian he saavat tietää hänen olleen oikeassa (jae 89).

Islamin perimätiedon mukaan suura 44 ilmoitettiin samoihin aikoihin kuin suura 43. Allah aloittaa senkin ylistämällä Koraania: se "tuo ilmi totuuden" (jae 2) ja sen ilmoittaminen alkoi "siunattuna yönä" (jae 3), joka oli Ramadan-kuukauden lopulla oleva "Voiman yö". Sen ilmoittaminen oli Allahin armon osoitus (jakeet 5-6). Seuraavaksi varoitetaan Tuomiopäivästä, jolloin ihmiset joutuvat savupilveen, mikä on tuskallinen rangaistus (jakeet 10-11). Rangaistusta viivytetään vähän aikaa, mutta ihmiset eivät silti usko (jae 15). Hadith kertoo kuinka Muhammed pyysi Allahia kiroamaan Quraishin; toisessa kerrotaan, että hän pyysi antamaan heille seitsemän vuoden nälänhädän: "ja niin heille tuli vuoden mittainen nälänhätä, joka tuhosi kaiken elämän niin, että ihmiset alkoivat syödä nahkaa, raatoja ja mädäntyneitä eläimiä. Milloin hyvänsä he katsoivat taivaalle, he näkivät vain savua, kun olivat niin nälissään." Kun Quraishin päällikkö vetosi Muhammediin sanoen, että tämän omaa sukuaan kuoli (Quraish oli Muhammedin heimo), Muhammed leppyi ja rukoili heidän puolestaan, ja Allah ilmoitti jakeet 10-16.

Jakeissa 17-33 Faarao ilmestyy paikalle ja haastaa Mooseksen, jota ei jostain kumman syystä mainita nimeltä. Allah valitsi Israelin lapset kaikista kansakunnista (jae 32). Muslimikommentaattorit vähättelevät tämän merkitystä: Mujahid sanoo: "Tämä tarkoittaa, että heidät valittiin niiden joukosta, joiden keskuudessa he silloin asuivat", ja Qatadah on samaa mieltä: "Heidät valittiin aikalaistensa joukosta". Tanwir al-Miqbas min Tafsir Ibn Abbas sanoo myös, että israelilaiset valittiin niiden kansojen joukosta, jotka "elivät heidän aikanaan".

Sitten Allah toistaa varoituksensa uskottomille (jakeet 34-59) puhuen heidän pilkastaan kuolleiden ylösnousemusta kohtaan (jae 35); heidät kyllä tuhotaan (jae 37). Helvetissä uskottomat syövät Zaqqum-puun hedelmiä, joka korventaa heidän sisuksiaan (jakeet 43-46). Oikeamieliset sen sijaan nauttivat Paratiisissa "puhtaista, ihanista kumppaneista" (jae 54).

Suura 45 jatkaa samaa tarinaa. Koraani tulee Allahilta (jae 2); taivas ja maa ovat täynnä merkkejä uskoville (jakeet 3-6, 12-13). Mutta epäuskoiset pilkkaavat Allahin tunnusmerkkejä (jae 9); helvetti odottaa heitä (jakeet 10-11). Uskovien tulee antaa anteeksi uskottomille (jae 14); Ibn Kathir selittää tämän olleen kuitenkin vain väliaikainen käsky: "Uskovaiset antakoot anteeksi epäuskoisille ja kestäköön näiden aiheuttamaa vaivaa. Islamin alussa muslimeja kehotettiin kestämään monijumalaisten ja Kirjan kansojen sortoa, jotta näiden sydämet voisivat kääntyä islamin puoleen. Kun epäuskoiset itsepäisesti pysyivät epäuskossaan, Allah määräsi uskovaiset jihad-taisteluun."

Allah asetti Israelin lapset muiden kansojen yläpuolelle (jae 16), mutta he lankesivat erimielisyyksiin kateutensa tähden (jae 17). Muhammed on nyt oikealla tiellä (jae 18) ja Ibn Kathir varoittaa tämän kohdan tarkoittavan, että se "sisältää varoituksen myös muslimien Ummalle. Se varoittaa heitä käymästä samalle polulle kuin juutalaiset tai omaksumasta heidän tapojaan." Pahantekijöitä ei tuomita samoin kuin oikeamielisiä (jae 21). Allah jättää omien halujensa seuraajat sokeiksi ja harhailemaan (jae 23). Sitten jakeissa 24-37 annetaan lisää varoituksia Tuomion päivästä: uskottomat pilkkaavat (jae 25), mutta Ylösnousemuksen päivästä ei ole epäilystä (jae 26). Uskottomia muistutetaan siitä, että he olivat todistamassa Allahin merkkejä (jae 31), mutta he pitivät niitä pilkkanaan ja palavat siksi ikuisessa tulessa (jae 35).


Blogging the Qur’an: Suras 43, “Ornaments of Gold,” 44, “Smoke,” and 45, “Crouching”

Koreuden suura
Savun suura
Polvistumisen suura

41. Erotteleminen, 42. Neuvonpito

Muhammedin ensimmäisen elämäkerturin Ibn Ishaqin mukaan suura 41 ilmoitettiin sen jälkeen kun Utba bin Rabi'a, pakanallisen Quraish-heimon päällikkö, teki Muhammedille monia tarjouksia, jotta "mikäli hän hyväksyy osan niistä, annamme hänelle mitä hän haluaa ja hän jättää meidät rauhaan".

Utba lähestyi Muhammedia ja muistutti hänen kuuluvan Quraish-heimoon (vaikkakin he olivat hylänneet hänen profetiansa). "Jos haluat rahaa, me kokoamme sellaisen omaisuuden, että olet meistä rikkain; jos haluat kunniaa, teemme sinusta päällikön niin, että mitään ei voi päättää ilman sinua; jos haluat valtaa, teemme sinusta kuninkaan, ja mikäli se on tämä aave, joka kulkee kanssasi, etkä voi päästä siitä eroon, etsimme sinulle parantajan ja teemme kaikkemme parantaaksemme sinut, sillä usein tunnettu henki saa miehen hallintaansa kunnes hänet parannetaan."

Muhammed vastasi resitoimalla tämän suuran jakeet 1-37. Ibn Ishaq kertoo vielä, että "kun Utba palasi kumppaneidensa luo, nämä huomasivat hänessä muutoksen, ja he kysyivät mitä oli tapahtunut. Hän sanoi kuulleensa sanoja, jollaisia hän ei ollut milloinkaan kuullut; ne eivät olleet runoutta, loitsuja eivätkä noituutta. 'Kuunnelkaa neuvoani ja tehkää kuten minä teen, jättäkää tämä mies rauhaan, sillä Jumalan nimeen, sanat jotka kuulin kuulutetaan kaikkialla. Jos (toiset) arabit tappavat hänet, he vapauttavat teidät hänestä; jos hän saa arabit puolelleen, hänen hallintonsa on teidän hallintonne, hänen voimansa teidän voimanne, teistä tulee varakkaita hänen avullaan.'"

Quraishin johtajat olivat pilkallisia sanoen: "Hän on noitunut kielesi." Mutta Utba piti päänsä ja sanoi ainoastaan: "Olette kuulleet minun mielipiteeni, te teette niin kuin haluatte".

Se mistä Utba niin vaikuttui, oli jälleen erään usein toistetun Koraanin teeman kertaus. Koraani on selvä ja se on arabiankielinen (jae 3) - mistä tulee ajatus, ettei Koraania voi kääntää, vaan se on olennaisesti arabiankielinen ja vain sen merkitys voidaan siirtää muille kielille. Se ilmoittaa hyvän sanoman ja varoituksen, mitä useimmat eivät kuuntele (jakeet 4-5). Allah käskee Muhammedin sanoa uskottomille olevansa vain tavallinen mies ja Allah on ainoa jumala, eikä hänen rinnallaan saa palvoa muita (jae 6). Eräs todiste Allahin läsnäolosta ja voimasta on se, että hän loi universumin kahdeksassa päivässä (jakeet 9-12) - tässä on ristiriita jakeisiin 7:54, 10:3, 11:7 ja 25:59 nähden, joiden mukaan luomiseen meni kuusi päivää.

Allah hävitti Aadin kansan (jakeet 15-16) ja Tamudin epäuskoiset (jakeet 17-18). Sitten Allah kuvailee joitakin niistä kidutuksista, joita uskottamat joutuvat helvetissä kärsimään, kun jopa heidän ihonsa moittii heitä islamin hylkäämisestä (jakeet 19-25). Uskottomat yrittävät metelöimällä peittää koraanin lukemisen (jae 26), mutta he saavat rangaistuksensa helvetissä (jakeet 27-28). Helvetin asukkaat pyytävät Allahia näyttämään heille ne, jotka johtivat heidät harhaan, niin että voisivat kostaa heille (jae 29). Enkelit suojelevat sillä aikaa uskovia (30-32). Hyvä ja paha eivät voi olla samanlaisia (jae 34); uskottomien ei tule kumartaa aurinkoa ja kuuta vaan Allahia (jae 37).

Allah päättää suuran tuomitsemalla uskottomat, jotka hylkäsivät islamin (jakeet 38-54). He ovat ylpeitä (jae 38) ja Allah kyllä tuntee heidät (jakeet 40-41). Koraani on ylevä kirjoitus, missä ei ole vääryyttä (jakeet 41-42) ja sen sanoma on sama kuin aikaisempien ilmestysten (jae 43) - ja kuten olemme nähneet, tämä johtaa valtavirran muslimit ajattelemaan, että juutalaisten ja kristittyjen kirjat on väärennetty, koska niiden sisältö ei vastaa Koraania. Jos Koraani olisi ilmoitettu jollain muulla kuin arabian kielellä, uskottomat olisivat valittaneet siitä (jae 44). Allah antoi Moosekselle "Kirjoituksen" (toora), mutta siitä nousi erimielisyyksiä: "Ja ellei Herrasi olisi toisin määrännyt, olisi tuomio totisesti jo annettu heille" (jae 45). Ibn Kathir sanoo tämän tarkoittavan, että ellei Allah olisi päättänyt "viivyttää Tilintekoa Ylösnousemuksen päivään...heidän rangaistustaan olisi kiirehditty. Mutta heille on varattu aika, eivätkä he pääse sitä pakoon."

Sinä päivänä uskottomien palvelemat jumalankuvat jättävät heidät pulaan (jae 48). Mutta jos Allah antaa miehen menestyä, tämä unohtaa, että lopulta hän kuolee ja joutuu tuomiolle (jae 50).

Seuraavaksi Allah toistaa suurassa 42, että Muhammedilla on jumalallinen johdatus, kuten myös aikaisemmilla profeetoilla (jae 3). Koraani on lähetetty arabian kielellä Kaupunkien äitiin (se on Mekka, josta Ibn Kathir sanoo:"sillä se on jalompi kuin kuin kaikki muut maat") tuomiopäivänä, eikä siitä ole epäilystä (jae 7). Jos Allah olisi tahtonut, hän olisi voinut tehdä ihmisistä yhden kansan, mutta joillekin hän on armollinen, kun taas väärintekijöillä ei ole auttajaa (jae 8). Ibn Kathir näkee tämän todisteena absoluuttisesta determinismistä: Allah olisi voinut saada koko ihmiskunnan "joko seuraamaan johdatusta tai menemään harhaan, mutta hän teki heistä erilaisia, ja Hän johdattaa totuuteen kenet haluaa ja eksyttää ne jotka tahtoo." Jae 44 antaa tälle vahvistuksen.

Yksikään Koraanin teksteistä, joissa väitetään Allahin opastavan niitä joita tahtoo ja eksyttävän toiset, niin että he eivät voi löytää totuutta, ei selitä miten hän voisi silloin olla oikeudenmukainen rangaistessaan totuuden hylkääjiä ikuisella tulella.

Allah ratkaisee erimielisyydet (jae 10) - Tafsir al-Jalalayn selittää: "Ja mistä hyvänsä te olette eri mieltä uskottomien kanssa, joko uskonnollisissa tai muissa kysymyksissä, tuomio kuuluu ja se palaa Jumalalle Ylösnousemuksen päivänä." Muhammedin uskonto on sama kuin oli Nooalla, Aabrahamilla, Mooseksella ja Jeesuksella (jae 13), mutta heidän seuraajansa eivät "hajaantuneet ennen kuin vasta sitten, kun tieto oli tullut heidän osakseen, ja he tekivät sen keskinäisestä kateudesta" (jae 14) - tämä tukee sitä islamin ajatusta, että juutalaisten profeettojen ja Jeesuksen on täytynyt saarnata islamia, ja heidän seuraajansa ovat myöhemmin väärentäneet heidän ilmoituksensa. Muhammedin tulee kutsua ihmisiä islamiin ja "jakamaan heille oikeutta" (jae 15). Mutta ne jotka kiistelevät Allahista sen jälkeen kun ovat osoittaneet hänelle kuuliaisuutta, saavat rangaistuksen (jae 16) - tämä asenne saattaa tietysti estää esittämästä uskonnollisia kysymyksiä. Allah jatkaa vielä lupaamalla uskoville Paratiisin ja uskottomille helvetin jakeissa 17-29.

Seuraavaksi Allah julistaa: "Mikä tahansa vaiva teitä kohtaakin, se tapahtuu kättenne töiden ansiosta" (jae 30) - joka tarkoittaa Ibn Kathirin mukaan "niitä syntejä, joita olette tehneet menneisyydessä". Tämä johtaa huomioon, että tie menestykseen tässä maailmassa on noudattaa tiukasti Allahin lakeja - kuten näemme nykyäänkin Pakistanissa ja kaikkialla islamilaisessa maailmassa.

Seuraavaksi Allah selostaa voimaansa ja tuomionsa varmuutta (jakeet 31-39). Jakeessa 40 hän sanoo, että aiheutettu paha tulee kostaa samanlaisella pahalla - mutta Allah palkitsee ne, jotka antavat anteeksi. Kostaminen ei kuitenkaan ole syntiä (jae 41). Allah päättää suuran vahvistamalla, että uskottomat saavat rangaistuksensa (jae 45) eikä heillä ole suojelijaa Tuomion päivänä (jae 46) ja Muhammed on saanut jumalallisen johdatuksen (jakeet 51-52).


Blogging the Qur’an: Suras 41, “Explained in Detail,” and 42, “Consultation”
Erottelemisen suura
Neuvonpidon suura

40. Anteeksiantava

"Kaikella on perusolemuksensa", sanoo Ibn Abbas, "ja Koraanin perusolemus on Haa Miimin perhe" - se tarkoittaa suuria 40-46, jotka kaikki alkavat arabialaisilla kirjaimilla haa ja miim. (Kuten aina, sanovat muslimikommentaattorit näistä monien suurien alussa esiintyvistä mielivaltaisilta näyttävistä kirjaimista, että "vain Allah tietää" niiden merkityksen.) Ibn Abbas sanoo Haa Miim -suurista: "Kun pääsen Haa Miimin perheeseen, se on kuin olisin tullut ihanaan puutarhaan, ja niinpä en kiirehdi pois." Nämä ovat kaikki mekkalaisia suuria ja ne ovat sisällöltään sille ajanjaksolle ominaisia: uskottomat tuomitaan raivoisasti, mutta ilman kehoituksia sodankäyntiin heitä vastaan, mikä on ominaista medinalaisille suurille, ja niissä on myös vähemmän juutalaisten ja kristittyjen tuomitsemista kuin ajallisesti myöhemmissä luvuissa.

Ensimmäinen näistä suurista, suura 40, tunnetaan "Uskovaisen suurana" jakeen 28 mukaan, mutta koska tämä otsikko on samanlainen suuran 23 kanssa, se tunnetaan myös "Anteeksiantavan" suurana jakeen kolme mukaan. Varhaiset islamilaiset auktoriteetit olivat sitä mieltä, että tämä suura ilmoitettiin Muhammedille heti suuran 39 jälkeen, ja niissä käsitelläänkin samanlaisia teemoja. Allah käsittelee monia näistä teemoista tämä luvun alussa: Koraani on tullut Allahilta (jae 2); ei ole muuta jumalaa kuin Allah (jae 3); vain epäuskoiset kiistelevät hänen merkeistään (jae 4), kuten Nooan kansa, jota Allah rankaisi (jae 5) - he ja muut uskottomat "joutuvat tulen omiksi" (jae 6).

Enkelit rukoilevat uskovien puolesta Allahin valtaistuimen edessä (jakeet 7-9) ja puhuttelevat helvettiin joutuneita epäuskoisia kertoen heille, että Allah vihaa heitä enemmän kuin he vihaavat itseään (jae 10). Qatadah selittää valtavirran näkemyksen: "Allahin viha harhaan menneitä ihmisiä vastaan - kun Usko on näytetty heille tässä maailmassa ja he kääntyvät pois eivätkä hyväksy sitä - on suurempi kuin heidän vihansa itseään kohtaan, kun he omilla silmillään näkevät Allahin rangaistuksen Ylösnousemuksen päivänä." Kuitenkin on jälleen yksin Allahin päätöksen varassa kuka opastetaan totuuteen ja kenet Allah johtaa harhaan (jae 33) - mikä tarkoittaa Ibn Kathirin mukaan, että "kenet Allah lähettää harhaan, hänellä ei ole muuta opastajaa".

Tafsir al-Jalalayn selittää epäuskoisten kysymyksen "Herra, kaksi kertaa olet pannut meidät kuolemaan ja kaksi kertaa olet antanut meille elämän" (jae 11): "Ensin he olivat elotonta siemennestettä, sitten he saivat elämän, sitten he kuolivat, sitten heidät herätettiin eloon Ylösnousemuksessa." Kysymystä "mutta onko nyt meille pelastuksen tietä?" kommentoidaan näin: "vastaus heille tulee olemaan: Ei!" Sillä he hylkäsivät sen, että ainoastaan Allahia tulee palvoa ja he asettivat muita hänen rinnalleen (jae 12). Muhammedin tulee huutaa Allahia avuksi vaikka uskottomat eivät siitä pidäkään (jae 14), ja varoittaa heitä lähestyvästä Tuomiopäivästä (jakeet 15-18). Epäuskoisten tulisi kiertää maata nähdäkseen mitä tapahtui niille, jotka aikaisemmin kieltäytyivät palvomasta yksin Allahia - sillä Allahin rangaistus on ankara (jakeet 21-22, 82-83).

Jakeissa 23-55 Allah palaa jälleen kertomukseen Mooseksesta ja Faraosta painottaen tällä kertaa Faraon aikeita tappaa Mooses (jae 26). Eräs uskovainen Faraon väestä kysyy häneltä: "Surmaatteko miehen sentähden, että hän sanoo: 'Jumala on Herrani?'" (jae 28). Maududin mukaan tämä suura ilmoitettiin Muhammedille silloin, kun uskottomat olivat aikeissa surmata hänet, joten vertaus on ilmeinen: kuten olemme nähneet useasti ennenkin, Koraani kertoo tarinoita aikaisemmista profeetoista yksinomaan tähdentämään Muhammedin aikalaisten reaktioita hänen sanomaansa. Ja aivan samoin nimeämätön Mooseksen aikalainen varoittaa kansaa rangaistuksesta, joka kohtasi niitä, jotka hylkäsivät aikaisempien profeettojen ilmoituksen (jakeet 31,34).

Farao halusi ylpeyksissään rakentaa tornin "saavuttaakseen Mooseksen Jumalan" (36-37), mutta lopulta hänen kansansa joutuu Tuleen (jakeet 45-46). Helvetissä uskottomat syyttelevät toisiaan siitä, että ovat joutuneet sinne (jakeet 47-48). Jälleen uskottomat pyytävät päästä pois helvetistä, mutta heidän pyyntönsä torjutaan (49-50). Allah lupaa auttaa lähettiläitään (jae 51). As-Suddi selittää: "Mutta kun Allah lähettää Lähettilään kansalle ja nämä tappavat hänet tai jonkun hänen tukijansa ja se sukupolvi häviää, niin silloin Allah lähettää heille uuden lähettilään, joka kostaa edellisten puolesta sen, mitä he heille tekivät. Niinpä Profeetat voidaan tappaa tässä maailmassa, mutta heidän ilmoituksensa pysyy." Ja todellakin, lisää Ibn Kathir: "Allah antoi Profeetalleen Muhammedille ja hän Kumppaneilleen voiton vastustajistaan, jotka eivät uskoneet häneen ja olivat hänelle vihamieilisiä. Allah asettaa Sanansa ja Uskontonsa muiden uskontojen yläpuolelle... Tämä uskonto hallitsee Viimeiseen Hetkeen asti."

Allah kehottaa Muhammedia olemaan kärsivällinen, sillä hänen lupauksensa kyllä toteutuvat (jakeet 55,77) - osoittaen jälleen erikoista huolenpitoa profeetalleen. Huomaamme, miten Muhammed on niin keskeinen hahmo islamissa, että länsimaissa muslimeja alettiin kutsua "muhammettilaisiksi". Muslimit itse yleensä pitävät tätä sanontaa loukkaavana väittäen, etteivät he palvo Muhammedia, mutta kun Koraanin lukija - niin muslimi kuin toisuskoinenkin - huomaa kuinka Allah jatkuvasti huolehtii profeetastaan, hän voi valita näistä kahdesta: Allahin Koraanissa esittämät säkeet, joissa hän osoittaa jatkuvaa huolenpitoa Muhammedista, ovat joko Muhammedin yritys vahvistaa merkitystään ja profeetallisia etuoikeuksiaan seuraajiensa keskuudessa, tai sitten Muhammed oli todella kaikista koskaan eläneistä ihmisistä tärkein ja rakastetuin Jumalan silmissä. Muuta mahdollisuutta ei näyttäisi olevan.

Sitten Allah jatkaa moittimalla uskottomia, joiden vaikuttimet ovat vain ylpeyttä (jae 56) - ja esittämällä usein toistetun tarinan, joka on saanut muslimit kautta aikojen ajattelemaan, että toisuskoiset kyllä tietävät totuuden islamista, mutta he hylkäävät sen omien itsekkäiden päämääriensä vuoksi. Uskovaiset ja uskottomat eivät ole tasaveroisia (jae 58) - Allahin merkin hylkäävät ovat joutuneet harhaan (jakeet 62-63). Luonnon ihmeet todistavat Allahin huolenpidosta ihmiskuntaa kohtaan, sekä hänen voimastaan (jakeet 61,64,67). Ne jotka hylkäävät Allahin, saavat pian tietää totuuden (jae 70). Ne, joita ihmiset palvelivat Allahin rinnalla, eivät heitä auta (jae 74). Ne, jotka tunnustavat uskonsa vasta sitten , kun ovat nähneet Allahin rangaistuksen, saavat silti rangaistuksensa (jae 85).


Blogging the Qur’an: Sura 40, “The Forgiver”
Uskovaisen suura

39. Joukot

Muhammedin lempivaimon Aishan mukaan "Allahin lähettiläs tapasi paastota kunnes me sanoimme:'Hän ei halua lopettaa paastoa', eikä hän paastonnut ennen kuin sanoimme 'hän ei halua paastota'. Ja hän tapasi lukea Bani Isra'ilia [Al-Isra] ja Az-Zumaria joka ilta" - ne ovat suurat 17 ja 39.

Suura 39 keskittyy jälleen siihen pahuuteen, jossa Allahin rinnalle asetetaan muita, ja tuomitsee uskottomat, jotka niin tekevät. Suuran otsikko tulee jakeista 71 ja 73 - kyseessä olevat "joukot" ovat uskottomia matkalla helvettiin ja uskovaisia menossa Paratiisiin. Suuran toistuva teema on, että ne joita uskottomat palvovat, ovat hyödyttömiä - ne eivät voi auttaa niitä, jotka niitä rukoilevat, ja lopulta niihin luottaneet joutuvat katumaan.

Tämä on mekkalainen suura, joka ilmoitettiin Muhammedin uran alkupuolella. Ruhul Ma'anin mukaan se ilmoitettiin suunnilleen niihin aikoihin, kun joukko muslimeja lähti Arabiasta pakolaisiksi Abessiniaan, pakoon pakanallisen Quraish-heimon vainoa.

Allah aloittaa toistamalla jälleen monia tuttuja teemoja (jakeet 1-29). Hän toistaa ilmoittaneensa Koraanin (jakeet 1-2). Hän kumoaa pyhimysten välittäjäaseman perusoletuksen - että heidän avullaan pääsee lähemmäksi Jumalaa (jae 3) - yksityiskohtaisemmin kuin hän tekee kumotessaan Kolmiyhteyden idean (5:116). Jos Allah olisi halunnut pojan, hän olisi voinut valita siihen jonkun luomistaan, mutta hän on sellaisen yläpuolella (jae 4). Luonnon ihmeet osoittavat hänen läsnäolonsa ja voimansa (jakeet 5-6, 21). Allah ei tarvitse ihmisiä, mutta ei pidä kiittämättömistä (jae 7). Ihmiset rukoilevat kun ovat vaikeuksissa, mutta hyvinä aikoina he unohtavat hänet ja palvovat muita hänen rinnallaan - sellaiset ihmiset joutuvat helvettiin (jae 8).

Uskovaiset eivät ole samanarvoisia uskottomien kanssa (jakeet 9, 22, 24). Tällä usein toistetulla huomautuksella on monia seurauksia; tässä suurassa painotetaan sitä, etteivät he saa samanlaista kohtelua Tuomiopäivänä. Samanaikaisesti tämän lausunnon ehdottomuus alleviivaa sitä, että muslimit ovat "paras seurakunta" (3:110) ja uskottomat ovat "ihmisistä kurjimpia" (98:6). Tässä ei ole sijaa ihmisten yhdenvertaisuudelle saman Jumalan luomina. Sen sijaan uskovaisten ja uskottomien välillä on jyrkkä kahtiajako, joka näkyy kaikessa islamissa - yksittäisistä laeista valtionhallintoon.

Ei siis pitäisi tulla yllätyksenä kenellekään, ettei maailmassa ole yhtäkään muslimienemmistöistä valtiota - vaikka useimmissa niistä ei islamin lakia noudateta täydellisesti - jossa toisuskoinen olisi täysin tasa-arvoinen muslimin kanssa. Jopa sekulaarissa Turkissa on rajoitettu kääntymistä islamista toiseen uskontoon, ja lupa kirkon rakentamiseen vaatii melkoisen paperisodan. Se ei ole sattumaa: se on kulttuurinen seuraus siitä syvään juurtuneesta ideasta, että toisuskoisten on muslimien hallitsemassa maassa tunnettava itsensä alamaisiksi (9:29), sekä siitä, että toisuskoiset eivät ole muslimien kanssa tasa-arvoisia ja heitä tulee kaikin mahdollisin tavoin muistuttaa heidän jääräpäisyydestään olla kääntymättä islamiin.

Sitten Allah käskee Muhammedia sanomaan uskottomille monia asioita ja korostamaan, että hän on ainoastaan Allahin lähettiläs ja ellei hän tottele Allahia, hän joutuu kohtamaan tämän vihan (jae 13). Allah käskee Muhammedin sanoa: "Minun on käsketty palvella Jumalaa vilpittömässä kuuliaisuudessa, ja minun on myös käsketty olla ensimmäinen muslimeista" (jae 12) - mikä näyttäisi olevan ristiriidassa Koraanin kanssa (kronologisesti), koska myöhemmin väitetään Aabrahamin olleen muslimi (3:67), kuten muutkin profeetat. Islamin oppineet kuitenkin selittävät ristiriidan sanomalla, että tässä viitataan erityisesti Muhammedin yhteisöön, eikä aikaisempiin uskovaisten yhteisöihin. "Pyhän Profeetan Umma [yhteisö]", selittää Maulana Bulandshahri, "on viimeinen Umma maan päällä. Tämän Umman ensimmäinen uskova ei ollut kukaan muu kuin Pyhä Profeetta itse."

Allah vertailee uskovien ja uskottomien kohtaloita Paratiisissa ja Helvetissä (jakeet 16-20). Hän sanoo, että Koraani on kirja, "jonka eri osat toisiinsa sopeutuvat ja josta väliin luetaan sellaista, mikä panee jumalaapelkääväisten ihon väreilemään ja sitten heidän sydämensä heltyen Jumalaa mietiskelemään" (jae 23). Mujahid selittää: "Tämä tarkoittaa, että Koraanin osat muistuttavat toisiaan ja niitä usein toistetaan" - ja tämä on tietenkin niin totta kuin olla voi. Koraanissa on monia varoittavia vertauksia (27). Se on kirjoitettu arabiaksi ilman vääristelyjä (jae 28) - tai Tafsir al-Jalalaynin mukaan ilman "ristiriitaisuuksia tai erimielisyyksiä".

Sitten Allah varoittaa jälleen Tuomiopäivästä (jakeet 30-52). Uskottomat uhkailevat Muhammedia väärien jumaliensa kostolla - ja jälleen Allah toistaa, että "kenet Jumala päästää harhaan, hänelle ei opasta löydy" (jae 36). Uskottomat ovat uppiniskaisia ja ristiriitaisia hyväksyessään, että Allah on luonut kaiken, mutta rukoilevat siitä huolimatta epäjumaliaan (jae 38). Seuraavaksi tulee outo lausunto jakeessa 42: "Jumala ottaa huostaansa joka ihmisen sielun hänen kuollessaan, ja sellaisilta, joiden aika ei ole kuolla, heidän nukkuessaan. Niiden sielut Hän pidättää, joiden Hän on kuolla määrännyt, ja muiden sielut palauttaa Hän määrähetkeen asti." Koraanin kääntäjä Abdullah Yusuf Ali selittää tämän väittämällä, että uni on pieni kuolema: "Uni on Kuoleman kaksoisveli, sielumme ovat silloin vapaita lihan vankeudesta. Allah ottaa ne siksi ajaksi. Jos kuolemme rauhallisesti unissamme, kuten joillekin meistä käy, sielumme eivät tule takaisin fyysiseen ruumiiseen, joka myöhemmin lahoaa ja kuolee. Jos meillä on vielä Allahin käskystä elämää jäljellä, sielumme tulevat takaisin ruumiiseen ja voimme jatkaa toimintaamme tässä elämässä."

Allah hylkää ajatuksen, että joku voisi puolustaa toista hänen edessään (jakeet 43-44) ja korostaa jälleen uskottomien uppiniskaisuutta: kun he kuulevat Allahista, heidän sydämensä "kouristuvat", mutta kun he kuulevat epäjumalistaan he ilahtuvat (jae 45). Tuomiopäivänä uskottomien pahat teot saavat palkkansa (jae 51).

Jakeissa 53-60 Allah jälleen kertoo Muhammedilla asioita, joita hänen tulee sanoa uskottomille ja käskemään heitä kääntymään ennen kuin on liian myöhäistä. Allah päättää suuran vielä uusilla varoituksilla Tuomiopäivästä (jakeet 61-75), jolloin ne, jotka "uskon kielsivät, ajetaan joukoittain helvettiin", ja heitä muistutetaan lähettiläistä, joita he eivät kuunnelleet (jae 71), ja sillä aikaa uskovat saapuvat Paratiisiin joukoittain (jae 73) - se on lopputulos heidän eriarvoisuudestaan.



Blogging the Qur’an: Sura 39, “Throngs”
Joukkojen suura

38. Saad

Suura 38 saa nimensä sen aloittavasta arabialaisesta kirjaimesta saad. Kuten aina näiden suurien alussa olevien kirjainten yhteydessä, ne jätetään selittämättä, ja kommentaattorit sanovat, että vain Allah yksin tietää niiden merkityksen. Jakeissa 1-16 Allah jälleen moittii uskottomia heidän pilkastaan ja Muhammedin sanoman torjumisesta. Allah siteeraa epäuskoisten väitteitä: he ihmettelevät "Eikö hän " - siis Muhammed - "pyri vähentämään jumalia yhdeksi ainoaksi? Kummallista hän toimittelee todellakin" (jae 5). Kysymys heijastaa heidän ihmetystään Muhammedin julistuksesta, että esi-islamilaiset pakanajumalat, kuten Al-Rahman ("Armollinen"), olisikin vain yksi yhden ainoan toden Jumalan nimityksistä. Jotkut historioitsijat uskovat, että Muhammed itse asiassa palvoi Al-Rahmania jonkin aikaa, mutta vaihtoi sitten nimen "Allahiin" - joka tarkoittaa "Jumala" - ja sanoi al-Rahmania yhdeksi Allahin ominaisuudeksi.

Pilkkaajat myös sanovat, etteivät he ole koskaan "tällaista kuulleet isiemme uskossa" (jae 7) - joka tarkoittaa Ibn Abbasin mukaan: "Emme ole kuulleet tällaista myöhemmissä uskonnoista (tarkoittaen kristinuskoa); jos tämä Koraani olisi totta, kristityt olisivat kertoneet meille siitä." Mutta he eivät ole vielä maistaneet Allahin rangaistusta (jae 9) ja heidät kyllä ajetaan pakosalle (jae 11). Maududi tiivistää tämän näin: "Allah sanoo, että todellinen syy näiden ihmisten kieltäytymiseen ei ole islamin sanomassa, vaan heidän omahyväisyydessään, kateellisuudessaan ja jääräpäisyydessään seurata sokeita." Tämä näkemys vääräuskoisista on ollut hyvin yleinen hurskaiden muslimien keskuudessa nykypäiviin asti: ajatus, että joku voisi torjua islamin hyvässä uskossa, on heille vaikeaa hyväksyä, sillä niin päättäväisesti se kielletään Koraanissa. Ne, jotka hylkäsivät aiemmat profeetat, saivat kaikki rangaistuksensa (jae 14) - ja niin saavat myös ne, jotka hylkäävät Muhammedin.

Sitten Allah jatkaa Daavidista (jakeet 17-29) ja vertauksesta, jonka profeetta Natan kertoo kuninkaalle Toisen Samuelin kirjan jakeissa 12:1-9. Raamatun kertomuksessa rikkaalla miehellä on paljon lampaita, mutta hän ottaa kuitenkin köyhältä mieheltä hänen ainoan karitsansa, ja vertauksella moititaan Daavidia siitä, että hän on aiheuttanut Heettiläisen Urian kuoleman, jotta saisi omakseen Urian vaimon Batseban. Koraanissa mainitaan kuitenkin vain tarina rikkaasta miehestä, joka vei köyhän miehen karitsan, ja kuinka Daavid huomasi Allahin koetelleen häntä (jae 24). Tarina selvästi kuitenkin perustuu Raamatun kertomukseen Batsebasta - Ibn Kathir sanoo: "Mitä tulee tähän tekstinkohtaan, Tafsirin [Koraanin kommentaarin] tutkijat mainitsevat kertomuksen, joka perustuu lähinnä Isra'iliyat [israelilaisten] kertomuksiin. Erehtymätön Profeetta ei ole kertonut tästä mitään, joten emme voi hyväksyä sitä totuudeksi."

Tafsir al-Jalalayn paljastaa tämän yhteyden sanoessaan: "Ja Daavid ajatteli, toisin sanoen oli varma siitä, että Me olimme todella koetellut häntä, että Me olimme saattanut hänet tuomiolle, koetukseen siitä, että hän rakasti tuota naista. Niinpä hän anoi Herransa anteeksiantoa ja lankesi kasvoilleen, kumarsi ja katui."

Jakeissa 30-40 kerrotaan Daavidin pojasta Salomosta. Viitaten Salomonin hevosiin (jae 31) Ibn Kathir kertoo sattumuksen liittyen erääseen hänen lapsivaimonsa Aishan leluun, hevoseen, jolla oli kankaasta tehdyt siivet: Hän kysyi Aishalta: "Oletko kuullut, että Sulaymanilla, rauha hänelle, oli siivekäs hevonen?" - ja Aisha kertoi, että "Allahin lähettiläs hymyili niin leveästi, että hänen poskihampaansa näkyivät." Länsimaiden islamin apologistit, jotka ovat vaivaantuneita asian johtopäätöksistä, usein kieltävät, että Aisha olisi ollut yhdeksänvuotias, kun Muhammed (mies, jota he pitävät inhimillisen käyttäytymisen esikuvana) pani avioliiton hänen kanssaan täytäntöön. He sanovat, että Aisha olikin todellisuudessa 19-vuotias naidessaan Muhammedin - mutta he eivät selitä, miksi kaksikymppinen nuori nainen yhä leikki leluilla, kuten tarinan siivekkäällä hevosella.

Allah sanoo, että hän asetti Salomon valtaistuimelle "pelkän tomumajan" (jae 34); Tafsir al-Jalalayn selitää, että se oli "jinni Salomoksi tekeytyneenä", ja että tapahtuma oli osa Allahin rangaistusta Salomolle, "koska hän oli ottanut vaimokseen naisen [ainoastaan] himonsa tähden." Jinni esitti Salomoa ja harhautti lintuja ja muita, joiden kanssa Salomo tapasi puhella, ja Salomo oli pahoillaan. Mutta kun Salomo pyytää Allahin anteeksiantoa (jae 35), Allah antaa hänelle voimat hallita jopa tuulia (jae 36).

Jakeissa 41-48 Allah käy jälleen läpi profeettojen nimilistan: Job (41-44), Aabraham, Iisak ja Jaakob (45-47) sekä Ismael, Elisa ja Dhul-Kifl, joka joskus yhdistetään Hesekieliin (jae 48). Allah käskee Jobia lyömään vaimoaan ruohokimpulla (jae 44) ["vitsakimppu" Hämeen-Anttilan käännöksessä, suom.huom.]; al-Qurtubin mukaan tämä oli sen vuoksi, että kun Jobia koeteltiin, Saatana kertoi hänen vaimolleen "epäuskon sanoja", jotka vaimo sitten toisti Jobille. Job oli vihainen ja vannoi antavansa vaimolleen sata raipaniskua; Allah käski häntä täyttämään lupauksensa lyömällä vaimoaan ruohokimpulla.

Jakeissa 49-54 Allah kuvailee jälleen Paratiisin iloja ja seuraavaksi jakeissa 55-64 Helvetin tuskia. "Siveät" "heidän ikäisensä" naiset (jae 52), minkä Tafsir al-Jalalayn selittää tarkoittavan "tyttöjä, jotka ovat kolmekymmentäkolme vuotta vanhoja". Sillä aikaa tuomitut pakotetaan juomaan "kiehuvaa vettä ja visvaa" (jae 57). Ne, jotka seurasivat "houkuttelijoitaan" Helvettiin, moittivat näitä (jae 60) ja osapuolet syyttelevät toisiaan (jae 64).

Allah kehottaa Muhammedia sanomaan uskottomille jakeissa 65-70: hän on vain varoittaja ja Allah on ainoa Jumala (65,70) ja hänellä ei ole tietoa "ylhäisistä valtiaista" (jae 69) - mikä vaikuttaisi olevan viittaus "ylimpään neuvostoon", Allahiin ja hänen enkeleihinsä (37:7-8).

Sitten Allah palaa kertomukseen ihmiskunnan luomisesta ja Saatanan kieltäytymisestä kumartaa Aadamia, kuten olemme nähneet aikaisemmin kohdissa 2:30-39, 7:11-25 ja 15:28-42 (jakeet 71-85). Tässä nähdään selvästi jälkiä raamatullisesta ideasta ihmisestä Jumalan kuvana. Mutta Saatana ei kumarra Aadamia sanoen: "Olen parempi kuin hän: Sinä olet luonut minut tulesta, ja hänet loit maan tomusta" (jae 76). Allah kiroaa Saatanan (77-78), mutta tämä pyytää ja hänelle myönnetään armonaikaa Tuomiopäivään asti (70-81) ja Saatana vannoo johtavansa koko ihmiskunnan harhaan paitsi Allahin "vilpittömät palvelijat" (jae 83). Allah vannoo täyttävänsä Helvetin Saatanan seuraajilla (jae 85).

Suuran lopuksi Allah kehottaa Muhammedia varoittamaan uskottomia, että he kyllä näkevät totuuden "aikanaan" (jae 88).



Blogging the Qur’an: Sura 38, “Sad”
Saadin Suura

Daavid ja Natan Raamatussa

37. Rivistöt

Abdullah bin Umar sanoi: "Allahin lähettiläs tapasi käskeä meitä pitämään rukouksemme lyhyinä ja hän luki tavallisesti As-Saffat:ia ['Rivistöt' eli tämä suura] johtaessaan meidät rukoukseen." Tämä mekkalainen suura alkaa jakeissa 1-11 taivaallisella näyllä: enkelit "rivistöinä ulos marssivat" (jae 1), karkottavat pahan (jae 2) ja näin julistavat Allahin sanomaa (jae 3). Tämä sanoma on tietenkin, että Allah on ainoa Jumala ja kaiken herra (jae 5).

Enkelit on näköjään järjestetty rivistöihin, jotta kapinalliset demonit eivät voisi kuunnella salaa Ylimmän Neuvoston puheita (jakeet 7-8) - Ibn Kathirin mukaan tämä tarkoittaa, että "he eivät voi saavuttaa ylempää joukkoa, joka viittaa taivaisiin ja niiden enkeleihin, kun he puhelevat Allahin ilmoituksesta, hänen säädöksistään ja laeistaan." Jotkut paholaiset onnistuvat kuitenkin kuulemaan osan Allahin ilmoituksesta (jae 10); Ibn Abbas selittää: "kun he kuulivat ilmestyksen, he tulivat maan päälle ja lisäsivät jokaiseen sanaan yhdeksän omaansa." Tämä lienee kosminen muunnelma juutalaisten (5:13) ja kristittyjen (5:14) kirjoitusten vääristelystä.

Jakeissa 12-39 Allah palaa jälleen pilkkaamaan uskottomia siitä, etteivät he usko Muhammedin sanomaa, jonka he hylkäävät sanoen sen olevan "ilmeistä noituutta" (jae 15) ja vähättelevät lähettilästä itseään "mielipuolena runoilijana" (jae 36). He eivät vieläkään usko kuolleiden ylösnousemukseen (jakeet 16-17). He syyttävät toisia siitä, että he ovat johtaneet heidät harhaan, kun huomaat Allahin sanoman olleen totuus (jakeet 28-32). Sillä Muhammedin sanoma on totta ja vahvistaa aikaisempien profeettojen sanoman (jae 37) - kuten olemme aikaisemmin nähneet, tästä ideasta seuraa, että kaikki Koraanissa mainitut profeetat, mukaan lukien raamatulliset hahmot kuten Aabraham, Mooses, Jeesus, jne., opettivat islamia - mutta heidän korruptoituneet seuraajansa väärensivät sanoman.

Jakeissa 40-49 Allah palaa Paratiisin onnellisiin sieluihin. He juovat "raikkainta lähdevettä" (jae 45), joka Tafsir al-Jalalayinin mukaan on "viiniä, joka virtaa kuin joki valkoisena, valkoisempana kuin maito, herkullisena nauttijalleen, päinvastoin kuin tämän maailman viini, joka on pahaa juotavaksi." Ibn Kathir lisää, että "Zaid bin Aslam sanoi, että 'Valkoisena virtaava viini' tarkoittaa kirkasta, hohtavaa väriä, toisin kuin maallinen viini, jonka väri on luotaantyöntävän punaista, mustaa, keltaista ja sameaa, ja jolla on muita vastenmielisiä ominaisuuksia jokaiselle puhdasmieliselle." Tämä viini ei edes juovuta (jae 47). Heidän luonaan on myös siveitä, kauniita naisia (jae 48), kuin "hellästi varjeltavia linnun munia" (jae 49) - se tarkoittaa Tafsir al-Jalalayinin mukaan: "he ovat kuin valkoisia piilotettuja strutsin munia, jotka on suojattu höyhenillä tomulta, kalpean valkoinen iho, joka on naisten ihon väreistä kaunein." Nämä ovat kuuluisia Paratiisin neitsyitä, joiden vuoksi muslimit ovat taistelleet uskottomia vastaan ja etsineet kuolemaa kautta historian tietäen, että ne, jotka "surmaavat" ja joita "surmataan" Allahin tiellä, pääsevät varmasti Paratiisiin (Koraani 9:111).

Jakeissa 50-59 eräs siunatuista kertoo toiselle Paratiisin asukkaalle ystävästään, joka pilkkasi islamia (jakeet 51-53). Hän näkee sitten vanhan ystävänsä helvetin tulessa ja moittii tätä siitä, että tämä oli vähällä saattaa hänetkin helvettiin (jakeet 54-59). Jakeet 60-73 käsittelevät tuomittujen kidutusta. Helvetin keskeltä he löytävät zaqqum-puun, jonka hedelmät ovat kuin käärmeiden päitä (jae 65) ja heille juotetaan kiehuvaa vettä (jae 67). Allah lähetti lähettiläitä ihmisille, jotka lopulta joutuivat kadotukseen (jae 72), mutta he eivät uskoneet (jae 73).

Sitten Allah kertoo uskovaisista palvelijoistaan: Nooasta (75-82), Aabrahamista (83-111), Iisakista (112-113), Mooseksesta ja Aaronista (114-122), Eliaksesta (123-132), Lootista (133-138) ja Joonasta (139-148).

Aabraham saa unessa käskyn surmata poikansa (jae 102), mutta Allah pysäyttää hänet viime hetkellä (jakeet 104-105); Se oli koetus (jae 106). Pojan nimeä ei mainita Koraanissa, mutta Iisak syntyy myöhemmin (jae 112), mikä antaa olettaa, että kysessä on Ismael. Ibn Kathir selittää tätä näkemystä, johon käytännössä kaikki islamin oppineet yhtyvät: uhrattava poika oli Ismael ja juutalaiset sekä kristityt ovat väärentäneet kirjoituksensa väittäen, että hän oli Iisak:

"Heidän kirjansa mukaan Allah määräsi Ibrahimin uhraamaan ainoan poikansa, tai toisen kohdan mukaan esikoispoikansa. Mutta he ovat pistäneet siihen valheellisesti nimen Ishaq [Iisak]. Tämä ei pidä paikkaansa, sillä se on vastoin sitä, mitä heidän oma Kirjansa sanoo. He laittoivat siihen nimen Ishaq, koska hän on heidän esi-isänsä, mutta Isma'il on arabien esi-isä. He olivat kateellisia heille, ja niin he lisäsivät omiaan ja muuttivat "ainoan pojan" tarkoittamaan "ainoa poika, joka on kanssasi", sillä Isma'ilin äiti oli ottanut poikansa mukaansa Mekkaan. Mutta tämä on vääristelyä ja muuntelua, sillä sanoja "ainoa poika" ei voida käyttää, jos oli myös toinen poika. Lisäksi esikoispojalla on erityinen asema, jota ei jaeta muiden lasten kanssa, joten käsky uhrata hänet on erinomainen koetus."

Kuten Raamatussa, Joona tulee ison kalan nielaisemaksi (jae 142). Kala sylkäisee hänet rannalle (145) ja hän saarnaa sadalletuhannelle ihmiselle (jae 147), ja he uskovat, jolloin Allah myönsi "heille armonaikaa" (jae 148). Raamatussa he "kääntyivät pahoilta teiltään", mutta tässä "tulivat uskoon", mikä on Koraanissa kaikkein tärkein teko: Allahin ilmoituksen uskominen.

Joonan tarinasta siirrytään sitten sujuvasti jakeissa 149-182 polemiikkiin pakana-arabeja vastaan, jotka palvoivat Allahin tyttäriä. Allah käskee profeettaansa kysymään heiltä ajattelevatko he todella, että Allahilla on tyttäriä, vaikka heillä itsellään on poikia? (jae 149) - sillä kaikkihan tietävät, että pojat ovat parempia kuin tyttäret, ja niinpä tässä halvennettaisiin Allahia. Ne jotka sanovat Allahin hankkineen lapsia ovat valehtelijoita (jae 152). Sellaisien väitteiden esittäjien pitää esittää todisteet kirjoituksista (jae 157). Ne joita palvotaan Allahin rinnalla, ovat todellisuudessa voimattomia (jakeet 161-163). Mutta ne jotka rivistöinä marssivat (hieno runollinen takauma) julistavat Allahin kunniaa (jakeet 164-166). Allahin sotajoukot ovat voitokkaita (jae 173) - kuten Tafsir al-Jalalayn selittää: "totisesti meidän joukkomme, uskovaiset nimittäin, saavat voiton uskottomista varmoilla todisteilla ja avulla, jonka saavat tässä maailmassa heitä vastaan. Ja jos jotkut uskovaiset eivät olekaan voitokkaita heitä vastaan tässä maailmassa, niin he saavat voiton Tuonpuoleisessa."


Blogging the Qur’an: Sura 37, “The Ranks”
Rivistöjen suura

Joona Raamatussa
Iisakin uhraus Raamatussa

36. Jaa Siin

Suura 36, "Jaa Siin", on mekkalainen suura, joka saa nimensä sen alussa olevista arabialaisista kirjaimista (jae 1) - ja kuten kaikissa luvuissa, jotka alkavat samanlaisilla kirjaimilla, Tafsir al-Jalalaynin sanoin: "Jumala tietää parhaiten mitä Hän näillä tarkoittaa". Muhammed sanoi: "Se joka lukee Jaa Siiniä yöllä etsien Allahin Kasvoja, saa anteeksi" ja "Jaa Siinin suura on Koraanin sydän." Maududi selittää tämän tarkoittavan, että se "esittää Koraanin sanoman mitä voimallisimmin, lopettaa ihmisen toimettomuuden ja saa hänet toimimaan."

Muhammad sanoi myös, että "Jaa Siinin lukeminen päivän alkaessa, tekee loppupäivän helpoksi aina yöhön asti. Samaten sen lukeminen yön alkaessa tekee yön helpoksi aina seuraavaan päivään asti." Hän ohjeisti seuraajiaan "lukemaan Jaa Siinin suuraa kuolevillenne." Tämän tarkoitus Maududin mukaan "ei ole ainoastaan kuolevan henkilön islamin uskon virkistäminen, vaan myös tuoda hänen eteensä täydellinen kuva Tuonpuoleisesta, niin että hän tietää mitä vaiheita hän käy läpi jätettyään tämän maallisen elämän." Suura todella onkin "koko islamin uskon virkistämistä", sillä siinä käsitellään useita niitä teemoja mistä olemme lukeneet jo monta kertaa aikaisemmin.

Allah vannoo Koraanin kautta (jae 2) - se tarkoittaa Tafsir Al-Jalalaynin mukaan "arvovaltaista Koraania, jonka tekee sellaiseksi sen ihmeellinen järjestys ja ainutlaatuinen merkitys." Jumala puhuttelee Muhammedia jakeissa 2-12 vakuuttaen hänen todella olevan yksi profeetoista (jae 3), joka on lähetetty varoittamaan kansaa, jota ei ole ennen varoitettu (jae 6) - tämä kansa on Ibn Kathirin mukaan "arabeja, sillä ennen häntä ei heille ole tullut varoittajaa." Hän lisää kuitenkin: "se, että ainoastaan heidät mainitaan, ei tarkoita, että muut suljettaisiin pois", ja "Profeetan tehtävä on yleismaailmallinen."

Ja jälleen kerran kielletään ihmisillä olevan vapaa tahto jopa silloin kun on kyse uskosta tai epäuskosta ja helvetin tulen välttämisestä; Allah sanoo asettaneensa esteet uskottomien ympärille niin että "heidän näkönsä on peitetty" (jae 9); Tafsir al-Jalalayn sanoo, että tämä kuvaa "tapaa, jolla uskon polut on heiltä suljettu". Tanwir al-Miqbas min Tafsir Ibn Abbas on samaa mieltä sanoen, että tämä jae tarkoittaa Allahin "peittäneen heidän sydämensä ymmärryksen (niin että heidän näkönsä on peitetty) Totuudesta ja opastuksesta." Abdur-Rahman bin Zayd bin Aslam yhtyy tähän näkemykseen: "Allah asetti tämän esteen heidän ja Islamin ja Imanin [uskon] väliin niin etteivät he voi saavuttaa niitä." Ibn Kathir selittää tämän tekstinkohdan näin: "Me [so. Allah] olemme sokaissut heidän silmänsä totuudelta." Tahtoipa Muhammed tai ei, niin he pysyvät epäuskossaan (jae 10) - kuten Ibn Kathir sanoo: "Allah on säätänyt, että he joutuvat harhaan, niinpä heidän varoittamisensa ei heitä auta eikä sillä ole heihin mitään vaikutusta." Niinpä ainoastaan uskovaiset hyötyvät Muhammedin varoituksesta (jae 11).

Jakeissa 13-29 Allah kertaa vertauksen keinoin tarinan, joka on kerrottu jo niin monta kertaa Koraanissa liittyen eräisiin profeettoihin: lähettiläät tulevat kaupunkiin (joka on monien muslimikommentaattorien mukaan Antiokia), mutta ihmiset torjuvat heidät sanoen heidän olevan vain "kuolevaisia, kuten me itsekin" (jae 15) - kuten Nooan torjuneet sanoivat hänelle (11:27, 23:24). Ja tietenkin Muhammedkin on vain tavallinen mies (18:110). He vastaavat sanoen "eikä meillä ole muuta mielessämme kuin toimittaa perille selvä viestimme" (jae 17) - aivan samoin kuin Muhammed (5:92, 5:99). Eräs mies tulee silloin varoittamaan kansaansa ja hänet palkitaan Paratiisilla, ja siellä tämä viestintuoja toivoo, että ihmiset tietäisivät mitä hän tietää (jae 26).

Tämän jälkeen Allah toistaa varoituksensa uskottomille (jakeet 30-46). Ihmiskunta torjuu ja pilkkaa Allahin lähettiläitä (jae 30); eivätkö he tiedä miten monia kansoja Allah on hävittänyt (jae 31)? Kaikki joutuvat tuomiolle (jae 32); he eivät näe luonnossa Allahin vallan merkkejä (jakeet 33-42). Yksi näistä merkeistä on se, että aurinko kiertää määrätyllä radallaan päivisin, mutta vain "noudattaen kaikkivaltiaan, kaikkitietävän käskyä" (jae 38). Muhammed selitti tätä siten, että aurinko kulkee määrättyä rataansa päivisin, mutta aurinko "kulkee kunnes kumartuu Valtaistuimen alla ja pyytää lupaa nousta uudelleen, ja lupa myönnetään, mutta tulee aika, jolloin se taas kumartaa, mutta sen kumartumista ei hyväksytä, ja se pyytää lupaa jatkaa radallaan, mutta sille ei anneta lupaa vaan sen käsketään palata takaisin samaa tietä ja niin se nousee lännestä. Ja tämä on Allahin sanan tulkinta: "Aurinkokin kulkee vain määrätyn ratansa, noudattaen kaikkivaltiaan, kaikkitietävän käskyä" (jae 38).

Allah voisi hukuttaa epäuskoiset eikä kukaan heitä voisi auttaa (jae 43). Jakeissa 47-54 hän pilkkaa epäuskoisia: heidän ei tarvitse ruokkia köyhiä, sillä Allah olisi kyllä ruokkinut heidät, jos olisi tahtonut (jae 47) ja he kysyvät Muhammedilta milloin Tuomiopäivä tulee (jae 48). Mutta kun se tulee, he vaikeroivat (jae 52). Mutta uskovaiset nauttivat jakeiden 55-58 mukaan Paratiisista ja lepäilevät istuimillaan vaimojensa seurassa (jae 56) - kuuluisat neitsyet tulevat kuvaan seuraavassa suurassa.

Jakeissa 59-64 Allah puhuttelee uskottomia Tuomiopäivänä ja käskee heitä poistumaan edestään (jae 59) sekä muistuttaa heitä, että hän varoitti heitä seuraamasta Saatanaa (jae 60) ja nyt Saatana on johtanut heidät harhaan (jae 62) ja he joutuvat helvettiin (jakeet 63-64). Jakeissa 65-68 Allah puhuu uskottomista: kauheana päivänä he eivät kykene puhumaan (jae 65) ja hän voisi puhkaista heidän silmänsä (jae 66). Ibn Abbas muotoilee tämän näin: "Jos olisimme tahtonut, olisimme voinut johdattaa heidät kaikki harhaan ja kuka heitä voisi silloin opastaa" - ja harhaan Allah onkin heidät johdattanut monissa Koraanin kohdissa (muun muassa 7:179, 10:99-100, 16:37; 32:13).

Jakeissa 69-83 Allah korostaa Koraanin ihmeellisyyttä (jakeet 69-70); luonnon merkkejä (jakeet 71-73; 77-81); ja epäjumalien voimattomuutta (jakeet 74-75). Hän sanoo Muhammedille, ettei tämä antaisi uskottomien masentaa häntä (jae 76), kuten hän sanoo myös jakeissa 3:176, 15:88, 26:3 ja 31:23. Sillä Allah on kaikkivaltias (82-83).

Blogging the Qur’an: Sura 36, “Ya Sin”

Jaa Siinin suura