4. Naiset (35-104)

Sen jälkeen kun Allah ensin suosittelee sovittelijaa riitelevälle pariskunnalle (jae 35) hän käskee kohtelemaan hyvin sukulaisia, ystäviä, naapureita ja omistamiaan orjia ja tuomitsee ylpeyden ja saituuden (jakeet 36-42).

Sitten hän kieltää rukoilemasta juovuksissa (jae 43). Ibn Abi Hatim sanoo tämän ilmoituksen syyksi sen, että eräs muslimi luki ääneen jakeita 109:1-3, jotka kuuluvat "Sano: Te, jotka ette usko! En palvele sitä, mitä te palvelette, ettekä te palvele Häntä, jota minä palvelen." Mutta rukouksen johtaja oli juovuksissa ja hän sanoikin "Sano: Te, jotka ette usko! Minä en palvele sitä, mitä te palvelette, mutta me palvelemme, mitä te palvelette." Pian sen jälkeen tämä neljännen suuran jae ilmoitettiin.

Tämä oli ensimmäinen vaihe Koraanin kolmevaiheisessa alkoholin kiellossa.

Ensin Allah käski tässä jakeessa muslimeja olemaan rukoilematta, kun ovat juovuksissa; sitten hän kertoi heille, että alkoholiin "sisältyy suuri synti, vaikkakin niistä on joitakin etuja ihmisille" (2:219); ja lopulta tuli ilmestys, jonka mukaan alkoholi oli "paholaisen aikaansaamaa" (5:90), ja tuli siksi kieltää kokonaan. Näistä viimeisen jakeen katsotaan abrogoineen kaksi aikaisempaa.

Muhammedista itsestään tuli hyvin jyrkkä suhteessa juopumukseen ja hän sanoi että juopoille on annettava ensin kolme varoitusta ja sen jälkeen heidät on teloitettava: "Jos hän on juovuksissa, ruoskikaa hänet; jos hän on uudestaan juovuksissa, ruoskikaa hänet; ja taas jos hän on juovuksissa, ruoskikaa hänet; jos hän tekee sen neljännen kerran, tappakaa hänet."

Sitten Allah palaa yhteen suosikkiaiheistaan, Kirjan Kansojen ja erityisesti juutalaisten sättimiseen.

Juutalaiset "kartuttavat harhauskoa" ja toivovat muslimien "eksyvän oikealta tieltä" (jae 44). He uskovat "jumalankuviin ja epäjumaliin ja sanovat uskottomista: 'Nämä ovat lähempänä oikeaa tietä kuin uskovat'". He vääristelevät Allahin sanoja ja Allah on "kironnut heidät heidän uskottomuutensa tähden", kufrihim, (jae 46; katso myös jae 52).

Ibn Kathir sanoo: "Allah esittää, että juutalaiset, langetkoot Allahin kirous heidän päälleen Tuomiopäivään asti, ovat valinneet väärän tien opastuksesta huolimatta, ja hylänneet sen, minkä Allah lähetti Hänen Lähettiläälleen Muhammedille. He myös hylkäsivät sen tiedon Muhammedista, jonka he olivat saaneet edeltäviltä profeetoilta, saadakseen vähäistä hyötyä tässä elämässä." Heitä kehotetaan kääntymään islamiin tai kohtaamaan kauhean rangaistuksen, mukaanlukien kirouksen, jolla "Me kirosimme sapatinrikkojat" (jae 47) - eli muuttamisen apinoiksi ja sioiksi (2:63-65). Allah antaa anteeksi kaiken muun paitse shirkin, vertaisten asettamisen Jumalan rinnalle (jae 48). Koska Kirjan Kansat ovat kirottuja, Allah polttaa heidät tulessa: "Niin usein kuin heidän ihonsa kärventyy, annamme sen sijalle uuden, jotta he maistaisivat tuskaa" (jae 56).

Maududin mukaan jae "Jumala käskee teidän palauttaa uskotun omaisuuden sen omistajalle ja tuomitsemaan rehellisesti, kun tuomitsette ihmisten kesken" tarkoittaa, että Allah varoittaa muslimeja tekemästä samaa virhettä kuin juutalaiset: "Yksi israelilaisten pahimmista virheistä oli, että he rappioaikanaan antoivat luottamustehtävät (s.o. uskonnolliset ja poliittiset johtotehtävät) epäpäteville, pahoille, moraalittomille, korruptoituneille ja epärehellisille ihmisille."

Maududi, eturivin poliittisen islamin edustaja, joka kirjoitti 1900-luvun puolivälissä, antaa ymmärtää, että muslimit ovat eksyneet harhaan kun ovat asettaneet valtaan autoritäärisiä hallituksia, jotka eivät hallitse islamilaisen lain mukaan, eivätkä pane toimeen sharia-lakia kokonaisuudessaan. Toinen 1900-luvun teoreetikko Sayyid Qutb kirjoittaa samankaltaisesti tästä samasta jakeesta ja lisää, että jihad on "erityinen uskon täyttymys". Myös Maulana Bulandshahri selittää, että nykyiset muslimivaltioiden hallitsijat ovat pettäneet uskonsa sallimalla "lainsäädäntöelinten laatia lakeja" sen sijaan, että "seurattaisiin Koraanin ja hadithien ohjeistusta".

Sitten uskovia kehotetaan tottelemaan "Jumalaa ja [...] profeettaa ja niitä teidän keskuudessanne, joilla on arvovalta" (jae 59). Muhammedin totteleminen tarkoittaa nykyään monien islamin auktoriteettien mukaan hänen haditheihin kirjattuja sanojaan - toisaalta jotkut nykymuslimit haluavat hylätä ne ja sanovat, että ainoastaan Koraani on auktoriteetti. Muhammed itse oli varsin selväsanainen mitä tulee tarpeellisuuteen noudattaa maallisia lakeja: "Teidän on kuunneltava ja toteltava hallitsijaanne, vaikka hän olisi etiopialainen (musta) orja, jonka pää on kuin rusina." Jakeet 60-70 jatkavat teemaa tottelevaisuudesta Muhammedia kohtaan, nuhdellen teeskentelijöitä, jotka ovat uskovinaan Muhammediin ja islamiin, mutta kieltäytyvät antamasta kiistojaan hänen ratkaistavakseen. Allah sanoo Muhammedille: "Ei, vannon Jumalasi kautta, ett'eivät he ole tosiuskovaisia, ennenkuin ottavat sinut erotuomariksi keskinäisissä kiistoissaan" (jae 65).

Heti tämän jälkeen Allah kehottaa uskovia käymään rohkeasti jihadiin (jakeet 71-104). Ibn Kathir selittää jakeen 71 näin: "Allah käskee uskollisia palvelijoitaan ryhtymään varotoimiin vihollisiaan vastaan, hankkimalla aseita ja muita tarvikkeita, ja lisäämään Hänen puolestaan taistelevien joukkojen lukumäärää." Sotilaan on taisteltava pelottomasti, sillä "kaatuupa hän tai voittaa, annamme Me jalon palkinnon" (jae 74) - tässä on taas lupaus, joka on saanut muslimit taistelemaan niin sinnikkäästi kautta historian. Vastakohta on jyrkkä: uskovat taistelevat sortoa vastaan (jae 75) ja Allahin puolella, kun taas uskottomat taistelevat Saatanan puolella (jae 76). Kuolemaa ei voi paeta kieltäytymällä taistelemasta, koska "Kaikki tulee Jumalalta" (jae 78). Ja joka tapauksessa, Allah "lannistaa uskottomain mahdin" (jae 84).

Ne, jotka liittyvät muslimeihin ja sitten kääntyvät pois, tulee vangita ja tappaa - tämä on perusta islamin kuolemanrangaistukselle apostaasista (jae 89).

Jaetta 90 käytetään joskus todisteena, että muslimeilla ei ole avointa valtakirjaa taistella vääräuskoisia vastaan, mutta Tafsir al-Jalalayn tekee selväksi, että tämä koskee ainoastaan niitä uskottomia, jotka alistuvat islamin hallintoon: "Ja niinpä jos he eivät taistele teitä vastaan, ja tarjoavat rauhaa ja sovintoa, se on: jos he alistuvat, silloin Jumala ei salli teidän tehdä heille mitään, [Hän ei salli teidän] ottaa heitä vangiksi tai tappaa heitä."

Allah kieltää tappamasta uskonveljiään tarkoituksella; jos joku tappaa muslimin vahingossa, hänen on vapautettava muslimiorja (jakeet 92-93). Miksi sitten muslimit voivat tappaa sellaisella innolla toisia muslimeja Irakissa ja muualla?

He julistavat takfirin toisilleen - julistavat vastustavan ryhmän vääräuskoisiksi - huolimatta jakeen 94 varoituksesta. Allah sanoo, että ne uskovat, jotka jäävät kotiin eivätkä aseta henkeään alttiiksi, eivät ole niiden veroisia, jotka käyvät jihadiin (jae 95).

Tällaiset tekstinkohdat, joitka usein ohitetaan keskustelussa Koraanin näkökulmasta jihadiin, osoittavat selvästi, että se mitä Koraani tarkoittaa jihadilla, ei ole sisäistä hengellistä kamppailua vaan sodankäyntiä.

Miksi kenenkään tulisi pelätä uskottoman hyökkäävän kimppuunsa, tai pitäisi lyhentää rukoustaan vihollisen hyökkäyksen vuoksi (jae 101), jos kyse on hengellisestä kamppailusta? Miten muka voisi tappaa vahingossa uskonveljensä hengellisessä kamppailussa?

 * * *

Suomennettu Robert Spencerin blogista Blogging the Qur’an: Sura 4, “Women,” verses 35-104

Naisten suura: http://www.islamopas.com/koraani/004.htm

4. Naiset (17-34)

Jakeissa 17-18 Allah toistaa kehotuksen katumukseen, minkä hän aloitti jakeessa 16 varoittamalla, että hän hyväksyy katumuksen vain niiltä, jotka ovat tehneet syntiä tietämättömyyttään, eikä katso hyvällä kuolinvuoteella tehtyjä parannuksia. Sitten hän kieltää ottamasta naisilta heidän perintöään vastoin heidän tahtoaan (jae 19), ja kohtelmasta heitä huonosti tarkoituksena saada takaisin osa heidän myötäjäisistään - "paitsi jos he syyllistyvät ilmeiseen huoruuteen." Aisha, Muhammedin lempivaimo, kertoo Mishkat al-Masibihin mukaan Muhammedin sanoneen: "Teistä parhaimmat ovat ne, jotka ovat parhaimpia vaimoilleen, ja minä olen paras omille vaimoilleni."

Sitten Allah jatkaa kehotuksiaan reilusta kohtelusta (jakeet 20-21), sanoen miehille, että jos he ovat päättäneet "ottaa (uuden) vaimon toisen (erottamanne) sijaan", heidän ei tule ottaa takaisin myötäjäistä, jonka he ovat antaneet erotetulle vaimolle. Hän kieltää naimasta useita naisia, jotka ovat verisukulaisia tai sukua avioliiton kautta (jakeet 22-25).

Allah sanoo "imettäjien" olevan niitä, joiden kanssa avioliitto on kielletty (jae 23). Islamin laki kieltää miestä ja naista olemasta yksin toistensa seurassa paitsi, jos he ovat sukulaisia, mutta mies ja nainen, joiden välillä avioliitto on kielletty - s.o. jotka ovat sukua jollakin tavalla - voivat olla yhdessä ilman muuta seuraa.

Kerran eräs nainen tuli Muhammedin luo ja kertoi, että hänen aviomiehensä, Abu Hadhaifa, oli vihainen, koska yksi hänen vapautetuista orjistaan, murrosiän saavuttanut nuorukainen, "tulee taloon vapaasti". Muhammed sanoi hänelle: "Imetä häntä, jolloin tulet kielletyksi hänelle, ja Abu Hadhaifan sydämen harmistus katoaa." Myöhemmin nainen kertoi sen toimineen: "Niinpä imetin häntä ja se hävisi, mikä vaivasi Abu Hudhaifan sydäntä"

Tämä ohjeistus saavutti kansainvälistä huomiota muutama vuosi sitten, kun eräs uskonoppinut Kairon al-Azharin yliopistosta, joka on sunni-islamin kunnioitetuin auktoriteetti, suositteli, että tällä voitaisiin ratkaista ongelma, joka esiintyy työpaikoilla: mies voisi olla yksin naisen kanssa, ja työskennellä hänen kanssaan, kun he eivät ole sukua toisilleen, jos nainen imettäisi miestä ja naisesta tulisi silloin hänen imettäjänsä. Kun asia pääsi julkisuuteen, al-Azhar joutui kansainvälisen pilkan kohteeksi ja sitä ehdottanut luennoitsija erotettiin. Mikä jätettiin kuitenkin kertomatta oli se, että ehdotuksen alkuperä oli itsensä Muhammedin sanoissa.

Allah kieltää muslimeja naimasta naisia, jotka jo ovat naimisissa, poislukien orjattaret (jae 24): islamin lain mukaan, kun nainen joutuu vangiksi ja otetaan orjaksi, hänen avioliittonsa mitätöityy saman tien (katso 'Umdat al-Salik o9.13). Eräässä tapauksessa, sahih Muslimin hadithin mukaan, "Allahin lähettilään kumppanit välttivät harjoittamasta yhdyntää vangiksi saatujen naisten kanssa, koska he olivat naimisissa monijumalaisten miesten kanssa" (3432). Kumppanit "kysyivät Profeetalta tästä asiasta, ja silloin tämä Aya [jae] ilmestyi ... niinpä me harjoitimme seksiä näiden naisten kanssa."

Ibn Kathir sanoo tämän jakeen myös kieltävän väliaikaisen avioliiton - avioliiton, jolla päättyy ennalta sovittuna päivänä, mitä ei shiiojen näkemyksen mukaan ole kielletty. Toisaalta miesten, joilla ei ole rahaa naida uskovia naisia, tulee naida muslimiorjattaria (jae 25).

Jumala kääntyy sen jälkeen yleisiin moraalikysymyksiin, kuten itsemurhan kieltoon (jakeet 29-30). Kuuluuko itsemurhapommitus itsemurhan kiellon piiriin? Ne muslimijohtajat, joiden mukaan se ei kuulu, perustelevat asian siten, että tarkoituksena ei ole tappaa itseään vaan vääräuskoisia, ja silloin he surmaavat ja heitä surmataan, mistä on palkintona pääsy Paratiisiin Koraanin jakeen 9:111 mukaan.

Allah kehottaa muslimeja välttämään "raskaita syntejä" (jae 31). Mitä ne ovat? Islaminoppinut Hafidh Dhahabi luettelee 70 raskasta syntiä kirjassaan Kitab ul-Kaba'ir aloittaen shirkistä, eli kumppanien asettamisesta Allahin rinnalle (esim. sanomalla, että Jeesus on Jumalan Poika), ja jatkaen sellaisilla kuin musta magia, aviorikos, pakeneminen taistelukentältä, alkoholin juominen, valehtelu, varastaminen, ylpeys, sotasaaliista varastaminen, toisten vakoilu, vahingon aiheuttaminen muslimeille ja muslimien panettelu, tottelemattomuus aviomiestä kohtaan ja kuvien tekeminen. Toisissa luetteloissa on lisää. Kirjassa Al Ashba wa al-Nadha'ir lasketaan sellaiset rikkomukset kuin sianlihan syöminen, tanssiminen, orjan kastroiminen, uskosta luopuminen, shakin pelaaminen, masturbointi ja huumeiden käyttö raskaiksi synneiksi.

Shakin pelaaminen.

Seuraavaksi Allah ilmoittaa pahamaineisen vaimonhakkausjakeen (jae 34). Hän kehottaa miehiä lyömään tottelemattomia vaimojaan, kun ovat ensin varoittaneet heitä ja laittaneet heidät nukkumaan eri vuoteessa. Tämä on tietysti hyvin kiistanalainen jae, joten on hyvä tarkastella useita eri [englanninkielisiä] käännöksiä tässä käytetystä arabian kielen sanasta waidriboohunna.

Pickthall: "and scourge them" = "ja piiskatkaa heitä"
Yusuf Ali: "(And last) beat them (lightly)" = "(Viimeiseksi) lyökää heitä (kevyesti)"
Al-Hilali/Khan: "(and last) beat them (lightly, if it is useful)" = "(Viimeiseksi) lyökää heitä (kevyesti, jos se on tarpeen)"
Shakir: "and beat them" = "ja lyökää heitä"
Sher Ali: "and chastise them" = "kurittakaa heitä"
Khalifa: "then you may (as a last alternative) beat them" = "sitten voitte (viimeisenä keinona) lyödä heitä"
Arberry: "and beat them" = "ja lyökää heitä"
Rodwell: "and scourge them" = "ja piiskatkaa heitä"
Sale: "and chastise them" = "ja kurittakaa heitä"
Asad: "then beat them" = "sitten lyökää heitä"

[Suomenkielisissä käännöksissä: "ja kurittakaa heitä" (Islamopas), "ja lyökää häntä" (Hämeen-Anttila)]

Laleh Bakhtiar, jonka hiljattainen käännös sai paljon julkisuutta, kääntää jakeen "go away from them" ("menkää pois heidän luotaan"). Muiden kääntäjien, sekä muslimien että toisuskoisten, yhteisymmärryksen valossa tätä voi olla vaikea perustella - kaikki nämä kääntäjät erehtyivät, mutta Bakhtiar käänsi sen oikein? Hän vaikuttimensa ovat kuitenkin ymmärrettävät, sillä tämä jae saa monet nykymuslimit nolostumaan. Asad esittää useita traditioita, joissa Muhammed "kielsi naisten lyömisen", ja päättelee, että naisen lyöminen on "juuri ja juuri sallittua ja sitä pitäisi mieluummin välttää."

Tämä näkemys ei valitettavasti kuitenkaan ole yleisesti hyväksytty.

Sheikh Syed Mahmud Allusi antaa kommentaarissaan Ruhul Ma'ani neljä syytä, jolloin mies voi lyödä vaimoaan: "jos hän kieltäytyy kaunistamasta itseään miestään varten", jos hän kieltäytyy seksistä kun mies sitä pyytää, jos hän kieltäytyy rukoilemasta tai suorittamasta puhdistautumisrituaaleja, ja "jos hän poistuu talosta ilman pätevää syytä."

 Muhammedin esimerkki asettaa normin muslimeille, koska hän on "erinomainen esikuva" (Koraani 33:21) - ja Aisha kertoo, että Muhammed löi häntä. Kun Muhammed kerran meni ulos keskellä yötä  luullen Aishan nukkuvan, Aisha seurasi häntä salaa. Muhammed huomasi hänet ja, kuten Aisha kertoo: "Hän löi minua rintaan ja se otti kipeää, ja sitten hän sanoi: Luulitko että Allah ja Hänen Lähettiläänsä kohtelisi sinua epäreilusti?" (shahih Muslim 2127)

Vaimon lyömistä esiintyy kaikissa kulttuureissa, mutta ainoastaan islamissa sillä on jumalallinen oikeutus.

Amnesty International raportoi, että "Pakistanin lääketieteellisen yliopiston mukaan yli 90% naimisissa olevista naisista kertoo tulleensa potkituksi, läimäytetyksi, hakatuksi tai seksuaalisesti hyväksikäytetyksi kun aviomiehet olivat tyytymättömiä heidän ruuanlaittoonsa tai siivoamiseensa, tai kun vaimo oli 'epäonnistunut' lapsen saannissa tai oli synnyttänyt tytön pojan sijaan."

 Aisha itse sanoi: "En ole nähnyt kenenkään naisen kärsivän niin kuin uskovien naisten." (Bukhari 7.72.715)

 * * *

Suomennettu Robert Spencerin blogista Blogging the Qur’an: Sura 4, “Women,” verses 17-34

Naisten suura: http://www.islamopas.com/koraani/004.htm

4. Naiset (1-16)

Suura 4, "Naiset", on jälleen Medinalainen suura, joka sisältää lakeja naisten kohtelusta ja islamilaisesta perhe-elämästä.

Jae 1 sanoo, että Allah loi miehen ja naisen "yhdestä hengestä". Monet länsimaiden muslimit ovat viitanneet tähän jakeeseen todistaakseen, että islam tunnustaa täysin naisten ihmisarvon. Ayatollah Murtada Mutahhari sanoo, että "muutkin uskonnot ovat käsitelleet tätä kysymystä, mutta ainoastaan Koraanissa on lukuisia jakeita, jotka nimenomaisesti sanovat, että nainen on luotu ihmiseksi ja sekä miehellä että naisella on sama sisäinen luonne." Sen jälkeen hän lainaa jaetta 4:1. "Yksi henki", josta ihmiskunta luotiin, oli Adamin henki ja vaikka raamatullista tarinaa Eevan luomisesta ei tässä toisteta, Muhammed viittaa siihen hadithissa, jossa hän esittää, että vaikka miehellä ja naisella on sama sisäinen luonne, ei se tarkoita, että he olisivat yhdenvertaisia, koska naiset ovat "kierossa": "Nainen on luotu kylkiluusta, eikä häntä ole mahdollista suoristaa sinua varten; joten jos haluat hänestä hyötyä, hänen kieroutensa silti pysyy. Ja jos yrität suoristaa hänet, sinä rikot hänet, ja hänen rikkomisensa on sitä, että eroat hänestä."

Jae 3 on perusta islamin moniavioisuudelle sallien miehen ottaa jopa neljä vaimoa, kunhan hän uskoo pystyvänsä olemaan "tasapuolinen" heille kaikille. Mishkat al-Masabihin mukaan Muhammed sanoi: "Mies jolla on kaksi vaimoa, mutta ei ole tasapuolinen heille, on Tuomiopäivänä sellaisessa tilassa, että hänen kehonsa toinen puoli on lysähtänyt." Tietysti tasapuolisuus näissä tilanteissa on katsojan silmässä. Ibn Kathir sanoo tästä vaatimuksesta, että tasapuolisuus vaimojen suhteen ei ole kummoinenkaan asia, sillä tasapuolinen kohtelu ei tarkoita, että heitä pitäisi kohdella samalla tavoin: "ei ole pakollista kohdella heitä samalla tavoin, vaikka se onkin suositeltavaa. Jos joku niin tekee, se on hyvä, mutta jos ei tee, ei siitä ole hänelle haittaakaan."

Moniavioisuudesta Asad toteaa, että "joku voisi kysyä, miksei samoja vapauksia ole annettu myös naisille, mutta vastaus on helppo. Huolimatta rakkauden henkisestä puolesta, joka vaikuttaa miehen ja naisen suhteisiin, määräävä biologinen tekijä seksuaalisessa halussa on molemmilla sukupuolilla lisääntyminen: nainen voi tulla raskaaksi vain yhdestä miehestä kerrallaan ja hänen on kannettava lasta yhdeksän kuukautta ennen kuin voi uudestaan tulla raskaaksi, mutta mies voi panna lapsen alulle aina, kun hän on naisen kanssa. Niinpä olisi ollut luonnolta tuhlausta antaa naiselle moniavoisuuden vietti, mutta miehen taipumus moniavioisuuteen on biologisesti perusteltua."

Jae 3 jatkaa, että jos mies ei voi kohdella vaimojaan tasapuolisesti, niin hänen tulee naida vain yksi, tai pitäytyä "niissä orjattarissa, joita omistatte".

Orjattarissa? Bulandshahri selittää tämän käytännön viisauden ja haikailee vanhojen aikojen perään:

"Jihadin (pyhän sodan) aikana monet miehet ja naiset jäivät vangeiksi. Amirul Muminin [uskovien johtaja eli kalifi - virka jota ei ole nyt täytetty] saattoi jakaa heidät mujahidineille [uskonsotureille], jolloin heistä tuli näiden mujahidineiden omaisuutta. Tämä orjuutus on rangaistus epäuskosta [kufr]"

Hän jatkaa selittämällä, ettei tämä ole ainoastaan muinaishistoriaa:

"Mitään orjuuteen kuuluvaa ei ole abrogoitu shariassa. Syy miksi tämän päivän muslimeilla ei ole orjia, on se, että he eivät ole osallistuneet jihadiin [uskonnolliseen sotaan]. He sotivat uskottomien [kuffar] käskyvallan alla ja nuo rikolliset estävät heitä. Muslimi on kahlehdittu uskottomien [kuffar] sopimuksilla, jotka kieltävät ottamasta sodassa orjia. Tämä suuri siunaus, että jokaisessa muslimikodissa voisi olla orja, on kielletty muslimeilta. Antakoon Allah muslimeille kyvyn paeta vihollisen lonkeroita, pysyä vahvana uskossa (din) ja käydä jihadiin (uskonsotaan) sharian määräysten mukaan. Amen!"

Jae 3 myös ohjeistaa muslimeja naimaan ne naiset "joista pidätte". Ibn Majah kirjoittaa traditiosta, jossa Muhammed luettelee hyvän vaimon ominaisuuksia, kuten "tottelee käskyjä" ja "hän miellyttää aviomiehen silmää".

Jae 4 käskee antamaan vaimolleen myötäjäiset. Ibn Kathir selittää, että "Profeetan jälkeen kenenkään ei ole sallittua naida naista ilman myötäjäisiä." "Vaimo voi kuitenkin vapauttaa miehensä tästä määräyksestä:'mutta jos he hyvästä tahdostaan luovuttavat teille jotakin takaisin, niin pitäkää se ilomielin hyvänänne'"

Jakeet 5-14 antavat ohjeita perinnönjakoon liittyvissä asioissa. Jae 11 määrää, että perinnönjaossa tyttäret saavat puolet siitä, mitä pojat saavat.

Jakeet 15-16 määräävät rangaistukset seksuaalisista moraalittomuuksista. Jae 15 määrää kotiarestin kuolemaan saakka ("kunnes kuolema heidät korjaa") sellaisille naisille, jotka ovat tehneet huorin ja sille on neljä todistajaa. Islamin lain mukaan nämä neljä todistajaa tulee olla miespuolisia muslimeja; naisten todistusta ei hyväksytä seksuaalisuuteen liittyvissä tapauksissa, ei edes raiskauksessa, jossa nainen on uhri. Jos nainen todetaan syylliseksi aviorikokseen, hänet tulee kivittää kuoliaaksi; jos hänen todetaan harjoittaneen esiaviollista seksiä, hänelle tulee antaa sata ruoskaniskua (katso 24:2). Kivitysrangaistusta ei ole Koraanissa, mutta Umar, yksi Muhammedin varhaisista kumppaneista sanoi sen kuitenkin olevan Allahin tahto: "Pelkäänpä", hän sanoi, "että pitkän ajan kuluttua ihmiset sanovat: 'Emme löydä Rajamin (kivittäminen kuoliaaksi) jakeita Pyhästä Kirjasta', ja he menevät harhaan jättämällä noudattamatta, mitä Allah on ilmoittanut." Umar todisti: "Katso! Minä todistan, että Rajam-rangaistus tulee määrätä hänelle, joka on laittomasti yhdynnässä, jos hän jo on naimisissa ja rikos on todistettu todistajien toimesta, tunnustuksella tai raskaus on siitä todisteena." Sitten hän lisäsi vielä, että Muhammed "pani toimeen Rajam-rangaistuksen ja me noudatamme hänen esimerkkiään."

Jae 16 viittaa Tafsir al-Jalalayn mukaan miehiin jotka "harjoittavat haureutta, aviorikoksen tai homoseksuaalisen yhdynnän." Heitä tulee rangaista "solvaamalla ja lyömällä heitä sandaaleilla; mutta jos he katuvat haureuttaan ja tekevät parannuksen hyvillä teoilla, antakaa heidän olla älkääkä vahingoittako heitä." Se lisää kuitenkin, että tämä jae "on abrogoitu aviorikoksesta määrätyllä rangaistuksella", eli kivittämisellä. Se jatkaa vielä, että islamin lainoppinut al-Shafi'i vaatii myös homoseksuaalien kivittämisen, mutta "hänen mukaansa henkilöä, joka on ollut penetraation kohteena, ei tule kivittää vaikka hän olisi naimisissa, vaan mieluummin ruoskia ja karkottaa."

* * *

Suomennettu Robert Spencerin blogista Blogging the Qur’an: Sura 4, “Women,” verses 1-16

Naisten suura: http://www.islamopas.com/koraani/004.htm

3. Imranin perhe (121-200)

Jae 121 aloittaa keskustelun Uhudin ja Badrin taisteluiden opetuksista. Badrissa, vuonna 624, muslimit voittivat paljon suuremman Mekan Quraishin pakanallisen armeijan. Toisaalta seuraavana vuonna Uhudin taistelussa pakanat voittivat muslimit ja Muhammad haavoittui lievästi. Allah muistuttaa Muhammedille, että kun muslimit kävivät taisteluun Uhudissa, kaksi muslimien joukkoa oli menettää rohkeutensa. Heidän ei olisi pitänyt olla peloissaan, koska "Jumala oli heidän tukensa", ja uskoivaisten tulee luottaa ainoastaan häneen (jae 122). Olihan Allah antanut heille kuitenkin voiton Badrissa, vaikka he olivat "huonommassa asemassa" (jae 123). Islamin tradition mukaan 313 muslimia voitti paljon suuremman sotajoukon Badrissa, koska Allah tuki heitä "kolmella tuhannella Ylhäältä lähetetyllä enkelillä" (jae 124). Tämä on yksi syy, miksi ylivoimaiset Amerikan sotavoimat eivät pelota nykyajan jihadisteja.

Ibn Ishaq kertoo, että kun quraishit saapuivat Badriin lähes tuhannen miehen vahvuisena, Muhammed huusi Allahille: "Oi Jumala, jos tämä joukko tuhoutuu tänään, Sinua ei palvella enää". Mutta vähän myöhemmin Muhammed kertoi seuraajalleen Abu Bakrille: "Ole huoleti, oi Abu Bakr. Jumalan auttaa sinua. Gabriel on täällä pitelemässä hevosen ohjaksia ja johdattaa sitä. Tomu on hänen etuhampaidensa yllä." Sitten Muhammed astui joukkojensa eteen ja antoi merkityksellisen lupauksen, joka on antanut rohkeutta muslimisotureille kautta aikojen: "Kautta Jumalan, jonka käsissä Muhammedin sielu on, yksikään mies, joka tänään taistelee heitä vastaan ja rohkeasti etenee eikä pakene, heille Jumala takaa pääsyn Paratiisiin." Eräs paikalla olleista muslimisotureista, Umayr bin al-Humam, huudahti: "Hyvä on, hyvä on! Onko mitään minun ja Paratiisiin pääsyni välissä, kun nuo miehet tappavat minut?" Hän heitti taatelit kädestään, ryntäsi taistelun tuoksinaan ja taisteli kunnes sai surmansa. Muslimisoturit ovat taistelleet kautta aikojen samanlaisella rohkeudella tietäen, että voittaessaan he saavat nauttia sotasaaliista (josta on paljon keskustelua suurassa 8) ja kaatuessaan he pääsevät Paratiisin iloihin. Ja avain maalliseen voittoon on kuuliaisuus Allahille: "Niin, jos olette kärsivällisiä ja pelkäätte Jumalaa ja viholliset yllättävät teidät äkkirynnäköllä, on Herranne tukeva teitä viidellä tuhannella enkelinä, joilla on erityiset merkit" (jae 125). Jakeet 126-129 tähdentävät, että Allah yksin päättää tuleeko voitto vai tappio.

Jakeissa 130-139 tuomitaan koronkiskonta ja kehotetaan muslimeja hurskauteen, tottelevaisuuteen ja anteliaisuuteen, ja käsketään anomaan Allahilta syntien anteeksiantoa. Allah kutsuu uskovaisia vaeltamaan "ympäri maata" ja tarkkailemaan "millaisen lopun ne saivat, jotka vääristelivät totuuden (sanoman) valheeksi" (jae 137). Tähän perustuu islamin ajatus siitä, että esi-islamilaiset ja toisuskoiset sivilisaatiot ovat kaikki jahiliyya - uskottomien arvottomia yhteiskuntia. V.S. Naipaul törmäsi tähän asenteeseen matkoillaan islamin maailmassa. Kirjassaan "Matka islamin maailmaan" hän huomioi monien muslimien ajattelevan, että "Aika ennen islamia oli pimeyttä: se on osa islamin teologiaa. Historian täytyy palvella teologiaa." Naipaul kertoo, että jotkut Pakistanin muslimit, sen sijaan, että arvostaisivat kansakunnan kuuluisaa Mohenjo Daron arkeologista kohdetta, näkivät siinä mahdollisuuden opettaa islamia ja ehdottivat sinne kylttiä, jossa Koraanin jae 3:137 olisi opetuksena ihmisille. Jae 139 lupaa "voittoa" "tosiuskoville" - tai Ibn Kathirin sanoin: "varmasti lopullinen voitto ja voitonjuhla on teidän, oi uskovat." Ibn Abbasin mukaan jotkut muslimit kuitenkin tulkitsivat tämän Uhudissa niin, että heidän täytyy nousta uskottomien yläpuolelle - he kiipesivät vuorelle ja ajoivat yhden quraishin joukon pakosalle.

Jakeet 140-179 ottavat esille kysymyksen miksi muslimit kärsivät tappion Uhudissa? Se on Allahin koetus (jae 141) - testi sekä uskoville että teeskentelijöille (jakeet 166-167). Kuvittelivatko uskovat todella, että Allah päästäisi heidät Paratiisiin ottamatta selville, kuka heistä "taistelisi" - jahadoo, kävisi jihadiin (jae 142)? Vaikka Muhammed saisi surmansa, tulisi muslimien jatkaa taistelua (jae 144), sillä kukaan ei kuole ilman Allahin sallimusta (jae 145). Katsokaa profeettoja, jotka eivät lannistuneet "mistään, mikä kohtasi heitä Jumalan sotaretkellä" (jae 146). Muslimien ei tule totella uskottomia (jae 149), sillä pian Allah lähettää pelon heidän sydämiinsä (jae 151).

Ja todellakin, muslimit olivat vähällä voittaa vihollisensa, kunnes heitä harhautettiin: kun muslimisoturit näkivät "naisten pakenevan nostellen vaatteitaan ja paljastaen nilkkakorunsa ja säärensä", he alkoivat huutaa "Oi saalis! Oi ihmiset, sotasaalis!" He jättivät asemansa vastoin Muhammedin määräyksiä päästäkseen naisiin käsiksi - ja niin Allah salli pakanoiden pakottaa muslimit pakenemaan koetellakseen heitä (jakeet 152-152). Muslimit aiheuttivat itse oman tappionsa (jae 165). Jakeet 154-155 kertovat näiden miesten ahdingosta Uhudin jälkeen ja jae 159 käskee Muhammedia olemaan heille armollinen. Jakeet 156-158 ja 160 toistaa, että elämä ja kuolema samoin kuin voitto ja tappio, ovat yksin Allahin käsissä, eikä kenenkään tule siksi pelätä taistelua. Ne jotka kaatuvat taistelussa, eivät ole kuolleita, vaan nauttivat Paratiisin puutarhan iloista (jakeet 169-172; katso myös 136, 163).

Ibn Kathirin mukaan jae 161 ilmoitettiin "sen tapauksen yhteydessä, kun punainen vaate oli kadonnut Badrin sotasaaliin joukosta. Jotkut väittivät, että Allahin lähettiläs olisi saattanut ottaa sen." Tämä jae kuitenkin vapautti Muhammedin syytteestä: profeetta ei ole epäluotettava, tai kavaltaja. Ja hänen läsnäolonsa on Allahin armoa (jae 164).

Jakeet 173-175 ylistää niitä jotka voittivat pelkonsa ja menivät taisteluun: heitä"odottaa suuri palkka" - s.o. sotasaalis tässä maailmassa ja Paratiisi seuraavassa. Uskovia kehotetaan jakeissa 176-179 olemaan surematta uskottomia, joille annetaan lykkäystä vain jotta "heidän syntinsä enenisivät. Katso, heitä odottaa häpeällinen rangaistus" (jae 178).

Jakeet 180-200 tuomitsee uskottomat ja lupaa palkkion uskovaisille. Ne jotka väittävät, että "Jumala on köyhä, ja me olemme rikkaita" (jae 181) ovat Ibn Kathirin, Tafsir al-Jalalayn, Asadin, Daryabadin, Bulandshahrin ja muiden mukaan juutalaisia. Mutta heitä odottaa helvetti, koska he ovat tappaneet profeetat (jae 183). Kirjan kansat hylkäsivät Allahin liiton ja "vaihtoivat sen mitättömiin arvoihin. Mikä surkea vaihtokauppa!" (jae 187). Uskovien ei tule kadehtia heitä vaikka he menestyisivät, sillä Allah lähettää heidät helvettiin (jakeet 196-197), kun taas uskovat saavat nauttia Paratiisin puutarhoista (jae 198). Kirjan kansat, jotka hyväksyvät Muhammedin profeetakseen eivätkä "vaihda Jumalan tunnusmerkkejä mitättömän arvoihin" saavat palkintonsa (jae 199). "Tunnusmerkit" ovat tässä jälleen ayat, sana, jota käytetään Koraanin jakeista. Jae 200 lupaa menestystä niille, jotka tottelevat Allahia. Kautta islamin historian on ajateltu onnettomuuksien johtuvan tottelemattomuudesta ja lääkkeeksi on tarjottu islamin määräysten tarkempaa noudattamista.

* * *

Suomennettu Robert Spencerin blogista Blogging the Qur’an: Sura 3, “The Family of Imran,” verses 121-200

Imranin perheen suura: http://www.islamopas.com/koraani/003.htm

3. Imranin perhe (64-120)

Oletko juutalainen tai kristitty? Silloin tiedät kuinka asia on: islam on totuus, mutta sinä kiistät sen vastoin parempaa tietoasi. Niin sanotaan Koraanissa.

Suuran 3, "Imranin perheen", Jakeissa 64-120 Allah jatkaa hyökkäystään juutalaisia ja kristittyjä vastaan, koska he ovat uppiniskaisuuttaan hylänneet islamin, ja kutsuu heitä takaisin Abrahamin oikeaan uskontoon. Allah päättää jakeiden 33-63 esityksen kristinuskosta kehottamalla Kirjan kansoja kääntymään islamiin. Tämä esitetään kutsuna "yhteisymmärrykseen": "että meillä olisi samoin kuin teilläkin, ettemme palvele muuta kuin ainoata Jumalaa emmekä aseta ketään Hänen rinnalleen, emmekä kukaan pidä toistamme herrana, (emme pidä herrana ketään muuta) paitsi Jumalaa" (jae 64). Tämä Koraanin jae siis kutsuu juutalaisia ja kristittyjä "yhteisymmärrykseen" muslimien kanssa siitä, että he palvelevat yksin Allahia. "Common Word" ("yhteisymmärrys") tuli myös muslimien ja kristittyjen aloitteen nimeksi, jonka tarkoitus oli käydä näiden välistä dialogia ja joka jatkuu edelleen.

Aloite alkoi muslimioppineiden samannimisillä kirjeillä kristittyjen johtohenkilöille; muslimit eivät koskaan selittäneet, että loppuosa lauseesta, josta "yhteisymmärrys" oli otettu, käsitteli sitä, että juutalaisten tulisi lopettaa asettamasta kumppaneita Allahin rinnalle, ja palvella ainoastaan Jumalaa - siis kääntyä muslimeiksi.  Tämä Koraanin kohta kehottaa kristittyjä kiistämään Kristuksen jumalallisuus samoin kuin lopettaa "rabbien ja munkkien" palvominen, minkä Tafsir al-Jalalayn mainitsee tämän jakeen yhteydessä. Tuo syyte tulee Koraanin jakeesta 9:31.

Allah moittii juutalaisia ja kristittyjä siitä, että he kiistelevät asioista, "josta teillä ei ole tietoa" (jae 66): Abrahamin uskonnosta. Patriarkka ei voinut olla juutalainen tai kristitty, koska jakeen 65 mukaan "Laki ja Evankeliumihan lähetettiin vasta hänen jälkeensä". Todellisuudessa hän oli muslimi-hanif (jae 67) - kuten Tafsir al-Jalalayn selittää: "Todellisuudessa Abraham ei ollut juutalainen eikä kristitty, vaan muslimi, joka tunnusti Jumalan Ykseyttä, ja hanif, joka pidättäytyi kaikista muista uskonnoista ja oli oikeamielinen; hän ei ollut koskaan kuvainpalvoja."

Lisäksi Muhammed ja muslimit olivat niitä, jotka "voivat lähinnä vedota Aabrahamiin", kuten Ibn Kathir sanoo: "Tämä aya [jae] tarkoittaa: Ihmiset joilla on suurin oikeus olla Ibrahimin seuraajia, ovat ne, jotka seurasivat hänen uskontoaan ja Profeettaa, Muhammedia, ja hänen Kumppaneitaan."

Tästä seuraa tietysti, että jos Abraham oli muslimi, niin juutalaisuus on kokonaan lainvastainen. Juutalaiset (ja kristityt) yksinkertaisesti kapinoivat omien profeettojensa oikeaa uskoa vastaan - joka oli islam. Tämä on juuri se näkemys, joka monilla muslimeilla on nykyään juutalaisuudesta ja kristinuskosta. Allah painottaa joidenkin juutalaisten ja kristittyjen uppiniskaisuutta: he yrittävät johtaa muslimit harhaan, vaikka he itse ovat ne, jotka ovat harhapolulla kieltämällä Jumalan "tunnusmerkit", vaikka ovat itse olleet niissä todistajina (jakeet 69-70). "Tunnusmerkit" on arabiaksi "ayat", mikä on sama sana, jota käytetään Koraanin jakeista.

Tämä kohta saattaa viitata kristittyyn Najranin delegaatioon ja/tai muihin kristittyihin ja juutalaisiin, jotka kuulivat Muhammedin lausuvan Koraania ja silti hylkäsivät islamin - ja, muslimilähteiden mukaan, tiesivät Muhammedin olevan profeetta, mutta eivät halunneet myöntää sitä itsekkäistä syistä. Maududi sanoo: "Tämän vuoksi Koraani moittii heitä jatkuvasti vihamielisestä Jumalan tunnusmerkkien vääristelystä, vaikka he näkivät ne omin silmin ja olivat niitä itse todistamassa. He jopa alentuivat, kuten jakeissa 71-72 kerrotaan, harhautukseen yrittäessään kääntää toisia pois islamista: he puhuivat valheita Allahista vastoin parempaa tietoaan" (jae 75).

Näiden likaisten temppujen lisäksi he laittoivat omia sanojaan Pyhiin Kirjoituksiinsa (jae 78); jotkut epäilijät ovat arvelleet, että Muhammed oli itse näiden harhautettujen joukossa, kunnes pääsi perille juonesta.

Allah hylkää mahdottomana ajatuksen, että ihminen - selvästikin Jeesus - olisi voinut opettaa, että hän olisi jumalallinen (jakeet 79-80). Hän on vain yksi profeetoista (jae 84), eikä Allah hyväksy keneltäkään muuta uskontoa kuin islamin (jae 85). Ja ne jotka hylkäävät oikean uskonnon sen jälkeen, kun ovat ottaneet sen saavat palkakseen "Jumalan, enkelien ja ihmisten kirouksen" (jakeet 86-87). Maududin mukaan tässä viitataan "Arabian juutalaisiin rabbeihin", jotka ensin tunnustivat ja sitten kielsivät Muhammedin. Allah väittää, että juutalaisten ruokailusäännökset ovat heidän itsensä keksimiä (tai Jaakobin - eli Israelin - itsensä, jakeet 93-94), ja jae 95 kehottaa juutalaisia hylkäämään, Maududin sanoin, "hiuksia halkovan laintulkinnan" ja palaamaan Abrahamin oikeaan monoteismiin - s.o. islamiin.

Allah sanoo, että Mekan (Bakan) pyhäkkö oli maailman ensimmäinen palvontapaikka (jae 96). Sen rakensi Abraham, josta Ibn Kathir sanoo: "jonka uskontoa juutalaiset ja kristityt väittävät seuraavansa. Kuitenkaan he eivät suorita Hajjia [pyhiinvaellusta] taloon, jonka Abraham rakensi Allahin käskystä ja mihin hän kutsui ihmisiä pyhiinvaellukselle." Kirjan kansat eivät usko "Jumalan tunnusmerkkeihin" (jae 98) ja yrittävät estää toisiakin kulkemasta Allahin tiellä (jae 99). Jos muslimit kuuntelevat näitä juutalaisia ja kristittyjä, jotka torjuvat islamin, heistä tulee uskonluopioita (jae 100). Ylösnousemuksen päivänä siunattujen kasvot kirkastuvat ja tuomittujen mustuvat (jae 106).

Sillä aikaa maan pinnalla muslimit ovat "paras seurakunta", kun taas juutalaiset ja kristityt ovat "jumalattomia" (jae 110). Muslimien ei kuitenkaan tarvitse pelätä, sillä juutalaiset ja kristityt ovat myös pelkureita: "jos he käyvät sotimaan teitä vastaan, kääntyvät he pakoon" (jae 111). Kurjuus on masentava heidät - "paitsi jos he pitävät liiton Jumalan kanssa ja sopimuksen ihmisten kanssa" (jae 112). Bulandshahrin mukaan tämä viittaa toisuskoisten sopimukseen "maksaa hyvitystä (jizya) muslimivaltiolle, jolloin heillä on dhimmien oikeudet." Nämä oikeudet eivät ole tasa-arvoisia muslimien oikeuksien kanssa: dhimmien on oltavat alamaisia ja hyväksyttävä toisen luokan kansalaisen status (katso 9:29) saadakseen suojelua - siihen asti kun eivät loukkaa muslimeja vastaan.

Tällä ei suinkaan tarkoiteta tuomita kaikkia Kirjan kansojen jäseniä! Heidän keskuudessaan "on vakaa joukko (ihmisiä), jotka yön aikana lukevat Jumalan ihmeellisiä ilmoituksia ja Häntä kumartavat" (jae 113). Ibn Ishaqin, Ibn Abbasin ja muiden mukaan tämä viittaa "Kirjan Kansojen papistoon, joka hyväksyi islamin uskon". Tehdään kuitenkin selväksi, mitä tapahtuu niille, jotka eivät hyväksy islamia: Ibn Kathirin mukaan jae 118 kieltää muslimeja "ottamasta muiden uskontojen seuraajia neuvonantajiksenne", koska jopa ne, jotka ovat ulospäin ystävällisiä muslimeja kohtaan, tosiasiassa vihaavat heitä (jakeet 119-120).

* * *

Suomennettu Robert Spencerin blogista Blogging the Qur’an: Sura 3, “The Family of Imran,” verses 64-120

Imranin perheen suura: http://www.islamopas.com/koraani/003.htm

3. Imranin perhe (33-63)

Tiesitkö että Jeesus oli Mooseksen sisarenpoika? Se on Koraanissa.

Muhammedin ensimmäisen elämäkerturin Ibn Ishaqin mukaan suuran 3 ensimmäiset kahdeksankymmentä jaetta on ilmoitettu sen jälkeen, kun kristittyjen delegaatio saapui Jemenistä, Najran kaupungista. Yksi delegaation johtajista oli piispa Abu Harith ibn Alqama, joka sai rahaa, palvelijoita ja muita suosionosoituksia "Bysantin kristityltä kuninkaalta". Ibn Ishaq kertoo, että Abu Haritha tiesi Muhammedin olevan profeetta, mutta kieltäytyi tunnustamasta häntä kaikkien niiden lahjojen vuoksi, joita hän sai bysanttilaisilta.

Ibn Ishaq kirjoittaa, että delegaatio oli "erimielinen joistakin asioista, sanoen [Jeesus] on Jumala; ja hän on Jumalan poika; ja hän on Kolminaisuuden kolmas persoona, mikä on kristittyjen doktriini." He esittivät Muhammedille näitä väitteitä tukevat argumentit, mutta hän ei hyväksynyt mitään niistä. Kun he kertoivat hänelle alistuneensa Jumalalle, hän vastasi: "Te valehtelette. Väitteenne, että Jumalalla on poika, teidän ristin palvontanne ja sianlihan syöntinne estävät teitä alistumasta." Sen jälkeen Allah ilmoitti suuren osan suurasta 3 osoittaen heidän väitteensä vääriksi ja ilmoittaen totuuden Jeesuksesta ja kristinuskosta.

Allah aloittaa kertomalla tarinan Marian syntymästä ja varhaisesta elämästä. Jakeessa 36 hän sanoo Marian äidin olleen olleen Imranin vaimo - se on Amram, joka on Mooseksen ja Aaronin isä. Tämä jae, yhdessä jakeen 19:28 kanssa, jossa Mariaa kutsutaan Aaronin siskoksi, on antanut aiheen syyttää Muhammedia siitä, että hän on sekoittanut Mooseksen siskon Mirjamin Jeesuksen äitiin Mariaan, koska arabiaksi nimet ovat identtiset: Maryam.

Muhammedilla oli tähän valmis vastaus: "Muinaiset ihmiset tapasivat antaa nimiä heitä ennen eläneiden apostoleiden ja hurskaiden ihmisten mukaan." Vaikka tämä ehkä selittääkin, miksi Mariaa kutsutaan "Aaronin sisareksi", se ei selitä miksi hänen sanotaan olevan Imranin tytär.

Joka tapauksessa Imranin vaimo pyhittää lapsen kohdussaan Allahin palvelukseen (jae 35); kun hän on synnyttänyt, hän sanoo Mariasta: "minä asetan hänet ja hänen jälkeläisensä Sinun suojelukseesi, varjele heitä kirotulta Saatanalta" (jae 36). Muhammed sanoi, että jokainen lapsi "on Saatana pistämä" syntymänsä jälkeen - siksi vauvat itkevät, kun ne syntyvät.

Maria ja Jeesus kuitenkin säästyivät tältä pistolta. Vaikka lapsi on tyttö ja "miespuolinen ei ole sama kuin naispuolinen lapsi", Imranin vaimo täyttää lupauksensa: Maria pyhitetään Allahin palvelukseen. Bulandshahri sanoo, että hän meni asumaan Jerusalemin temppeliin, jota hän kutsuu nimellä Baitul Muqaddas ("Pyhä Talo") ja, pitäen kiinni islamin ideasta, että juutalaisten profeettojen alkuperäinen ilmoitus oli islamia, kutsuu sitä moskeijaksi. Siellä Maria ruokitaan ihmeellisesti (jae 37).

Tarina muistuttaa Jaakobin protoevankeliumia, kristillistä dokumenttia toiselta vuosisadalta. Siinä Marian lapsettomat vanhemmat Joakim ja Anne rukoilivat Jumalaa antamaan heille lapsen, ja pyhittivät syntyneen lapsen Jumalalle kiitollisuuden osoituksena. Kun Maria oli kolmevuotias, hän meni asumaan Temppeliin, missä Enkeli ruokki häntä.

Tällaisten asioiden vuoksi Muhammedia syytettiin "entisten ihmisten juttujen" kertomisesta (6:25, 8:31, 16:24, 23:83, 25:5, 27:68, 46:17, 68:15, 83:13), sen sijaan, että olisi saanut jumalallisia ilmoituksia. Mutta muslimit vastaavat tähän, että Koraani oikaisee väärät tiedot ja kertoo totuuden kristinuskosta näissä ilmestyksissä, jotka Jeesuksen seuraajat ovat väärentäneet.

Jakeissa 38-41 kerrotaan Johannes Kastajan syntymä keskittyen Luukaksen evankeliumin (1:5-80) pääkohtiin: enkeli kertoo Sakariaalle, että hän saa pojan, jolloin Sakarias ihmettelee, miten se on mahdollista, koska hän on vanha, ja sitten Sakarias menettää puhekykynsä. Sitten Koraani aloittaa kertomuksen Jeesuksen syntymästä vakuutuksella Muhammedin profeetallisuudesta (jae 44): Ibn Kathir selittää, että vaikka Muhammed ei ollut mukana näissä tapahtumissa, "Allah paljasti nämä tapahtumat hänelle aivan kuin hän olisi ollut silminnäkijä."

Enkelin ilmoitus Jeesuksen syntymästä (jakeet 45-46) eroaa Luukkaan evankeliumin versiosta monissa yksityiskohdissa: Koraanissa Jeesusta kutsutaan "Sanaksi" Allahilta sekä "Messiaaksi", mutta ei "Jumalan Pojaksi". Islamin oppineet selittävät, että Jeesus on Allahin sana, mutta ei jumalallisessa mielessä, kuten Johanneksen evankeliumin jakeessa 1:1, vaan koska hänet luotiin Allahin sanalla ilman maallista isää, kuten myös Aadam - kuten jae 59 selittää.

Allah sanoo, että hän opettaa Jeesukselle "Pyhän kirjan, viisauden, Lain ja Evankeliumin" (jae 48). Koraanissa Evankeliumi ei ole ilmoitus Jeesuksesta, vaan Allahin antama kirja. Allah kertoo useista Jeesuken tekemistä ihmeistä, jotka hän teki "Jumalan tahdosta" (jae 49). Bulandshahri selittää tämän lauseen korostavan, että Jeesus teki ihmeitä ainoastaan Allahin suostumuksella - sillä "kun ihmiset todistivat näitä tekoja, erityisesti kuolleiden herättämistä, oli mahdollista, että he pitäisivät Sayyidina Isaa [Herraa Jeesusta] itse Allahina." Yhdessä näistä ihmeistä herätetään savilintuja eloon - kyseinen tarina löytyy toisen vuosisadan Tuomaan evankeliumista.

Kun juutalaiset torjuvat Jeesuksen, hän kokoaa opetuslapsia, jotka sanovat "Me olemme Jumalan seuraajia, me uskomme Jumalaan; todista, että olemme Hänen tahtoonsa ja johtoonsa alistuneet" (jae 52). Ja kun Jeesuksen viholliset juonittelivat häntä vastaan, Allah, "taitavin Suunnittelija" (jae 54) juonitteli myös paljastaen, että hän on "ylentävä sinut [Jeesuksen] luokseni". Ibn Ishaqin mukaan tämä osoittaa vääräksi "juutalaisten väitteen hänen ristiinnaulitsemisestaan" - palaamme aiheeseen suurassa 4, joka sanoo "mutta he eivät olleet surmanneet eivätkä ristiinnaulinneet häntä, vaan siltä vain näytti heistä" (4:157).

Allah sanoo: "Katso, tämä sanoma on kauttaaltaan totuutta, eikä ole muuta jumalaa kuin Jumala" (jae 62) - toisin sanoen, Jeesus ei ole jumalallinen. Allah käskee Muhammedia jakeessa 61 haastamaan ne, jotka muuta väittävät: koska "tieto on osaksesi tullut", hänen tulee sanoa toisinajattelijoille: "Tulkaa, kutsukaamme meidän poikamme ja teidän poikanne, meidän vaimomme ja teidän vaimonne, kokoontukaamme me itse ja te itse; ja sitten kukin velvoittakaamme itsemme Jumalan edessä ja huutakaamme Jumalan kirousta niiden yli, jotka valehtelevat!".

Ibn Ishaq kertoo, että kun kristittyjen Najranin delegaatio kuuli tämän, he pyysivät Muhammedilta aikaa keskustella keskenään. Sitten yksi heidän johtajistaan sanoi muille: "Oi kristityt, tiedätte vallan hyvin, että Muhammed on Jumalan lähettiläs ja hän on antanut lopullisen julistuksen herrastanne. Tiedätte myös, ettei kukaan ole koskaan kironnut profeettaa ja nähnyt vanhimpiensa elävän ja lapsiensa kasvavan. Jos niin teette, teidät hävitetään. Mutta jos päätätte pysyä uskossanne ja pitää oppinne herrastanne, käyttäkää vapauttanne ja menkää kotiinne."

Niin he menivät Muhammedin luokse, torjuivat hänen haasteensa ja menivät kotiin, osoittaen todeksi uppiniskaisen kapinointinsa Allahia vastaan.

 * * *

Tämä on suomennos Robert Spencerin blogista Blogging the Qur’an: Sura 3, “The Family of Imran,” verses 1-32

Imranin perheen suura: http://www.islamopas.com/koraani/003.htm

3. Imranin perhe (1-32)

Koraanin kolmannen luvun nimi on "Imranin perheen suura" - se tarkoittaa Amramia, Mooseksen ja Aaronin isää (Exodus 6:20), joka mainitaan jakeissa 33 ja 35. Kuten useimmat Koraanin otsikot, ei tämäkään kuvaile suuran teemaa, vaan on vain sana, joka esiintyy luvussa ja jonka tarkoituksena on ainoastaan erottaa tämä luku muista.

Maududin mukaan suura 3, joka on Medinan kaudelta, on "osoitettu erityisesti" juutalaisille ja kristityille muslimien lisäksi. Hän sanoo, että se on "jatkoa al-Baqaran [suura 2] sanomalle, jossa nuhdellaan heidän vääriä uskomuksiaan ja huonoa moraaliaan, ja kehotetaan tekemään parannus ja hyväksymään Koraanin Totuus."

Myös Bulandshahri sanoo, että suura 3 on "puhuva todiste juutalaisia, kristittyjä ja kuvainpalvojia vastaan, joihin kaikkiin siinä viitataan. Se kutsuu heitä kohti totuutta ja osoittaa vääriksi heidän uskomuksensa, joihin lukeutuvat rienaavat opit Sayyidina [Herra] Isasta ja Ibrahimista [Jeesus ja Abraham]."

Tämä asia näkyy selvästi luvun alussa. Jae 3 julistaa, että Koraani, joka on nyt ilmoitettu Muhammedille, vahvistaa sen, mitä oli kirjoitettu Toorassa ja Evankeliumissa. Ibn Kathir selittää, että "nämä Kirjat todistavat Koraanin totuuden, ja myös Koraani todistaa näiden Kirjojen totuuden, mukaanlukien ilosanoman Muhammedin profeetallisuudesta ja Loistavan Koraanin ilmoituksesta."

Tässä on jälleen selitys sille, miksi valtavirran islamilainen traditio katsoo, että juutalaisten ja kristittyjen kirjoitukset ovat väärennettyjä: niissähän ei vahvisteta sitä, mitä on Koraanissa, joten juutalaisten ja kristittyjen on täytynyt syyllistyä niiden muuttamiseen - ja nyt "heidän itse keksimänsä ajatukset pettävät heidät heidän uskossaan" (jae 24).

Asad painottaa, että "on huomattava, että Koraanissa mainittu Evankeliumi ei ole sama kuin nykyään tunnetut neljä Evankeliumia, mutta viittaa alkuperäiseen ja kadonneeseen, Jeesukselle annettuun ilmoitukseen, jonka hänen aikalaisensa tunsivat nimellä Evankeliumi ('Ilosanoma'), josta arabiankielinen muoto Injil on johdettu. Se oli luultavasti lähde, josta synoptiset evankeliumit ottivat suuren osan materiaalistaan ja joitakin Jeesuksen opetuksia. Siihen tosiasiaan, että se on kadonnut ja unohdettu, viitataan Koraanin jakeessa 5:14."

Jae 4 sanoo, että Allah on nyt antanut "Johdatuksen" (arabiaksi 'furqan'), joka Ibn Kathirin sanoin "erottelee toisaalta harhaan johtamisen, valheen ja eksytyksen, ja toisaalta johdatuksen, totuuden ja hurskauden." Qatadan ja monien muiden islamin auktoriteettien mukaan "Johdatus" on Koraani itse, vaikka toiset sanovat sen viittaavan kaikkiin ilmoitettuihin kirjoituksiin - tietysti niiden väärentämättömässä muodossa.

Sama jae lupaa myös "ankaran rangaistuksen" niille, jotka hylkäävät tämän johdatuksen. 1900-luvun intialainen islaminoppinut Allam Shabbir Ahmed Usmani näkee tämän todisteena siitä, että Jeesus ei voi olla jumala, koska "Jumala on voimakas kostamaan [sic] ja rankaisemaan milloin hyvänsä hän haluaa", ja Jeesus "ei voi olla kaikkivaltias kuten Jumala, koska hän ei pystynyt estämään roistoja, jotka yrittivät tappaa hänet".

Jae 7 selittää, että jotkut Koraanin jakeet ovat selviä ja toiset eivät, "kuten", Tafsir al-Jalalayn mukaan, "joidenkin suurien aloitusjakeet", mukaanlukien tämän luvun aloitusjae. Näitä ei muslimien tule tutkia liian syvällisesti (vaikka he ovat kyllä tutkineet): Allah varoittaa, että "ne jotka sydämessänsä pyrkivät harhaan kiinnittävät huomionsa kaikkeen vertauskuvalliseen aiheuttaakseen erimielisyyksiä ja sepittääkseen selityksiä. Mutta selityksen tuntee ainoastaan Jumala."

Jakeet 8-27 kehottavat uskovia pysymään uskossaan sekä varoittavat uskottomia ankarasta rangaistuksesta, joka odottaa heitä helvetissä. Jae 13 viittaa Badrin taisteluun, jossa muslimit saivat ensimmäisen suuren voittonsa, jolloin heidän pieni sotajoukkonsa voitti paljon suuremman pakanallisten arabien armeijan. He olivat Muhammedin omaa Quraish-heimoa, jotka eivät olleet hyväksyneet häntä profeetakseen.

Maududi sanoo, että suuran 3 ensimmäiset kolmekymmentäkaksi jaetta "oli luultavasti ilmoitettu vähän Badrin taistelun jälkeen" ja tämä jakeen "tunnusmerkki" oli kahden armeijan kohtaaminen; "toinen taisteli Jumalan asian puolesta, toinen oli uskoton". Armeijat "arvioivat silmämäärin vihollisensa kaksi kertaa lukuisammiksi", jonka Ibn Kathir selittää: "Kun kaksi leiriä näkivät toisensa, muslimit luulivat, että kuvainpalvojia oli kaksinkertainen määrä siihen verrattuna, mitä heitä todellisuudessa oli, jotta he luottaisivat Allahiin ja pyytäisivät Hänen apuaan. Kuvainpalvojat luulivat uskovia olevan kaksi kertaa enemmän, jotta he tuntisivat pelkoa, kauhua ja epätoivoa." Hän sanoo, että Allah "antaa voiton uskoville palvelijoilleen tässä elämässä"

Eli muslimit voittivat, koska he olivat kuuliaisia Allahille. Tämä toimii myös toisin päin ja asettaa kaavan, joka toistuu läpi historian: kun muslimit kärsivät, heidän kärsimystensä katsotaan johtuvan siitä, etteivät he ole olleet tarpeeksi islamilaisia, ja parannuskeino on aina lisää islamia.

 Jae 19 julistaa, että "oikea uskonto Jumalan edessä on Islaam" ja että Kirjan kansat hylkäävät sen vain koska he "kadehtivat toisiaan". Bulandshahri sanoo, että juutalaiset ja kristityt tunnistivat Muhammedin olevan "viimeinen Profeetta, mutta heidän uppiniskainen luonteensa esti heitä tunnustamasta sitä." Jae 20 sanoo, että he pelastuvat, jos he alistuvat Allahille; Bulandshahri jatkaa: "Näitä ihmisiä ei voi pakottaa kääntymään, heitä voidaan vain neuvoa. On muslimien velvollisuus kutsua heitä kääntymään islamiin."

 Jakeet 28-32 ovat lähinnä varoituksia Allahin tuomiosta, mutta jae 28 varoittaa uskovia ottamasta uskottomia "ystävikseen" (arabiankielisen sanan merkitys on enemmän kuin "satunnainen tuttavuus", enemmänkin liittolainen) ["suojelijoikseen" Hämeen-Anttilan käännöksessä, suom.huom.], "paitsi jos pelkäätte heitä" [Hämeen-Anttila]. Tämä on perusta ajatukselle, että uskovaisten on luvallista valehdella uskottomille, jos he pelkäävät toisuskoisia.

Arabiankielisessä tekstissä käytetään sanaa tuqatan, joka on verbimuoto sanasta taqiyyatan, josta tulee yhä paremmin tunnettu termi taqiyya. Ibn Kathir sanoo, että lause "paitsi jos pelkäätte heitä" (Pickthall: “unless (it be) that ye but guard yourselves against them”) tarkoittaa, että "uskovat, jotka joinakin aikoina tai joissakin paikoissa joutuvat pelkäämään vääräuskoisia" voivat "olla uskottomille ystäviä ulkoisesti, mutta eivät koskaan sisäisesti.

Esimerkiksi al-Bukhari kertoo, että Abu al-Darda" sanoi: "Me hymyilemme joillekin ihmisille, vaikka sydämissämme kiroamme heitä". Al-Bukhari kertoo al-Hasanin sanoneen:"Tuqyah [taqiyya] on sallittua Ylösnousemuksen päivään asti." Vaikka muslimien edustajat sanovat nykyään, että taqiyya on puhtaasti shiialainen doktriini, ja sunnien karttama, suuri muslimioppinut Ignaz Goldziher osoittaa, että vaikka sen muotoilivat shiiat, "muutkin muslimit hyväksyvät sen lailliseksi Koraanin jakeen 3:28 mukaan". Nykyään sitä noudattavat al-Qaidan sunnit.

 * * *

Tämä on suomennos Robert Spencerin blogista Blogging the Qur’an: Sura 3, “The Family of Imran,” verses 1-32

Imranin perheen suura: http://www.islamopas.com/koraani/003.htm